Näin tänään Marketissa, että maitohylly on pullollaan kivoja levitteitä, jugurtteja, viilejä, ruokakermoja maustettuina ja maustamattomina. Miksi tämä tiedon ja tukiaisten jättiläinen, Valio, ei ole niitä onnistunut kehittämään? Kertokaa minulle sen salaisuus. Onko EU saanut hiukan vauhtia asioihin?
Miksei
Ennen EU:ta
3443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
että me kuluttajat saamme syödä jukurttia sen seitsemällä mausteella.. tosin niistä tulee pitkällä aikavälillä syöpä ja sydäninfarkti, mutta kaikkea ei voi saada.
Kun syö jukurttia niin naitattaa enemmän. Hyvä niin, mutta kyllähän niitä Ingman ja valiokin tuottaa.
kilpailulle mitään EU:ta tarvita.Kyllä siihen
ennen EU:ta olisi riittänyt ihan omatkin päätökset
jos vaan olisi haluttu tehdä. Markkinoiden avauduttua kilpailulle valiokin kehittelee uutta.
Vaikka en kyllä pidä kovinkaan järkevänä toimintana
rahdata esim. lihaa jostain maapallon toiselta puolelta niukkenevan ja kallistuvan energian aikana.
ilmakehä saadaan muutenkin liikaa lämpenemään