Elämä jatkuu, jatkuu vaikka millaisten myllertysten kautta ja läpi.
Entä sellainen elämä, joka löytää toisensa yhä uudelleen, eri tilanteissa, mutta kuitenkin? Pitääkö tuntea syyllisyyttä, vaikka toinen sanoo että ei? Se "oikea, suuri rakkaus" olisi nyt tarjolla, mutta uskaltaako siihen ryhtyä ja antautua?
Minun mielestäni pitää rohjeta siihen minkä tuntee oikeaksi ja selvittää asiat oikein ja rehellisesti.
Itse en olisi voinut jäädä avioliittoon, jossa en ollut onnellinen, en edes jotenkaan.
Kyllä minulla on kova ikävä tiettyä Henkilöä, mutta siellä on iso armeija vastassa... T Hi.
Entä sellainen elämä, joka löytää toisensa yhä uudelleen, eri tilanteissa, mutta kuitenkin? Pitääkö tuntea syyllisyyttä, vaikka toinen sanoo että ei? Se "oikea, suuri rakkaus" olisi nyt tarjolla, mutta uskaltaako siihen ryhtyä ja antautua?
Minun mielestäni pitää rohjeta siihen minkä tuntee oikeaksi ja selvittää asiat oikein ja rehellisesti.
Itse en olisi voinut jäädä avioliittoon, jossa en ollut onnellinen, en edes jotenkaan.
Kyllä minulla on kova ikävä tiettyä Henkilöä, mutta siellä on iso armeija vastassa... T Hi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Muutaman vuoden ajan olen täällä suomi24 sivuilla jutellut erään ihmisen kanssa. Hänestä on tullut minun tärkeä ystäväni jonka tapaamista palstoilla odotan ja toivon. Usein hän on kuukausia kadoksissa, kuulumattomissa ja silloin minulla on ihan hätä. Mitä hänelle on tapahtunut, missä hän on?
Kun sitten sanankin vaihdamme mieleni valtaa tyyni rauha, on kuin aurinko paistaisi pimeän kauden jälkeen.
Rakkauttako? Tuskin.
Mutta kiintymystä josta voisi syntyä enemmänkin, mutta kannattaako, luulen että näin riittää meille, tuntemattomille.
Ystävyys on vahvaa, mutta kestäisikö tämä rakkautena?
Uskalla elää omaa elämääsi, rakasta kun se tuntuu hyvälle, jätä entinen jos se on ahdistavaa.
Sanot:"Itse en olisi voinut jäädä avioliittoon, jossa en ollut onnellinen, en edes jotenkaan."
Käsittääkseni olet itse naimaton, sekä ilman muunkaanlaista parisidokseen rinnastettavaa suhdetta. Kumppani taas naimisissa, mutta "toimimattomassa suhteessa" elävä.
Jos kysyt uskallatko antautua rakkauteen, - olet jo antautunut. Tällä iällä voi antaa palaa. Niin itse tekisin, mutta selustansa turvaten so. avioehdot, jos kyseessä on avioliiton kaltainen suhde. Jos taas olet rakastunut toisen naisen aviomieheen, niin ottaisit etäisyyttä, sillä eivät ne miehet vaimojaan yleensä jätä. Kakkosnaisena elämä on monien osa, mutta jos sen kestät ja siihen tyydyt, niin oma on asiasisi.
Usko tai älä, jos viimksi mainitusta on kyse, rakkaussuhteessa on osapuolia enemmän kuin kaksi.
Olette te, rakasettusi kanssa, on vaimo, heidän lapsensa ja on myöskin huomioon otettava taho, yleinen mielipide. Kakkosvaimoa sanotaan vielä nykyisinkin meidän vaapaamielisessä kulttuurissamme huoraksi. Itse en sitä leimaa ottaisi. Tosin vapaita kunnon miehiä ei kuljekaan "vapaina" , joten lainaukkoihin monien on tukeuduttava. Kuitenkin vaimo on vaimo ja avioliiton sakramentti pitävä.
En ole aikoinani luovuttanut, enkä kadu, joku muu saattaa katua. Pyydän päivittäin nöyryyttä ja anteeksiantavaa mieltä.
Yhdyn mielipiteísiisi.Ei hyvä yksin ja tuppaa olla vaikeeta kaksinkin (joskus)."Kakkos-vaimona "on vaan antava osapuoli harvoin saajana.Totta on, etteivät miehet vaimojaan jätä ,yleensä vaimot saadessaan tietää miehensä toisesta suhteesta jättävät miehensä.
Jos miehelle syntyy toinen suhde, niin voi kysyä, kuinka paljon siinä vaimossa on ollut vikaa tai aihetta kyseeseen.
On syytä katsoa peiliin, mutta ei suinkaan aina kannata valita yksinkertaisinta syytä, eli ulkonäköä.
Nimittäin joskus on ilmennyt tapauksia, jolloin siinä vaimossa on syy miehen "toiseen naiseen".
Kaunis, mutta kova naisihminen, joka on ulkonaisesti kylläkin edustava, jolla on älyä, hyvä virka, hän hoitaa kotinsa moitteettomasti, on lapsilleenkin hyvä äiti, mutta miehelleen armoton, vaatien, komennellen jne.
Yhteistä puheenaihettakaan ja harrastuksia ei miehen kanssa ole. Emäntä määrää kaapin paikan, nalkuttaa, eikä miehelle liikene lämpöä ja ymmärtämystä missään, vaikka kaikki "isotkin pojat" ovat hellyyden kipeitä.
Sitten kun tulee joku, joka ymmärtää....
Tapauskottoman, miehen sekä naisen kyllä pitää katsoa peiliin, sillä tiedän tapauksia, missä petetään pelkän pettämisen halusta.
Olen keskustellut miehen kanssa, joka sanoi vihaavansa itseään uskottomuutensa takia, mutta ei voi mitään sille. Seksiaddiki?
Asioilla on puolensa, eikä kaikki saata olla sitä miltä näyttää.
Olet siis törmännyt kertomaasi nuoruuden rakkauteen(?)
Sellainenkin on mahdollista, että kohtaa ihmisen jopa kymmenien vuosien ajan eri tilanteissa elämässään ja että tunne on säilynyt ja elää edelleen.
Elämä on kuljettanut eri teille, mutta aitoa tunnetta ei mikään tai kukaan voi lopettaa tai estää. Minusta se on sellaista suurta ja oikeaa rakkautta, jota minä ainakaan en tule koskaan unohtamaan. Enkä välittämään siitä, mitä mieltä joku toinen on tästä. Jokainen vastaa itsestään, niin myös toinen osapuoli.