ase/raiskaus

tässä nähdään nainen aseena raiskaus,tampereen tapaus oli valhe että hänet olisi raiskattu.miltä tuntuis saada syyte valheesta
4512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Maailma voi olla paha ja ihmiset voivat olla sekä julmia että epärehellisiä - niin naiset kuin miehetkin.

Mies voi tosiaan olla avuttomassa asemassa, jos nainen päättää aiheetta syyttää häntä raiskauksesta, insestistä tai pedofiiliasta. Syyttömiä on varmasti joskus tuomittu, mutta onneksi asiat kai useimmiten saadaan selvitetyiksi. Silti syyttömät joutuvat varmasti monilla tavoin pitkään kärsimään tapahtuman seuraamuksista. Ympäristökin on kiinnostuneempi tuomitsemaan epäillyn kuin levittämään tietoa hänen syyttömyydestään - ja usein jää kytemään ajatus, onko hän sittenkään syytön.

Muistan, miten joskus 60-luvulla kerrottiin juttuja siitä, miten jotkut liftaritytöt olivat keksineet, että he voivat kiristää raiskaussyytteellä uhkaamalla mieheltä rahaa, jos tämä oli ottanut tytön kyytiin.
Nykyisin kuulee enemmän erojen yhteydessä esitetyistä pedofiilia- tai insestisyytöksistä, jolloin lapset joutuvat joka tapauksessa uhreiksi.

Pahuutta ja epärehellisyyttä vastaan on vaikea taistella, mutta onneksi oikeus voittaa - edes joskus.

Äänestä
  • Vuosi oli 1980 oli taxilla hakemassa asiakasta ravintolassa,kyytiin tuli nainen tosi humalassa,hän antoi osoitteen ja kunajoin osoitteeseen hän sanoi en maksa koska ajoin väärin maksu oli 20 mk aikani kysyin maksatko vai mennäänkö polisi laitokselle,ja me mentiin.perillä nainen sanoi että olin yrittännyt raiskata hänen.Polisi ilmitti että laitetaan nainen koppiin ja kysytään aamulla,hän tunnusti valheen. oli 21 vuotias.

    Äänestä

  • Jossa eräs henkisesti sairas ihminen alkoi levitellä perättömiä tarinoita toisesta. Asia vain paisui ja suureni ilman että, kukaan edes yritti ottaa selvää jutun todenperäisyydestä.
    Lopulta tämä asia meni oikeuteen ja sitä kautta selveni.
    Maailmassa riittää näitä hulluja.

    Äänestä

valheella on lyhyvät jäljet ja ja se on hyvä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taxi 2007 kirjoitti:

tässä nähdään nainen aseena raiskaus,tampereen tapaus oli valhe että hänet olisi raiskattu.miltä tuntuis saada syyte valheesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu