Meilläpäin

Eli siis, istuin eräänä iltana olohuoneessa katselemassa televisiota kun kuulin tietokoneen näppäimistön naputusta. Olin ainoa joka oli kotona enkä ollut ollut koneella pitkään aikaan. Sen jälkeen kuulin äänen joka kuuluu kun tuolia raahaa pitkin lattiaa. Siinä vaiheessa aloin jo pelätä etten ole yksin huoneessa. Menin katsomaan tuolia, jossa oli selvä painauma istumisesta, kokeilin tuolia ja se oli erittäin kylmä, jopa jäätävän kylmä.

En tiedä onko talossa kuollut joskus joku, mutta sen tiedän, että talo on rakennettu armeijan vanhoista tavaroista. Voiko tällä olla jotain tekemistä äänien kanssa?
4886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tapahtunut mitään muuta?

Äänestä

Hei, et viitsisi lopettaa tuon "kuulumisten kyselyn"? Jos haluat välttämättä kuulustella, niin kirjoita sellaiseen viestiin, minkä "Kuolonsyöjä", on kirjoittanut.

Äänestä
  • olin vain utelias, ei ollut tarkoitus ärsyttää.

    Äänestä

  • Kuolonsyöjä``sr kirjoitti:

    olin vain utelias, ei ollut tarkoitus ärsyttää.

    Sain selville että talossa on asunut ennen minua vanha pariskunta jonka rouva kuoli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mrj kirjoitti:

Eli siis, istuin eräänä iltana olohuoneessa katselemassa televisiota kun kuulin tietokoneen näppäimistön naputusta. Olin ainoa joka oli kotona enkä ollut ollut koneella pitkään aikaan. Sen jälkeen kuulin äänen joka kuuluu kun tuolia raahaa pitkin lattiaa. Siinä vaiheessa aloin jo pelätä etten ole yksin huoneessa. Menin katsomaan tuolia, jossa oli selvä painauma istumisesta, kokeilin tuolia ja se oli erittäin kylmä, jopa jäätävän kylmä.

En tiedä onko talossa kuollut joskus joku, mutta sen tiedän, että talo on rakennettu armeijan vanhoista tavaroista. Voiko tällä olla jotain tekemistä äänien kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu