Kysyjä?

Meidän Westiellä on tullut nyt ihottumaa alaselkään.Semmoisiä kuivia töhnäkohtia.kävi muutama viikko sitten trimmaajalla ja silloin ei ollut mitään.Nyt näyttää niin kuin karva olis ohentunut.Se pehmeä alus karva puuttuu nuista ihottuma kohdista.Ruokavalio on ollut koko ajan vehnätön.Koira on kova saunomaan että olisko tullut siittä.?
Onko kellään neuvoja?Kokeilin Aloe verageeliä.
6253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

en ole mikään asiantuntija mutta tuli mieleen olisiko trimmivehkeistä voinut sieni tarttua mutta luulisi asiallisen trimmaajan olevan tarkka puhtaudesta. olisiko iho voinut myös ärsyyntyä trimmistä.

Äänestä

Oletko pessyt koirasi trimmauksen jälkeen? Meillä toinen koirista alkaa trimmauksen jälkeen hilseilemään voimakkaasti.
Tuohon karvanlähtöön/ihottumaan on monta mahdollisuutta.
Toisaalta jos karva irtoaa/katkeaa helposti kyseisestä kohdasta voi kyse olla karvatupen tulehduksesta. Toki kyse voi olla myös hiivasta tai sienestä, vaikea sanoa näin näkemättä.
Hiivan erottaa siitä, että töhnä on kellertävää imelän hajuista, sitä voi myös olla varpaiden välissä.
Karvan lähtö ja hilseily voi johtua myös sikaripunkista. Näin ollen vaihtoehtoja voi olla monia joten kannattaa ehkä käydä näyttämässä eläinlääkärillä jos ei ala paranemaan.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista.Se on semmoista kellertävää töhnää.Ja ei tunnu kutittavan sitä.Olen joskus pessyt tassuja nizoral-shampoolla joka on auttanut,silloin kun koira on nuollut tassuja ja ne on punottanut.Nyt mietin uskaltaisko pestä koiran kyseisellä aineella.
    Koira on pesty aina heti trimmauksen jälkeen,kun haisee niin kennelille aina.
    Taidan kuitenkin käydä huomenna tohtorille näyttämässä.

    Äänestä

  • kysyjä? kirjoitti:

    Kiitos vastauksista.Se on semmoista kellertävää töhnää.Ja ei tunnu kutittavan sitä.Olen joskus pessyt tassuja nizoral-shampoolla joka on auttanut,silloin kun koira on nuollut tassuja ja ne on punottanut.Nyt mietin uskaltaisko pestä koiran kyseisellä aineella.
    Koira on pesty aina heti trimmauksen jälkeen,kun haisee niin kennelille aina.
    Taidan kuitenkin käydä huomenna tohtorille näyttämässä.

    koirasi on voinut saada sieltä trimmaajalta hilsepunkin. Se ilmenee juuri tuolla lailla, töhnää ja alaselässä yleensä aluksi.
    Lähtee stronghold käsittelyllä.

    Äänestä

  • se voi olla kirjoitti:

    koirasi on voinut saada sieltä trimmaajalta hilsepunkin. Se ilmenee juuri tuolla lailla, töhnää ja alaselässä yleensä aluksi.
    Lähtee stronghold käsittelyllä.

    Kiitos taas vastaajille.
    Yritin tänään kahteen kertaan päästä hauvelin kanssa tohtorille,mutta aina oli sairaskäynillä.Avustaja kertoi että Aloe Vera jota olen siihen laittanut ei ainakaan pahenna asiaa.Nyt näyttäis että töhnä alkaa irrota.Huomen aamuna menään lääkärille.

    Äänestä

  • töhnää... kirjoitti:

    Nyt on sitten lääkärissä käyty.Karvat ajeltiin ihottumakohdalta.Oli oma iho tulehtunut jonkin on raapaissut ja siitä se on lähtenyt.Saatiin 10 päivän antibiottikuuri ja desifioiva pesuneste.Nyt pitäis sitten alue pitää puhtaana ja kuivana mutta kun kura lentää niin se on vaikeampi juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihottumaa alaselässä kirjoitti:

Meidän Westiellä on tullut nyt ihottumaa alaselkään.Semmoisiä kuivia töhnäkohtia.kävi muutama viikko sitten trimmaajalla ja silloin ei ollut mitään.Nyt näyttää niin kuin karva olis ohentunut.Se pehmeä alus karva puuttuu nuista ihottuma kohdista.Ruokavalio on ollut koko ajan vehnätön.Koira on kova saunomaan että olisko tullut siittä.?
Onko kellään neuvoja?Kokeilin Aloe verageeliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu