On se hienoo että tappijalat pärjää Suomessa, mut millaisia koiria ulkomaille viedään näytille, ei anna hyvää kuvaa Suomen bertsuista.
tappijalkainen
26
3982
Vastaukset
- ssä
huomasin että yleisössä oli niitä tappijalkoja, ei koirissa
- mut
ennemi tappijalaka, ko operoitu linnunluu
- Bertta S
Mitä ihmeen kotkotusta täällä harrastetaan?! Suomalaiset ovat edustaneet bernhardeineen ulkomailla kuka mitenkin ja pärjänneet hienosti. Voisitteko te nyt joskus olla iloisiakin toisten puolesta?!!!!?
Pohjoisen pojjaan kasvatit ovat pärjänneet itäblokin maissa ja pohjoismaissa, nyt näkys uusin aluevaltaus olevan euroopassa kasvattinsa ominaisuudessa. On ne sen ansainneet, olkaa mitä mieltä tahansa! Inttivalioita suomalaisissa koirissa, eri kasvattajilta, on useempikin, molemmissa karvalaaduissa. Miksi ei saisi olla??? Sehän on vaan positiivista. Mitä merkitystä sillä on onko ne olleet isoja vai pieniä, jenkkejä vai svissejä tai niitten sekotuksia?
Eri maanosissa vallitsevaa tyyppiä edustaa erityyppiset koirat. On kai kasvattajilla ja koirien omistajilla oikeus tykätä omantyyppisestä koirasta tässä rodussa, jossa erilaista rotutyyppiä kerran on?
Kenenkään ei ole pakko tykätä amerikan "jenkkimallista" sen enempää kuin sveitsiläisen rotumääritelmän korkearaajaisistakaan, mutta kun niitä nyt vaan on erilaisia, kuten rotumääritelmiäkin, niin mitä sitä katkerana itkemään kenenkään näkemystä ja menestystä. Taivastelkaa itteksenne ja omissa porukoissanne!
Hyvä Suomi! Ootta olleet koirinenne oikeaan aikaan oikeassa paikassa kun ettehän te itteksenne ole rotua kisoissa edustaneet, vaan koirianne on verrattu muihin saman rodun edustajiin, missä sitten oottakaan olleet. Maassa maan tavalla, tuomarit ne koirien pärjäämisen on ratkaisseet ja saavat olla omistajat tyytyväisiä saavutuksiinsa, ite kukin!
Tuo operoiduista koirista pöpöttäminen on harvinaisen typerää ja ala-arvoista. Mistä te kenenkään operointeja tiiätte? Jos molossikokoista koiraa tarvisi operoida, se varmasti näkyy koiran liikkeissä ja rakenteessa jatkossakin. On tämä niiiiiiiiiiin iso koira. Vai sekö se hiertääkin, omien koirien viat? Panostiitti tai kasvuhäiriöt ei liity siihen onko koiralla pitkät tai pätkät jalat. Joissain suvuissa alttiutta on enempi joissain vähempi ja lisäksi se koiran pito syömisineen vaikuttaa. - tappinenko?
Bertta S kirjoitti:
Mitä ihmeen kotkotusta täällä harrastetaan?! Suomalaiset ovat edustaneet bernhardeineen ulkomailla kuka mitenkin ja pärjänneet hienosti. Voisitteko te nyt joskus olla iloisiakin toisten puolesta?!!!!?
Pohjoisen pojjaan kasvatit ovat pärjänneet itäblokin maissa ja pohjoismaissa, nyt näkys uusin aluevaltaus olevan euroopassa kasvattinsa ominaisuudessa. On ne sen ansainneet, olkaa mitä mieltä tahansa! Inttivalioita suomalaisissa koirissa, eri kasvattajilta, on useempikin, molemmissa karvalaaduissa. Miksi ei saisi olla??? Sehän on vaan positiivista. Mitä merkitystä sillä on onko ne olleet isoja vai pieniä, jenkkejä vai svissejä tai niitten sekotuksia?
Eri maanosissa vallitsevaa tyyppiä edustaa erityyppiset koirat. On kai kasvattajilla ja koirien omistajilla oikeus tykätä omantyyppisestä koirasta tässä rodussa, jossa erilaista rotutyyppiä kerran on?
Kenenkään ei ole pakko tykätä amerikan "jenkkimallista" sen enempää kuin sveitsiläisen rotumääritelmän korkearaajaisistakaan, mutta kun niitä nyt vaan on erilaisia, kuten rotumääritelmiäkin, niin mitä sitä katkerana itkemään kenenkään näkemystä ja menestystä. Taivastelkaa itteksenne ja omissa porukoissanne!
Hyvä Suomi! Ootta olleet koirinenne oikeaan aikaan oikeassa paikassa kun ettehän te itteksenne ole rotua kisoissa edustaneet, vaan koirianne on verrattu muihin saman rodun edustajiin, missä sitten oottakaan olleet. Maassa maan tavalla, tuomarit ne koirien pärjäämisen on ratkaisseet ja saavat olla omistajat tyytyväisiä saavutuksiinsa, ite kukin!
Tuo operoiduista koirista pöpöttäminen on harvinaisen typerää ja ala-arvoista. Mistä te kenenkään operointeja tiiätte? Jos molossikokoista koiraa tarvisi operoida, se varmasti näkyy koiran liikkeissä ja rakenteessa jatkossakin. On tämä niiiiiiiiiiin iso koira. Vai sekö se hiertääkin, omien koirien viat? Panostiitti tai kasvuhäiriöt ei liity siihen onko koiralla pitkät tai pätkät jalat. Joissain suvuissa alttiutta on enempi joissain vähempi ja lisäksi se koiran pito syömisineen vaikuttaa.Jos menestyvät suomalaiset ei anna hyvää kuvaa maan bertsuista niin millasen kuvan sitte saadaan niistä muiden maiden bertsuista? Tuokaa niitä lisää tai käyttäkää niitä enempi niin ei kohta rotua tunnistakkaan. Tännehän on rontattu koiria ruotsista norjasta tanskasta eestistä jenkeistä euroopan maista ja samoja koiria kilpailee keskenään, suomalaistenkin kanssa, ulkomailla. Kannattaisko miettii ensin ennenkuin huutelee?
- tappijalalle
syyttömiä me ollaan jos sulla ei ole koiraa mitä tuoda kehiin.
mistä olet kateellinen?
taidan tietää kuka olet!!
tuo vaan ne näytille, saadaan vuosikirjaan ne sitten joskus!! - mire
Olen tässä sivusta seurannut ihmisten kirjoittelua tälle palstalle ja todennut että ei täältä mitään tietoa bertsuista saa. Täällä vaan kateus rehottaa ja toisten panettelu.
Voi voi jokainen voisi ihan mennä peilin eteen ja katsoa todella tarkkaan että onko se vika sittenkin ihan itsessä.
Jokainen koira, ihminen jne. on oma itsenäinen yksilönsä.
Jos ei ole omaa koiraa näyttelyissä kierrättänyt niin ei paljon parane arvostella muidenkaan koiria.- samaa mieltä
Eihän täältä mitään järkevää kirjoittelua voi odottaa. Kateus on järisyttävän kovaa.
Aina kun viet koirasi näyttelyyn, on väärä tuomari tai muuta sellaista. Tai väärä koira, jota viet kehään.
Itse olen ottanut jo sen kannan että kehillä käydään ja sitten poistutaan.
Ikävää on se että kanssa olijat parjaavat ja haukkuvat koirat ja omistajat siinä kehän laidalla kovaan ääneen,ovat kovin tuomareita viisaampia.
Monesti olen hävennyt heidän puolestaan viedessäni kasvattejani kehään, kerro siinä sitten koirien omistajille että älkää välittäkö ja pahoittako mieltänne, tämä on tälläistä.
Mutta aina jaksan kannustaa uusia koiran omistajia yhä uudelleen näyttelyihin.
Kyllä he ihmettelevät ihmisten käyttäytymistä.
Silti, pidämme lippumme korkealla emmekä anna näille kehän laidalla "tuomaroiville" sijaa, lähinnä tunnemmen surkeutta heitä kohtaan.
Missä on ryhmähenki ja lauseet. mukavaa kun tekin tulitte.
Mutta ei, tämä on junttien maa.... - on vissiin
samaa mieltä kirjoitti:

Mutta ei, tämä on junttien maa....Tämä rotu on jo muutenkin kaiketi näyttelyissä lähes osallistujamäärältään saatettu tosi pieneksi. Ei ihme, Tampereen näyttelyssäkin kehän laidalla istuneena oikeasti ihmettelin, kuinka osa porukkaa naisia,ja mieskin siellä oli (oli ilmeisesti bernhardinkoira ihmisiä) oikein moittimalla moitti toisten koiria jotka kehässä oli. Mieleni kyllä teki kysyä,kuinka täydellisiä koiria heillä itsellä sitten oli / on ,mutta näyttelyssä niitä ei ainakaan ollut mukana,tai ainakaan niitä ei esitetty. En minäkään viitsinyt kauaa kehän laidalla istua,vaan lähdin pois hyvin hämmästelen,nimen omaan ihmisten asennetta. Ihan kauniita,ja hyväluonteisia yksilöitä näin maallikon silmin "martta raadilla" haukutaan kehän laidalla.Uskomatonta.
- monelta muultakin
on vissiin kirjoitti:
Tämä rotu on jo muutenkin kaiketi näyttelyissä lähes osallistujamäärältään saatettu tosi pieneksi. Ei ihme, Tampereen näyttelyssäkin kehän laidalla istuneena oikeasti ihmettelin, kuinka osa porukkaa naisia,ja mieskin siellä oli (oli ilmeisesti bernhardinkoira ihmisiä) oikein moittimalla moitti toisten koiria jotka kehässä oli. Mieleni kyllä teki kysyä,kuinka täydellisiä koiria heillä itsellä sitten oli / on ,mutta näyttelyssä niitä ei ainakaan ollut mukana,tai ainakaan niitä ei esitetty. En minäkään viitsinyt kauaa kehän laidalla istua,vaan lähdin pois hyvin hämmästelen,nimen omaan ihmisten asennetta. Ihan kauniita,ja hyväluonteisia yksilöitä näin maallikon silmin "martta raadilla" haukutaan kehän laidalla.Uskomatonta.
Muutkin on huomanneet miten läpinäkyvää touhua tämä bertsuporukka on, jos koirat ei hauku niin omistajat oikein päätyökseen haukkuvat muiden koirat.ja martat istuvat kehän laidalla omissa ryhmissään ja joku miespuolinen marttakin on joukkoon eksynyt. Todellinen marttapiiri !
- näin on

Pitää olla todella paksu nahka että menee näyttelyihin. Lisäksi pitää etukäteen ohjeistaa kasvattien omistajia siitä, etteivät pahoittaisi mieltään näistä kehien reunoilla riekkuvista kaikki tietävistä "tuomareista".
Rotu on maailman ihanin, mutta tähän joukkoon on eksynyt valitettavan paljon ihmisiä jotka eivät osaa käyttäytyä.
Olenkin joskus miettinyt sitä, että mikä on heidän koulutustasonsa, on tainnut jäädä "kansakoulutasolle".
Ovatko he kaiketi katkeria elämälle?
Katkeria muille ihmisille?
Katkeria toisten koirien näyttely saavutuksille?
Mitä viemme heiltä pois, eikö heidän pitäisi kaiken järjen mukaan olla vilpittömästi iloisia siitä että koirat pärjäävät näyttelyissä?
Olisiko tilanne sitten heidän mielestään parempi jos koirat olisivat surkeita myös tuomareitten mielestä?
Minä kannustan aina nuoria rodusta kiinnostuneita henkilöitä myös kasvatustyöhön mukaan ja toivon että he jaksavat kaikesta huolimatta tehdä myös muutakin kuin pentueen tai pari!! - Tessu82
näin on kirjoitti:
Pitää olla todella paksu nahka että menee näyttelyihin. Lisäksi pitää etukäteen ohjeistaa kasvattien omistajia siitä, etteivät pahoittaisi mieltään näistä kehien reunoilla riekkuvista kaikki tietävistä "tuomareista".
Rotu on maailman ihanin, mutta tähän joukkoon on eksynyt valitettavan paljon ihmisiä jotka eivät osaa käyttäytyä.
Olenkin joskus miettinyt sitä, että mikä on heidän koulutustasonsa, on tainnut jäädä "kansakoulutasolle".
Ovatko he kaiketi katkeria elämälle?
Katkeria muille ihmisille?
Katkeria toisten koirien näyttely saavutuksille?
Mitä viemme heiltä pois, eikö heidän pitäisi kaiken järjen mukaan olla vilpittömästi iloisia siitä että koirat pärjäävät näyttelyissä?
Olisiko tilanne sitten heidän mielestään parempi jos koirat olisivat surkeita myös tuomareitten mielestä?
Minä kannustan aina nuoria rodusta kiinnostuneita henkilöitä myös kasvatustyöhön mukaan ja toivon että he jaksavat kaikesta huolimatta tehdä myös muutakin kuin pentueen tai pari!!Kyl mua nyt ainakin pelottaa mennä koirani kans eka kertaa kehään! Enää ei riitä, et pitää jännittää tuomarin mielipidettä ja sitä, et osaako oma koira olla ihmisiks vaan pitää jännittää myös sitä, et tuleeko yleisön seasta jotain inhottavia kommentteja! Hui...
Mä oon varmaan sit ekana kertana lakananvalkonen ja pahoinvoiva... - Kerhoon
Tessu82 kirjoitti:
Kyl mua nyt ainakin pelottaa mennä koirani kans eka kertaa kehään! Enää ei riitä, et pitää jännittää tuomarin mielipidettä ja sitä, et osaako oma koira olla ihmisiks vaan pitää jännittää myös sitä, et tuleeko yleisön seasta jotain inhottavia kommentteja! Hui...
Mä oon varmaan sit ekana kertana lakananvalkonen ja pahoinvoiva...Mitekö tuohon Martta kerhoon pääsee mukaan?
kriteerit ilmeisesti täyttää kun on tarpeeksi latvasta laho,ja luulee tietävänsä kaikki.
Nessuliinoja tommosele porukale pitäis ostaa,
niin säälittäviä ne on. - uskoa todeksi
näin on kirjoitti:
Pitää olla todella paksu nahka että menee näyttelyihin. Lisäksi pitää etukäteen ohjeistaa kasvattien omistajia siitä, etteivät pahoittaisi mieltään näistä kehien reunoilla riekkuvista kaikki tietävistä "tuomareista".
Rotu on maailman ihanin, mutta tähän joukkoon on eksynyt valitettavan paljon ihmisiä jotka eivät osaa käyttäytyä.
Olenkin joskus miettinyt sitä, että mikä on heidän koulutustasonsa, on tainnut jäädä "kansakoulutasolle".
Ovatko he kaiketi katkeria elämälle?
Katkeria muille ihmisille?
Katkeria toisten koirien näyttely saavutuksille?
Mitä viemme heiltä pois, eikö heidän pitäisi kaiken järjen mukaan olla vilpittömästi iloisia siitä että koirat pärjäävät näyttelyissä?
Olisiko tilanne sitten heidän mielestään parempi jos koirat olisivat surkeita myös tuomareitten mielestä?
Minä kannustan aina nuoria rodusta kiinnostuneita henkilöitä myös kasvatustyöhön mukaan ja toivon että he jaksavat kaikesta huolimatta tehdä myös muutakin kuin pentueen tai pari!!Voiko olla totta, että benhardilaisten omistajat käyttäytyvät näin. Eivätkö he todellakaan tiedä, että koiranäyttelyissä EI YLEISÖ saa arvostella.
Heidän kannattaisi kierellä muiden rotujen kehiä, ja ottaa oppia kuinka kehänlaidalla keskustellaan sivistyneesti vain esim. säästä, vaihdellaan piirakkareseptejä tai vaihdetaan kokemuksia sauvakävelyn vaikutuksesta kunnonkohottajana.
Mikäli joku haluaa jostain koirasta lausua sanasen tai pari, niin tapahtuu se korrektisti ja lähes kuiskaamalla vierustoverin korvaan esim. Oi katso, näetkö tuon matalaraajaisen aralta vaikuttavan koiran, katso kuinka kauniisti se ontuu ja mitenkä sulavasti selkälinja rullaa.
Näissä kehissä ei myöskään näe kasvattajia eikä koiranomistajia joidenka koiria ei saa kukaan arvostella. Ottakaa opiksenne. - Ikä Kaikki
uskoa todeksi kirjoitti:
Voiko olla totta, että benhardilaisten omistajat käyttäytyvät näin. Eivätkö he todellakaan tiedä, että koiranäyttelyissä EI YLEISÖ saa arvostella.
Heidän kannattaisi kierellä muiden rotujen kehiä, ja ottaa oppia kuinka kehänlaidalla keskustellaan sivistyneesti vain esim. säästä, vaihdellaan piirakkareseptejä tai vaihdetaan kokemuksia sauvakävelyn vaikutuksesta kunnonkohottajana.
Mikäli joku haluaa jostain koirasta lausua sanasen tai pari, niin tapahtuu se korrektisti ja lähes kuiskaamalla vierustoverin korvaan esim. Oi katso, näetkö tuon matalaraajaisen aralta vaikuttavan koiran, katso kuinka kauniisti se ontuu ja mitenkä sulavasti selkälinja rullaa.
Näissä kehissä ei myöskään näe kasvattajia eikä koiranomistajia joidenka koiria ei saa kukaan arvostella. Ottakaa opiksenne.Tässä rodussa se ei vain riitä "kuiskata".
Pitää oikein kirjoittaa nettiin omat ajatukset.
Sivistyksestähän tuossa on kysymys,mutta kuten sanotaan: Kun on lusikalla annettu,ei suinkaan kauhalla voida ottaa. Martta kerho voisi joskus kokoontua vaikka yhteisen sauvakävelyn muodossa,parantamaan maailmaa.
Niitä liikakilojahan tahtoo jokaisella meistä olla. KUKAAN / MIKÄÄN kun ei täydellinen ole.Vaikka ehkä tahtoisikin. - pääsee
monelta muultakin kirjoitti:
Muutkin on huomanneet miten läpinäkyvää touhua tämä bertsuporukka on, jos koirat ei hauku niin omistajat oikein päätyökseen haukkuvat muiden koirat.ja martat istuvat kehän laidalla omissa ryhmissään ja joku miespuolinen marttakin on joukkoon eksynyt. Todellinen marttapiiri !
mukaan tähän marttapiiriin, taitaa olla vain harvat ja valitut, jotka haluavat siihen osallistua. en olisi uskonut että kasvattajia siinä mukana !
- Noinkin
Tai kuiskaa: Katso kun bernhardinkoira on korkea,mutta se on kuin lankun pätkä nostettu pystöön. Korkeutta on ,ainakin takakorkeutta,ja leveyttä ainakin 6 cm. Ah,ja niin rodunomaiset liikkeet, hiukan ontuu ja vaappuu mutta näinhän se bernhardinkoiran tulee liikkuakkin.
- Tessu82
Jos siel kehäs tuollainen bertsu olis niin, eiköhän se tuomari sen sieltä ilman suurempia palkintoja ottais pois...Samaten muissakin roduissa.
Olen samaa mieltä sen kanssa, joka sanoi, että pitää ihmisten olla tahdikkaita kehän ulkopuolella yms...Silloin kun meillä oli vielä vehnäterrieri niin, kehän ulkopuolella kasvattajat saattoivat käydä neuvomassa ja trimmaamassa myös muidenkin koiria kuin omiaan. Ja koirien vioista ja hyvistä puolista keskusteltiin kenenkään tunteita loukkaamatta. Omistajatkin myönsivät yleensä oman koiransa viat: tällä nyt ei oo nuo kulmaukset oikein kehittyny tai tällä on liian lyhyt kaula. Tarkoituksena oli kuitenkin kehittää rotua parempaan suuntaan.
- sämpylä,.,
mielestäni bertsun pitää olla tanakka ja vanttera sellaisen näköinen että se jaksaa kantaa sen tynnyrin kaulassaan j atarpoa lumessa kilometrikaupalla tarvittaessa. Koiran ulkonäössä pitäisi pitää mielessä aina sen alkuperäinen käyttö eikä kunkin kasvattajan oma mieltymys.
Kauhean usein katsellessa kylillä näkee bertsuja jotka on kuin puujaloilla olevia. Nehän on lähempänä vinttikoiraa kun koira on laiha vielä kaiken lisäksi. Ihan kivastihan niiden kanssa menee lenkillä, mutta onko ne alunperin lenkkikoiria?
Jos laittaisin meidän bertsuvainaamme länget noille ruipeloille kaulaan niin nehän valuisivat ties minne kun rinta on kapea kuin noutajalla. Ja tuskimpa niistä olisi vetämään yhtään mitään saati ihmistä.
Kaunista bertsua harvoin osuu silmiin sellaista jona rodun jokainen muistaa ja tunnistaa. Enkä nyt todellakaan tarkoita mitään yli-isoja beethoveneja tms koiria jotka eivät myöskään ole rodun alkuperään soveltuvia.
Jokainen voi tapella ja kinata j ahaukkua täällä vaikka kuinka, kenenkään ei ole pakko niitä lukea vaikka vähän harmittaa kun täällä joskus oli kunnon keskusteluakin olemassa..- koira
Eikös se alkuperäinen Bertsu ollut lyhytkarvainen, korkearaajainen, oli helpompi tarpoa lumihangessa pitkillä jaloilla. Eikä sitä massaa ollut liikaa sillä työkoirien piti olla jänteviä. Munkithan ne bersut oli työkoiriksi alinperin jalostaneet.
- = työkoira
koira kirjoitti:
Eikös se alkuperäinen Bertsu ollut lyhytkarvainen, korkearaajainen, oli helpompi tarpoa lumihangessa pitkillä jaloilla. Eikä sitä massaa ollut liikaa sillä työkoirien piti olla jänteviä. Munkithan ne bersut oli työkoiriksi alinperin jalostaneet.
Aito oikea on korkearaajainen (lyhytkarvainen)joka ei ole liian poimuinen, kulmautunut ja raskas. Siitähän mittasuhteet ja rotumääritelmäkin on tehty! Pyöreät matalaraajaiset ja paksut versiot kuuluvat seurakoiramalliin (ryhmä 9?) ja nykysiin näyttelykehiin, raajakkaat edustaa alkuperäistä ja samalla FCI:N rotumääritelmää. Tostahan ne kehänlaitakeskustelutkin syntyy (joista joku aina vetää paupusikoita hengityselimiinsä) kun kehissä on hirmu erityyppisiä koiria joista monikaan ei istu rotumääritelmään. Jenkeillä kun on bernhardeille ihan omansa..............
- kohdin
= työkoira kirjoitti:

ei rotumääritelmässä sanota että pitää olla korkearaajainen, ettekö te osaa lukea selvää tekstiä !
- Tessu82
kohdin kirjoitti:
ei rotumääritelmässä sanota että pitää olla korkearaajainen, ettekö te osaa lukea selvää tekstiä !
Eikö annettais kaikkien kukkien kukkia?
Eikö tärkeintä ole kuitenkin, että koirat pysyis terveinä oli ne sitten minkä näköisiä tahansa? Eikö olis kuitenkin viisainta säilyttää rodun monimuotoisuus ja käyttää vaikka vain välillä "uutta verta" kuin päätyä vain muutamaan "hyvään" (""siksi, koska hyvästä ollaan niin montaa eri mieltä) yksilöön, joita sitten jalostettais sukurutsauksien myötä sukupuuttoon asti?
Tehtäis niistä pikku hiljaa YHDESSÄ terveempiä niin myös tulevat sukupolvet vois vielä omistaa tällaisia ihanuuksia...? Miltä kuulostais?? - koira.
kohdin kirjoitti:
ei rotumääritelmässä sanota että pitää olla korkearaajainen, ettekö te osaa lukea selvää tekstiä !
Ei kukaan ole väittänyt että bertsun pitää olla korkearaajainen, rotu nyt vaan on alunperin ollut lyhytkarvainen ja korkearaajainen, josta on sitten esim. nöffiä sekottamalla saatu ns. jenkkimallinen. Ihmiset ovat oppineet tuntemaan rodun beethovenin kautta, siksi niin moni ihmettelee kun näkee jonkun muun linjaisen koiran.
- kun roduilla on rotumääritelmä
koira. kirjoitti:
Ei kukaan ole väittänyt että bertsun pitää olla korkearaajainen, rotu nyt vaan on alunperin ollut lyhytkarvainen ja korkearaajainen, josta on sitten esim. nöffiä sekottamalla saatu ns. jenkkimallinen. Ihmiset ovat oppineet tuntemaan rodun beethovenin kautta, siksi niin moni ihmettelee kun näkee jonkun muun linjaisen koiran.
(Uutta verta? Hyvä ajatus Tessu, mutta mistä? Rodun taustat on täällä samat on ne sitten mistä "linjoista" tahansa rakennettu vaan niitä ei tahdota nähdä. Tai osata nähdä.)
Matalat raajat & mittasuhdevirheet eivät ole rotumääritelmän mukaiset sen enenpää kuin ympäripyöreet kallotkaan. Ts. kyllä väitetään että rodun PITÄÄ olla korkearaajainen = raajojen mittaa pitää olla enemmän ku runkoa! Koiran kokoa ei mitata painokiloissa & koiraa tulkitaan rotumääritelmän mukaan joka ei oo nöffien! - Tessu82
kun roduilla on rotumääritelmä kirjoitti:
(Uutta verta? Hyvä ajatus Tessu, mutta mistä? Rodun taustat on täällä samat on ne sitten mistä "linjoista" tahansa rakennettu vaan niitä ei tahdota nähdä. Tai osata nähdä.)
Matalat raajat & mittasuhdevirheet eivät ole rotumääritelmän mukaiset sen enenpää kuin ympäripyöreet kallotkaan. Ts. kyllä väitetään että rodun PITÄÄ olla korkearaajainen = raajojen mittaa pitää olla enemmän ku runkoa! Koiran kokoa ei mitata painokiloissa & koiraa tulkitaan rotumääritelmän mukaan joka ei oo nöffien!Yritin vain auttaa ja selvittää välejä...
Mut jos kerran nöffejäkin on joskus sekoteltu bertsuihin niin miksei myös tanskandoggia? ;D Vai joko sekin on tapahtunu? =D
En tosin tiedä kuinka monta sukupolvea se vaatis taas puhtaita bernhardilaisia ennen kuin niiden jälkeläiset voitas luokitella bertsuiks =)
Älkää vaan ottako liian tosissanne =)
Tän jälkeen en enää puutu asioihinne. - opettele lukemaan
kohdin kirjoitti:
ei rotumääritelmässä sanota että pitää olla korkearaajainen, ettekö te osaa lukea selvää tekstiä !
JOspa luet rotumääritelmästä virheet, niin siellä luetellaan virheiksi mm. lyhytraajaisuus!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005288348Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4327224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61765Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1551085Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17726Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57682Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.28643Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?58623En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36607Yllätyspaljastuksia uudesta Maajussille morsian -kaudesta! Vappu Pimiä sometti, myös MTV3:lta infoa
No nyt on uusiakin tuulia Maajussille morsian -ohjelmassa. Kuka mahtaa olla tämä tuttu kasvo, joka jo toistamiseen lähte5579