saunasta??

Minkä ikäisenä vauvan saa viedä saunaan?
Siis ei tietenkään koviin löylyihin,mutta minkä ikäisiä vauvoja te olette vieneet saunaan?
6846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

poikamme kolmen kuukauden iässä,taisi olla hieman allekin ja tykkäsi kovasti alalauteella olla ja tykkää käydä edelleen saunassa!että saunomaan vaan,mielestäni mitään ikärajaa ei ole,olen joskus neuvolasta kysäissyt.

Äänestä
  • luki että alle 1v ei pitäis viedä saunaan mutta täällä olen lukenut että on viety nuorempiakin. Alalauteelle ja niin ettei löylyä heitetä.

    Viimeistään kesällä kun mennään mökille meidän poika pääsee saunaan eli noin 5kk->

    Äänestä

tyttö oli vajaan kuukauden kun alalauteella vannassa pesin hänet. Tosin silloin oli vasta 60 astetta ja löylyjä ei lyöty, nyt tyttö on siis 3kk. mutta olemme totuttaneet häntä jo pikkuhiljaa saunassa olemiseen. Ensin vannassa pesemällä, sitten pääsi äidin sylissä alalauteelle. Pieniä löylyt on otettu, jotta tottuu ääneen. Kovasti on pitänyt ja naureskellut.
Joidenkin mielestä on aivan liian aikaista viedä saunaan, mutta päätös on meidän. Muutkin suvun lapset ovat aivan pienestä pitäen opetettu saunaan. Ja onhan ennen vanhaan varmasti viety lapset heti saunaan, jotkin ovat siellä jopa syntyneet.

Äänestä

Neuvolassa sanoivat että alle vuoden ikäistä ei saunaan saisi viedä, mutta se taitaa koskea oikein löylyjen ottamista. Me ollan viety poikaa saunaan 1kk ikäisestä, ylälauteella vannassa ja lämpöä n. 40 astetta.

Äänestä

eka kertaa. Oisko ollut 7-8-kuisena mummolassa kunnon puusaunaan, ihan pikku pikku kihahdus kiukaalle ja sit pois. Poika tykkäsi. Aikaisemmin oisin jo varmaan vienyt, mutta kun oon kammoinen yleisille saunoille, kun ei tiedä mitä kakkapyllyjä siel käy, ja kerrostalossa asutaan, niin meil ei ole saunavuoroa ollenkaan. Mummola niin kaukana sit, että siel ei käydä ku kerran kesässä.

Suositus taitaa tossakin olla, jos oikein muistan, että alle vuoden ikäistä ei pitäis viedä. Vauvat kun ei vielä osaa hikoilla. Mutta maalaisjärki siinäkin. Ennenhän lapset synnytettiinkin saunassa.

Äänestä

Neuvolan neuvo oli että vuoden ikäisenä. Kerran pari kyllä hetki alalauteilla ollaa vaavelin kanssa istuttu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mötleycrue kirjoitti:

Minkä ikäisenä vauvan saa viedä saunaan?
Siis ei tietenkään koviin löylyihin,mutta minkä ikäisiä vauvoja te olette vieneet saunaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu