Kova tuuli

On siinä pääsiäisnoidilla luudassaan pitelemistä. Uskaltavatko edes liikkeelle lähteä?
11615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ilmaista kyytiä sai reppuselkä eilen kauppareissulta palatessa. Roskapuut, hopeapajut ja lehtikuuset puhdistuivat samalla heikoista oksista. Siis törkyä ja katuhiekkaa oli silmille lennossa ja hampaat hiekassa.
Luultavasti mökkitontilla, järvenrannalla on melko paljon ylimääräistä, kävyt ja karahkat.
Liikuntaa tulee, kun keräilee kaiken pois ja siivoaa ihmisen ympäristön.
Lajin oiva tunnusmerkki on, ettemme elä kuin ketun luolassa jätteiden keskellä.

Äänestä

Joo minä kävin lenkillä ja näin muutamia noitia lennossa mutta kyllä olin huomaavinani että oli hätä kädessä noidillakin saattavat joutua vallan uusille kielialueille ja entäs sitten.....

Äänestä
  • siellä on akkamaisia miehiä, antakoot heille hameensa ja luudalla persuuksille.

    Äänestä

katicat????

Äänestä
  • Ei olisi ilmeisesti saanut kopioida niitä mainoksia. Olisin voinut vaan pyytää katsomaan.
    Siis en itse poistanut.

    Äänestä

Millaisella tuulella tänään olemme, kun aurinko paistaa ? Voiko tuulestamme kuvata luonnettamme ?
Muinoin eräs ulkopuolinen luonnehti työpaikkani yleisönpalvelijaa: "Tasainen luonne, kun on jatkuvasti vihaisella tuulella !"

Äänestä
  • Kun aurinko paistaa, olen hyväntuulinen - jotkut sanovat, että jopa tuulellakäypä, melkein tuulihattu.Tuulenpesää saatan rakennellakin , mutten käyttäydy kuin tuuliviiri. Nyt on kääntymässä leppeäksi länsituuloseksi, odottelen viikonlopuksi hyviä veneilytuulia enkä ainakaan hiivareita.

    "Minne tuuli tytön kuljettaa, minne puuska roskan riepottaa...tuulelta vaan, mä vastauksen saan..."

    Äänestä

  • Likka321 kirjoitti:

    Kun aurinko paistaa, olen hyväntuulinen - jotkut sanovat, että jopa tuulellakäypä, melkein tuulihattu.Tuulenpesää saatan rakennellakin , mutten käyttäydy kuin tuuliviiri. Nyt on kääntymässä leppeäksi länsituuloseksi, odottelen viikonlopuksi hyviä veneilytuulia enkä ainakaan hiivareita.

    "Minne tuuli tytön kuljettaa, minne puuska roskan riepottaa...tuulelta vaan, mä vastauksen saan..."

    tuuli leppeämpi kuin eilen.

    Ajelin pyörällä asioita hoitelemaan. Mennessä kävi matka joutuisaan tuulen työnnellessä eteenpäin selkäpuolelta. Olipa mukava viilettää hyvää tietä pitkin.

    Mutta annas olla sitten paluumatkalla. Tuuli pani hanttiin menoani niin tuhannentulimaisesti. Voimainsa takaa sai polkea ja hatusta kiinni pidellä.

    Pääsinpähän kotiin kuitenkin.

    Äänestä

  • Atolfia kirjoitti:

    tuuli leppeämpi kuin eilen.

    Ajelin pyörällä asioita hoitelemaan. Mennessä kävi matka joutuisaan tuulen työnnellessä eteenpäin selkäpuolelta. Olipa mukava viilettää hyvää tietä pitkin.

    Mutta annas olla sitten paluumatkalla. Tuuli pani hanttiin menoani niin tuhannentulimaisesti. Voimainsa takaa sai polkea ja hatusta kiinni pidellä.

    Pääsinpähän kotiin kuitenkin.

    karhunpentuja siellä wep-kamera sivulla ,ovat jo virkeinä ja leikkivät .
    Kovat kevät tuulet ajaa karhut liikkeelle metsissäkin .Ja nyt kun on pentuja ,ne saattavat olla kovin vihasia .Tänävuonna kaikki on vähän aikasessa.

    Äänestä

  • ullamirjami¤ kirjoitti:

    karhunpentuja siellä wep-kamera sivulla ,ovat jo virkeinä ja leikkivät .
    Kovat kevät tuulet ajaa karhut liikkeelle metsissäkin .Ja nyt kun on pentuja ,ne saattavat olla kovin vihasia .Tänävuonna kaikki on vähän aikasessa.

    nyt tuuli mua hyytää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

On siinä pääsiäisnoidilla luudassaan pitelemistä. Uskaltavatko edes liikkeelle lähteä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu