Voi vitsi kun niin tekis mieli piipahtaa SETAssa kattomas vähän meinikiä, muttei millään viiti...Oon jo parisen vuotta asiaa miettiny(:D), mutten vaan pysty.
Mites teillä?Juoksitteko sinne suoraa päätä, kun tajusitte kiinostuksenne samaan sukupuoleen??Itse vielä lämmittelen ja veryttelen...Joskusjoskus...GRRR.
Mites teillä?Juoksitteko sinne suoraa päätä, kun tajusitte kiinostuksenne samaan sukupuoleen??Itse vielä lämmittelen ja veryttelen...Joskusjoskus...GRRR.
Vastaukset 5
Vanhimmat
enkä ole juossut vieläkään. Teinivuosista on jo aikaa ja nyt harmittaa, että olen jättäytynyt niin ulkopuolelle kaikesta.
Rohkeasti vain, ettei käy niinkuin allekirjoittaneelle.
Voitais juosta sinne vaikka porukalla. Meitä muitakin ujoja löytyy...
Setassa toimineena (ainakin kahdella paikkakunnalla) tiedän mistä puhun. Enkä ole erityisen ylpeä siitä, millaiseksi me olemme luoneet "tämän maailman" toisiamme kohtaan. Sama maailma, mikä tuolla ulkona jokaista odottaa, vain julmempi pienuutensa tähden.
Mutta kaikki on yksilöllistä, kuka tykkää ja sopeutuu, kuka ei. Tuntui vain todella huonolta se arvoasettelu ja nokkimisjärjestys, jota saamme jo kokea jokapäiväisessä elämässämme. Seta, jonka olen kokenut, on yhtä julma ihmiselle, kuin mikä tahansa järjestäytynyt yhteisö. Sääli vain, että se on monelle seksuaalisesti erilaiselle se ensimmäinen paikka hakea apua/tukea/samuutta. Huhhuh!!!
Setassa on kaikki makoisaa ja pehmoista. Kaikilla menee hirveän hyvin, töitä on molemmille käsille ja naapurin mummo rientää kakkua leipomaan kun kuulee ulostulosta. Kaikkein onnellisin asia maailmassa on rakastaa samaa sukupuolta ja kehä kolmosen sisäpuolella asuvat iiiihanat heterot tajuavat sen.
Mutta jos menet Setan ryhmiin, rupeaa kuulumaan vähän toisenlaista tarinaa. Vaitiolo estää kertomasta.
Eräs homo selitti, että ulkopuolisille pitää esittää, että meillä menee hyvin, muutenhan he rupeaisivat arvostelemaan meidän "päätöstämme".
Huomaat kuitenkin namusetalaisuuden ja ihmisten elämäntarinoiden jälkeen, että kaikki muu siinä talossa on juonittelua, pelaamista ja kampittamista eli oleellisesti samaa kuin baareissakin, mutta selvin päin.
menin käymään (mietin sitä varmaan puolitoista vuotta) - en helsingissä - ja sain aikanani sitä kautta ystäväpiirin joka edelleen on olemassa seitsemän vuoden jälkeen. Ja namu-seta nimimerkille, ettei itsellänikään ole aina ollut upeimpia kausia elämässä, mutta on ollut huippua ettei niitäkään aikoja ole tarvinnut yksin elää (ja kyllä mie ainakin oon voinut avautua ongelmistani setassakin). Ainahan voi käydä katsastamassa onko siellä mitään mikä nappaisi - ei siellä ketään elävältä popsita.