Talliko käynnistysongelma?

Massesteri

”Spämmään” tämän viestin kolmeen ryhmään, sillä tämä tavallaan koskee kolmea eri automerkkiä.

Minulla on vuoden 94 Escort, joka pari kertaa on tehnyt sen, että olen sen käynnistänyt, siirtänyt talliin 10 metriä ja sammuttanut. Seuraavana aamuna käynnistettäessä kone on aivan kuin puristuksia vailla. Startatessa kuuluu vain tii-ta-ta-tii-ta-ta-tii-ta-ta ja startti pyörittää hullun nopeasti. Ihan kuin pari pyttyä olisi puristuksiltaan vajaat.

Kun sitten aikani väkisin starttaan kone käynnistyy vaivoin ja tuputtaa kuin parilla pytyllä käyden. Aikani sitä sitten kaasuttelen koneen savuttaessa äkkiä kone hörähtää normaalisti käyntiin. Hetken on vielä tyhjäkäynti hakusessa mutta käynti normalisoituu noin minuutissa.

Tämä siis tapahtui Escortilla pari kertaa. Nyt äsken käynnistin vuoden 99 Opel Astraa samassa tallissa ja yllättäen siinä oli aivan sama vika. Tismalleen sama startin nopea pyörintä ja ”paineeton” ääni. Astra oli vielä hankalampi saada käyntiin, edellytti yli minuutin starttausta ja odotutti pitkään ennen kuin kone alkoi käydä normaalisti. Astra on viime vuodet ollut ulkona, eikä siellä koskaan ole ollut mitään käynnistysongelmaa.

Samaisessa tallissa vietti aikaansa monia vuosia Mitsu Galant vm. 90, joka ei toisaalta koskaan tehnyt vastaavaa.

Talli on pienen pieni, juuri ja juuri auton mentävä kolo. Sisälämpö tallissa on noin 10 astetta riippumatta ulkolämpötilasta. Tiedän, aika paha auton peltien kannalta, siellä se Galantkin aikansa oltuaan ruostui.

Silloin Escortin ongelmien aikaan eräs kaveri mainitsi vastaavanlaisista ongelmista omassa Astrassaan. Tosin ulkona. Hänelle oli kerrottu Opelin merkkihuollossa, että venttiilien ”liimautuminen” olisi mahdollinen syy tuohon vaivaan. Eli joku venttiili jää auki ja pärähtää liikkeelle vasta kierrosten kasvaessa. Ohjeeksi oli annettu raaka kierrosten käyttö kunhan saa ensin pytyllä tai parilla toimimaan.

Onkohan tuo siis molempien autojen syy tuohon ongelmaan? Olisiko parempia ehdotuksia? Eräs kaveri ehdotti sähkövikaa, mutta kun minusta selvästi kuulostaa siltä, että koneesta puuttuu puristuksia kun startti niin kevyesti konetta pyörittää.

Talossa edelleen Astra, Escort ja uusimpana tulokkaana Volvo V-70. Volvo ei onnekseen edes mahdu tuohon kovan onnen talliin.

Jos kyseessä venttiilien liimautuminen, olisiko olemassa esim. bensan lisäainetta vaivaan? Bensa on sekoitus Teboilia, Shelliä ja ST-1:stä.

Vai pitäisikö purkaa koko talli-varastoyhdistelmä maan tasalle epäsuotuisten sähkömagneettisten säteilyjen vuoksi. (Vaimo ehdotti, että jospa siellä on vesisuonia ja maasäteilyä. ;)

Kiitoksia, että jaksoit lukea pitkän kysymykseni loppuun!

3

475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fordsonissa

      Ainakin tekee Zetec,in sitä mutta tullut eteen ainoastaan pakkasella.Likaiset öljyt olisi toinen raaka veikkaus.

    • esco89

      Kyllä siellä tallissa on paha-henki joka pitäisi manata pois.Olisiko talli rakennettu Toyotien hautausmaan päälle, se selittäisi jo paljon..:)

      • popo

        Itellä kerran esko tehny tuon kun en tienny. Eli venttiilien hydraulisäätäjät täyttyy kylmästä öljystä kun koneen lyö käyntiin ja sitten eivät tyhjenekään kun öljy liian jäykkää eli pari saattaa jäädä kantamaan ja siis venttiilit hitusen auki. Toimii paremmin fordin(mobilin)5W-30 öljyllä(ei ole kallista), mutta suosittelen käyttämään hetken aikaa jotta kone aina hieman ehtii vatkata öljyjä niin ei ilmene tuota ongelmaa. Opelissa voi olla sama vika, tai sitten liimaa venttiilit auki kuten vanhemmat opelit joskus.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2382
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1436
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      946
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe