Katsoin ja itkin

Kristuksen kärsimysnäytelmää ykköseltä.Todella vaikuttava elokuva, vaikka siinä mässäiltiinkin verellä ja väkivallalla.Kosketti, ainakin minua.En tiedä, mihin kategoriaan viestini kuuluu, mutta laitoinpahan sen nyt tänne.
2826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse asiassa äidin tuska lapsestaan oli se tekijä, joka itkun kirvoitti. Muutoin elokuva olisi ollut enemmän väkivallalla mässäily, tunnetta ei siihen saanut (paitsi juuri tuon äiti-poika -suhteen takia).

Tosin en katsonut elokuvaa alusta, vasta siitä Juudaksen kavalluksen jälkeen.

Valitettavasti en osaa suhtautua elokuvaan, muuten kuin historiallisena väritettynä totuutena, koska niin paljon faktaa on piilotettu ja salattu noista päivistä. Uusi testamentti on "puoluellinen" ja nykyään esim. Juudaksen evankeliumi -löydös paljastaa paljon asioita, samoin kuin Naq Hammadin löydöt.

Uskon, että Maria Magdaleenalla on paljon enemmän vaikutusta Jeesukseen ollut kuin mitä nykykirkko tunnustaa. Eikä hän ollut prostutioitu, minkä jopa Vatikaani on jo 60-luvulla myöntänyt olleen virhetulkinta.


Voi, millainen maailma olisikaan ollut viimeisen 2000 vuoden aikana, jos naisia ei olisi painettu synnintekijöiksi, vaan heidät olisi otettu tasa-arvoisiksi ihmisiksi. Voi kirkkoa.

Äänestä

Kyllä on niin kammottavan huono elokuva saatu tehtyä, ettei paskemmasta väliä. Dokumentti se ei ole missään tapauksessa, johonkin gore/splatter/väkivalta -kategoriaan sopisi paremmin. Elokuvassa kun on koko juoni jätetty silmitttömän väkivallan alle. Ainekset olisivat olleet hyväänkin rainaan, mutta kun ei niin ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiirastorstaina kirjoitti:

Kristuksen kärsimysnäytelmää ykköseltä.Todella vaikuttava elokuva, vaikka siinä mässäiltiinkin verellä ja väkivallalla.Kosketti, ainakin minua.En tiedä, mihin kategoriaan viestini kuuluu, mutta laitoinpahan sen nyt tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu