Tuumailtiin eilen kaverin kanssa,että tämä ämmänsaaren alue on aika vaarallisia risteyksiä täynnä.Ainakin betonin risteys on aika paha paikka,kun siinä on näkyvyys Kajaanin suuntaan niin olematon ja sieltä päin voidaan tulla kovillakin vauhdeilla,niin monesti on meinannu rytistä kun tulee kirkolta päin ja kääntyy 5-tielle.Samoin tuo Esson risteys on paha,vaikka siinä kyllä on hyvä näkyvyys,mutta silti siinä kolisee joka vuosi.Jotain pitäisi tielaitoksella keksiä,ettei pellit ruttaantus.
VAARALLINEN
5-TIE
432267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Vaara vaanii monessa paikassa.
nopeusrajoitusten mukaan. Betoni 80 km/h, Esso 50 km/h.
oppisi ajamaan nopeusrajoitusten mukaan.Esimerkiksi turistit eivät tiedä nopeusrajoituksia tai eivät välitä niistä.Eilenkin paineli yksi auto esson ja TB:N välillä hurjaa vauhtia auto jonon ohi ja katolla oli suksiboksi eli joku etelän lomailija.
Siinähän on tullu jopa kuolonkolareita,mutta enpä tiijä miten sitä vois muuttaa,ku hyvin siinä näkee joka suuntaan.Ne on ollu ihmisten itsensä tekemiä virheitä.
nopeusrajoitus pitää siirtää kauemmaksi
oo niitä pahoja risteyksiä yhtään. ette vissiin oo muualla käyneet ajamassa?=D
on tullu kuolon kolareita,niin kyllä se on vaaran paikka.
lähtee,ku nää ämmänkin risteykset jo tuottaa vaikeuksia.
olen ajanut betonilta päin kääntyen ämmänsaareen,eikä koskaan mitään ongelmia.Jos joskus on auto tullut liian nopeasti kajaanista päin olen vain siirtynyt kaistalla oikealle. Taustapeilit ovat autoissa vakiovarusteena!
Kyllä Betonin risteys on ämmänsaaren vaarallisin paikka.
Kokeilkaa tulla yhdistelmä ajoneuvolla kuormapäällä ja meno suunta vaikka Kajaaniin päin.
Näkyvyyttä ei tipan tippaa taajamaan päin , eikä kylläkään liikoja Kajaaniin päinkään.
Todellakin tarvis raivata näkemä aluetta .
se on tosiaan tosi paha risteys.Siinä lähellä asuva sanoi,että joka vuosi siinä pellit rytisee.
laittaa 60 km rajoitus jo heti jumaliskylän risteyksen jälkeen.Tottakai pitäisi raivata puusto
mahdollisimman laajalta alueelta ennen ÄB:n risteystä.
Uuden kaavan mukaan ämmän betonin risteys poistuu käytöstä
poistuisi?
asiallisista keskusteluista!
päätöstä tekemässä
Auttaisiko kameravalvonta?
yksi "isonveljen" pikkuveli!
Laitetaan joka niemeen,notkoon ja saarelmaan
kamera,niin on sinullakin turvallista pysyä siellä neljän seinän sisällä!
Liikennevalot siihen kannattaa laittaa. Voisivat suomussalmelaiset vähän harjoitella ennen Kajaaniin tuloa, että miten valoloissa ajellaan.
Kajaanin valoissa on usein jonon keulassa tyyppejä, jotka alkavat vihreän vaihtuessa vasta harkita mikä vaihde kannattaisi silmään survoa, jolloin kallista vihreää menee hukkaan monta sekuntia. Vahvasti eppäillään sellaisten pitäjien porukkaa, joilla ei ole vielä liikennevaloja käytössään.
Ohje: Odota vihreää valoa kytkin pohjassa ja ykkönen silimässä. Heti kun valo vaihtuu, taikka vaikka millisekunnin ennen, nosta kytkintä ja ravauta samalla kaasu pohjaan, niin että auto surastaan hyökkää valoista taipaleelle.
Sama käännyttäessä, heti täyteen vauhtiin. Joillakin näyttää se kääntyminen olevan oikeenkin ongelma, ajellaan henkilöautoa niinkuin rahtilaivaa. Kaikkein pahimpia ovat vanhaa diisselimersua ajelevat ikäkupet, jotka kuvittelevat vissiin olevansa 60-luvun tukkirekan ratissa.
Paras tapa ratkaista risteys ongelma on , riittävän kattava raivaus näkemäalueelle.
lisäksi kumpareikkoisella risteys alueella olisi syytä tasata kaivinkoneella maasto tasaiseksi.
alkaa jo moisinvaarantien risteyksestä ja loiventaa tietä ennen betonin risteystä.Ja autoilijoille tarkkuutta tuossa risteyksessä,ettei tulla 5-tielle miten sattuu.
Meinaan sitä,kun tullaan haukiperästä ja sitten betonin suunnasta,niin olisi pakollinen pysähtyminen noista suunnista.Ettei ajella viitostielle miten sattuu toisten eteen.
pakko siinä on on pysähtyä ilman merkkiäkin jos ei ole itsrari mielessä
että ollaan hurautettu pysähtymättä viitostielle ja luotettu,että ei sieltä tuu,ku ei eilenkää tullu.
hereillä tähän aikaan!
Epäilempä,että nämä hurauttelijat,varsinkin jos
ovat tulleet kirkolta päin,ovat varhaisen kaljan ostajia ja kiire on kova takaisin pitämälle.
ennää nukuttaa tähä aikaan.Joo,se voipi olla näitä kalja ukkeleita.on siinä jätkänpuiston kohalla tullu kanssa moni täpärä tilane,ku ovat tulleet vauhilla ämmästä viitostielle.Ei oo katelleet tullooko autoja,vaan hurauttaneet suoraan kovalla vauhilla eteen.Mitä kiireisiä lienee?
aikamoista vipinää,jos viitostieltä tulee ämmästä päin autoja ja joku on kääntymässä betonille,se on ryhmittäytynyt keskelle tietä odottamaan.Sitten voi tulla betonilta rekka samaan aikaan ja haukiperästä päin voi tulla auto,sekä vielä linja-auto voi juuri olla lähdössä siitä pysäkiltä.Siinä saa Kajaanin suunnasta tulija olla tarkkana.
nouvateta. Teollisuusalueella vanhalla ikihongan luona on merkki mutta joka vuosi auto hyppää junan alle, "juna ikään kuin koukkasi".
Autokoulun kun kävin niin silloin opettaja huomautteli tosta risteyksestä että se on vaarallisin paikka. Ja näkeehän sen omin silminki että näkyvyys on tosi huono Kajaaniin päin.
Ei siinä taida olla paljo muutA vaihtoa kun loiventaa sitä nyppylää.
tarkoitus tehdä uusi tie puoli kilometriä ämmään päin
Jos näin tulee tapahtumaan. Siirtyykö haukiperän suunnalta tuleva tiekin?
Toivottavasti nopeassa aikataulussa aloittavat työt.
niin hyvä olisi. Milloinka toteutuu?
5-tien lenkkeilijät!
niitten yli voi ajaa jos osuu
siinähä on mummo tähtäin keulassa,on nääs parempi osua,ku on tähtäimet ja kaikki.
lenkkeillä viitostien varrella. Ihme kun ei ole vielä kukaan jäänyt auton alle.
ja lenkkeillä betonin tietä ja tietä joka menee betonin risteyksestä sumulan ohi haukiperään.Sillä näillä saattaa ajelijoiden kunto olla arvoitus.
Mihin perustat tällaiset kirjoittelut ja arvailut? Vai onko sinulla omakohtaisia kokemuksia? Minkätakia sinä sitä tietä ajelet humalassa. Onko sulla viinakätköjä sen tien varressa? Miksi joku ajaisi nimenomaan sitä tietä humalassa,aivan älyttömiä kirjoituksia tuollaiset.
kyseisiä teitä satoja kertoja ja aina takuuvarmasti
selvinpäin.Jos kyseinen kirjoittelija on huomannut
epävarmaa autoilua,miksi hän ei ole ilmoittanut asiasta poliisille? Ei tänne kirjoittelu auta asiassa mitenkään!
ovat niin kapeita ja talvisin ei ole valaistusta.Toisekseen senhän tietää kaikki,että moni veijari ajelee pitämältä kirkolle viikonloppuisin ostelemaan kaljaa ja ajelee tuota kautta,on pienempi riski jäädä kiinni,kuin ämmässä.
Pururadat ja kävelytiet ovat lenkkeilyä varten.
Taitaa Suomussalmella olla joka tiellä rattijuoppoja, ainakin Ylä-Kainuun uutisten mukaan, että parempi vaan pysyä pois autoteiltä, niin säilyy hengissä. Ja voi sitä ihan selväpäisenkin kuskin alle jäädä.
N BUJJNJ HRYDRCUYFVY BJHGY??