Mietiskelyä

Tekisi mieli pureutua enneminkin humanoidien sielunelämään ja heidän ajatuksiinsa. Selittämättömiä objekteja taivaalla liikkuu koko ajan ja entistä enemmän ne tulevat julkiseen tietoisuuteen. Kiitos youtuben ja vastaavien palveluiden.

On olemassa ihmisiä jotka kanavoivat tietouttaan maan päälle. Heidän juttunsa eivät kuitenkaan kelpaa tiedekäyttöön koska asiat ovat samoja mutta kielellinen välineistö ei tavoita heidän (tiede) tarpeitaan eikä kriteereitään. Kanavoijat hyvin harvoin tulevat keskustelupalstoille selittämään teorioitaan ja visioitaan muukalaisten olemuksesta. Voi olla että heille se on turhaa egoilua.

Toisaalta jos ajattelee kuinka liiankin avoimia osa persoonista on tietoon joka tulee toisesta ulottuvuudesta on selvää että sitä ei kannata tuoda julki koska silloin moni tukeutuu liikaa informaatioon ja on kusetettavissa. Jokainen todellinen hengellinen opettaja on sanonut että: tämä on vain minun totuus ja ota siitä omasi. Eli varovaisuutta heilläkin.

Todellakin jopa Suomen kokoisella valtiolla on tietoa UFO:ista. Tietoa joka on vapaana ja joka kulkee mutta ei ole tarkoitettu jokaiselle luettavaksi. Se on tietoa joka ei ole tarkoitettu ulkopuolisille koska he eivät itsekkään tiedä mistä on kyse. Esimerkkinä voisin spekuloida tuntemattoman objektin esiintymisen tutkissa.

Totean että on avartavaa ajatella että muuallakin on älyllistä elämää. Jotkut sanovat että kontaktihenkilöt paljastavat itse itsensä ja asiansa silloin kun se on tarpeellista ja suotuisaa. Tiedän jo että he tarkkailevat meitä kaikessa rauhassaan mutta itse minä haluaisin nähdä heidän laskeutuvan tellukselle vaikka heti. Kaaoksesta välittämättä.
7886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kuinka moni palstalaisista tietää heidän sielunelämästään oikeastaan yhtikäs mitään?
(eivät hyväsy pienen esineen viemistä/varastamista :( todistukseksi olemassaolostaan..),
toisaalta eihän ufoistakaan tiedetä muodon lisäksi juurikaan muuta,mutta eihän se ole estänyt
tekniikka keskustelua.

Niin mikä on se "voima" joka ajaa heidät tutkimaan ihmisiä?,vai onko tutkimukset saatu
jo päätökseen ja sieppaukset johtuu nykyään ainoastaan tutkimustulosten hyödyntämisestä käytänössä?

K.

Äänestä
  • >>Niin mikä on se "voima" joka ajaa heidät tutkimaan ihmisiä?

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    >>Niin mikä on se "voima" joka ajaa heidät tutkimaan ihmisiä?

    on diibidabaa,mutta eikai tässä ole tarkoitus keskustella pelkästään tunteettomista roduista?

    Äänestä

  • voi olla,että kirjoitti:

    on diibidabaa,mutta eikai tässä ole tarkoitus keskustella pelkästään tunteettomista roduista?

    No niimpä onkin että he ovat tunteettomia paskiaisia varsinkin harmaat.

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    No niimpä onkin että he ovat tunteettomia paskiaisia varsinkin harmaat.

    mistä olet niin varma?

    Äänestä

Taisi olla eikka-kolmonen kun kerran palstalla totesi, että häntä ei kiinnosta ufoissa niinkään "mitä?" ja "miten?", vaan ennenkaikkea "miksi?". Toisinsanoen, millainen on avaruusolentojen sielunelämä ja ajattelutapa? Miksi he vierailevat täällä? Mitä asiaa heillä on?

Tässä toteamuksessa on ehdottomasti järkeä, jos pohdimme ufoja ETH:n kannalta. Mikäli ufo-ilmiön takana on todella elollinen ja älyllinen taho, nämä kysymykset ovat enemmän kuin aiheellisia. Jokin syyhän heillä täytyy olla vierailuilleen. Ihmisellä riittäisi vastaavassa tilanteessa ehkä luontainen uteliaisuus, mutta riittääkö heillä?

Mikseivät muukalaiset vain näyttäydy ja kerro vastauksia näihin? SUT:n Tapani Koivula totesi kerran eräässä tilaisuudessa: "Uskon että he ovat valinneet toisenlaisen lähestymistavan". Tällä hän viittasi siihen kasvavaan maailmanlaajuiseen kontaktihenkilöiden joukkoon, mikä ufo-sektorilla on ollut havaittavissa. Toisplaneettalaiset lähestyisivät meitä siis valitusti "yksi kerrallaan". Henkilökohtaisesti. Telepaattisesti.

Kontaktihenkilöt voisivat siis kertoa tärkeää tietoa. Ongelma vain on, että kontaktihenkilöt paitsi kertovat usein keskenään ristiriitaista tietoa, myös tyypillisesti varsin käyttökelvotonta tietoa. Suomeksi sanottuna: siinä ei ole mitään uutta. Yleistynyt uushenkisyys on yksi selkeä osasyy tähän paradoksiin, jossa kontakteissa tiedon määrä lisääntyy ja laatu sekä yhteneväisyys vähenee.

Suhtaudun varsin epäillen tälläiseen tietoon. Tunnetutkaan nimet eivät ole saaneet sen luotettavampaa tietoa. Eikös esimerkiksi 1970-luvulla hehkutettu selvänäkijä ja kontaktihenkilö Aino Kassinen kertonut pilvin pimein tälläistä "tietoa". Sen mukaan 1900-luvun loppuun mennessä piti syntyä mm. uusi aurinko, jonka avulla elinikämme vähintään tuplaantuu. Ei ole näkynyt.

Kassinenhan kuulemma näki yleisötilaisuuksissakin naamioituneita humanoideja, muttei halunnut paljastaa heitä. Siinä sai sitten miettiä itse kukin yleisössä istuja, onko naapurini humanoidi? Kassisen "ennustuksia" voi lukea mm. Ufoaika-lehti 1/1972:sta, jonka saa pdf-muodossa Ultra-lehden sivuilta. Juuri yksikään siellä kuvattu "ennustus" ei ole toteutunut ja ne vähätkin toteutuneet eivät tarvitse normaalia maalaisjärkeä kummempaa päättelykykyä. Samassa lehdessä on muuten ufo-kontaktihenkilö Markus Räsäsen haastattelu. Se on jo huomattavasti parempi; tosin ajan hammas on purrut pahasti ja nakertanut uskottavuutta.

Näin siis yli 30 vuotta sitten. Valitettavasti vain nykyisetkään ufo-kontaktihenkiöiden "tiedot" ovat harvoin tämän tasokkaampia. Pahimmassa tapauksessa ne ovat naamioitua rahahuijaus-puppua, kuten vaikkapa Nesaran tapauksessa. Kuitenkin esittämäsi ajatus siitä, että maassamme muhii piilotettua tietoa, joka pitäisi valjastaa, on periaatteessa hyvä. Kutsunkin todellisia kontaktihenkilöitä kertomaan sellaista uskottavaa ja käyttökelpoista tietoa, mitä heille on annettu.

Äänestä
  • kun aika on sopiva..ja sitten kuolevat(enemmin tai myöhemmin),
    sopivaa aikaa ei tainnut sitten heidän elinaikanaan tulla..vai onko
    siellä aivojen kätköissä sitten oikeasti tieto..sellainen "kielen päällä"
    tieto,johonka eivät pääse käsiksi,ennenkuin aika on sopiva niitten
    toisten mielestä..ainahan lisää kontaktihenkilöitä on saatavilla.

    Miten ihminen käyttäytyy Marssiin mennessään,jos
    planeetta ei ole "kuollut" niin onko meillä minkäänlaista
    oikeutta mennä sinne ylipäätään.. tuo elämän esiintymisen
    mahdollisuushan on kasvanut aika oleellisesti veden &
    luolien löytymisien myötä (ja mitä esim.ne "kuusimetsiköt"
    ja "pikku madot" on)aika luonnottomia luonnonmuodostelmiakin
    löytyy aikalailla,niin tuota,takaisin asiaan..jos siis löytyy vaikka
    sammakon tasolle kehittynyt olio,niin jatkuuko
    Marsin valloitus siitä huolimatta?

    K.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DarkNinjaHiiri kirjoitti:

Tekisi mieli pureutua enneminkin humanoidien sielunelämään ja heidän ajatuksiinsa. Selittämättömiä objekteja taivaalla liikkuu koko ajan ja entistä enemmän ne tulevat julkiseen tietoisuuteen. Kiitos youtuben ja vastaavien palveluiden.

On olemassa ihmisiä jotka kanavoivat tietouttaan maan päälle. Heidän juttunsa eivät kuitenkaan kelpaa tiedekäyttöön koska asiat ovat samoja mutta kielellinen välineistö ei tavoita heidän (tiede) tarpeitaan eikä kriteereitään. Kanavoijat hyvin harvoin tulevat keskustelupalstoille selittämään teorioitaan ja visioitaan muukalaisten olemuksesta. Voi olla että heille se on turhaa egoilua.

Toisaalta jos ajattelee kuinka liiankin avoimia osa persoonista on tietoon joka tulee toisesta ulottuvuudesta on selvää että sitä ei kannata tuoda julki koska silloin moni tukeutuu liikaa informaatioon ja on kusetettavissa. Jokainen todellinen hengellinen opettaja on sanonut että: tämä on vain minun totuus ja ota siitä omasi. Eli varovaisuutta heilläkin.

Todellakin jopa Suomen kokoisella valtiolla on tietoa UFO:ista. Tietoa joka on vapaana ja joka kulkee mutta ei ole tarkoitettu jokaiselle luettavaksi. Se on tietoa joka ei ole tarkoitettu ulkopuolisille koska he eivät itsekkään tiedä mistä on kyse. Esimerkkinä voisin spekuloida tuntemattoman objektin esiintymisen tutkissa.

Totean että on avartavaa ajatella että muuallakin on älyllistä elämää. Jotkut sanovat että kontaktihenkilöt paljastavat itse itsensä ja asiansa silloin kun se on tarpeellista ja suotuisaa. Tiedän jo että he tarkkailevat meitä kaikessa rauhassaan mutta itse minä haluaisin nähdä heidän laskeutuvan tellukselle vaikka heti. Kaaoksesta välittämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu