Olemme olleet tyttöystäväni kanssa jo yli vuoden yhdessä, ja minusta tuntuu siltä, ettei hän huomioi minua yhtään?? Kannattaako luovutta, vai uskoa parempaan???
mikä
avuksi
4775
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olipas kysymys. Kannattaa varmaan puhua suoraan omista fiiliksistä ja katsoa korjaantuuko asia.
Kelle mä puhun suoraan omista fiiliksistä ja mistä mä sitten katson korjaantuuko?
Mitä tarkoitat sillä, ettei hän huomioi sinua yhtään? Mitä tekee tai jättää tekemättä? Mitä sinä silloin teet? Mitä haluaisit tapahtuvan?
Aina neuvotaan puhumaan kumppanin kanssa, mutta kaikki eivät vain kykene käsittelemään asioita puhumalla. Sitäpaitsi puhuminen ja kuuntelu liittyvät toisiinsa. Voidaan jauhaa samaa asiaa vaikka kuinka kauan ja joka kerta toinen osapuoli kuulee sen "väärin" eli eri tavalla kuin olemme tarkoittaneet. Myös sanojen ja ruumiinkielen ristiriitaisuus voi sekoittaa kommunikointia.
Vielä ei kannata luovuttaa, muttei myöskään uskoa, että asiat itsestään muuttuisivat parempaan suuntaan. Ole aktiivinen ja etsi ratkaisua. Voisitko muuttaa itsessäsi jotain, joka veisi suhdettanne antoisampaan suuntaan?
asioita puhumalla, ei ole kyllä valmis kyllä mihinkään suhteeseenkaan.
Myös kuuntelu menee samaan piikkiin. Siis jos suhteessa ei pystytä kommunkoida noinkin "vähäisistä" asioista kuin toisen huomioimisesta tai pahasta olosta, suhde on siinä. Jos on yritystä ollut puhumiseen mutta se ei vain toimi, ei suhde koskaan toimi.
Joten turha sitä on koittaa teoilla saada huomiota itselleen koska se avain onneen puuttuu, eli komminkointikyky.
Joskus on syytä ottaa asia tarkasteluun ja ei tehdä siitä liian monimutkaista. Mikään rakkaus maailmassa ei riitä jos puhuminen ei onnistu tilanteessa kuin tilanteessa. Se on se yksi rakkauden tärkein ominaisuus, se että aina voi puhua ja aina tulee kuulluksi. Muuten se on kuin yksin seurustelisi.
Rakkautta on turha pitää minään superliimana joka pitää koossa kaiken, rakkaus ei korjaa mitään, ei pelasta, rakkaus on, ja muut asiat suhteessa täytyy itse saada toimimaan sen toisen kanssa. Rakkaus ei tule paketissa jossa kaikki toimii ilman tekoja ja vilpittömyyttä ja uskoa toiseen.
Minä en voisi uskoa tulevaisuuteen ihmisen kanssa joka ei kuulisi tai puhuisi.