Tuli tosi paha olo lukiessa näitä kirjoituksia täällä. Itse olen kiusaamisesta kärsinyt koko yläasteen ajan ja tiedän tasan miten se satuttaa henkisestikin. Joskus tuntui että olen ainoa, toisaalta täältä nyt löysin monta tarinaa ja kiusaamisen kokenutta ja eihän se tieto auta vaan tulee huono olo muiden puolesta. :,(
Minulla tosiaan on jo aikaa tuosta yläasteesta useampi vuosi..en näe mitään sen suurempaa syytä kiusaamiseen kuin ujouteni ja "sivuun vetäytymiseni". Kiusaaminen oli tönimistä käytävillä, huutelua yms. Yläasteelta minulla ei paljon muistoja ole..tai en ehkä halua asioita muistella. Muistan kuinka tuskaa välitunnit oli, pyrin menemään mahdollisimman pimeään nurkkaan odottamaan seuraavan tunnin alkua. Koulun päästä toiseen kävely luokkahuoneen vaihtumisen myötä oli aina tuskaa. Pelkäsin ja häpesin. En ymmärtänyt silloin mikä minussa oli erilaista, miksi minua kiusattiin. Toisaalta vieläkään en pysty ymmärtämään sen ihmeempiä syitä, silmätikuksi jouduttuani kiusaajia vaan tuli koko ajan lisää. :(
Lukio aikana sain itseäni hiukan koottua ja oltua vahvempi, kiusaaminen oli vähemtynyt silloin huomattavasti, onneksi! Silti oli päiviä silloinkin jolloin en vain voinut mennä kouluun, jonkinlainen pakokauhu iski kun ajattelinkin kouluun menoa. Jokainen nauru jonka kuulin tuntui siltä että juuri minulle nauretaan. :(
Tunsin olevani aivan eri ihminen koulussa ja koulun ulkopuolella.
Muutto ja "uuden elämän" aloittaminen lukion jälkeen auttoi. Tapasin mieheni ja hänen kanssaan asustan edelleen onnellisena.
Koulukiusaaminen varjostaa silti edelleen elämääni, on hetkiä jolloin tunnen itseni niin rumaksi ja huonoksi ja kenellekkään kelpaamattomaksi :( Vieläkin kun mietin sitä kiusaamisen aiheuttanutta tuskaa sisälläni, kyyneleet tulevat uudelleen... Miehellenikin tämä on joskus vaikeaa, kun hän ei aina jaksa ymmärtää sitä miksi koen itseni huonoksi ja rumaksi ja en kehtaa edes ulos lähteä.
Aion kuitenkin jatkaa taistelua itsevarmuuteni kasvattamiseksi...vaikeaa se on ja pitkä taistelu mutta toivottavasti vielä joku päivä voin jättää kiusaamisen muistot taakseni..
Voimia kaikille kiusatuille! En tiedä mitä muuta sanoa..älkää luovuttako!
-Särkynyt enkeli..
Minulla tosiaan on jo aikaa tuosta yläasteesta useampi vuosi..en näe mitään sen suurempaa syytä kiusaamiseen kuin ujouteni ja "sivuun vetäytymiseni". Kiusaaminen oli tönimistä käytävillä, huutelua yms. Yläasteelta minulla ei paljon muistoja ole..tai en ehkä halua asioita muistella. Muistan kuinka tuskaa välitunnit oli, pyrin menemään mahdollisimman pimeään nurkkaan odottamaan seuraavan tunnin alkua. Koulun päästä toiseen kävely luokkahuoneen vaihtumisen myötä oli aina tuskaa. Pelkäsin ja häpesin. En ymmärtänyt silloin mikä minussa oli erilaista, miksi minua kiusattiin. Toisaalta vieläkään en pysty ymmärtämään sen ihmeempiä syitä, silmätikuksi jouduttuani kiusaajia vaan tuli koko ajan lisää. :(
Lukio aikana sain itseäni hiukan koottua ja oltua vahvempi, kiusaaminen oli vähemtynyt silloin huomattavasti, onneksi! Silti oli päiviä silloinkin jolloin en vain voinut mennä kouluun, jonkinlainen pakokauhu iski kun ajattelinkin kouluun menoa. Jokainen nauru jonka kuulin tuntui siltä että juuri minulle nauretaan. :(
Tunsin olevani aivan eri ihminen koulussa ja koulun ulkopuolella.
Muutto ja "uuden elämän" aloittaminen lukion jälkeen auttoi. Tapasin mieheni ja hänen kanssaan asustan edelleen onnellisena.
Koulukiusaaminen varjostaa silti edelleen elämääni, on hetkiä jolloin tunnen itseni niin rumaksi ja huonoksi ja kenellekkään kelpaamattomaksi :( Vieläkin kun mietin sitä kiusaamisen aiheuttanutta tuskaa sisälläni, kyyneleet tulevat uudelleen... Miehellenikin tämä on joskus vaikeaa, kun hän ei aina jaksa ymmärtää sitä miksi koen itseni huonoksi ja rumaksi ja en kehtaa edes ulos lähteä.
Aion kuitenkin jatkaa taistelua itsevarmuuteni kasvattamiseksi...vaikeaa se on ja pitkä taistelu mutta toivottavasti vielä joku päivä voin jättää kiusaamisen muistot taakseni..
Voimia kaikille kiusatuille! En tiedä mitä muuta sanoa..älkää luovuttako!
-Särkynyt enkeli..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika kyllä parantaa haavat. Aina kannattaa muistaa, että ne huutelijat ovat heikompia ja idiootteja suorastaan. Se auttaa kestämään tilanteen. Ymmärrän itsekin kiusattuna miten hirveältä voi joskus tuntua. Muista aina että olet hyvä kunnon ihminen, sinullahan on sitä paitsi mies!
Tapaat kuitenkin elämän aikana mukavia ihmisiä, kannattaakin aina miettiä ketkä pitävät sinusta, eikä niinkään murehtia niitä kiusaajia.
Kaikkea hyvää ja jaksele!
Tiedän tuon sun tunteen, siitä kun tuntuu että oon ruma jne.. Että kaikki nauraa jne..
Mää en voi koskaan tulla luottamaan täysin ja uskomaan sitä että joku rakastais mua oikeesti.
Ja syy on ihan vaan siinä kun mua on koko peruskouluajan kiusattu ja etupäässä rumaksi.
En koskaan unohda niitä aikoja, enkä niitä pienijäkään vilkaisuja joita minuun luotiin.
Koskaan en tuu antamaan anteeksi että jotkut pilasi mun loppu elämänä ja varsinkin suuren osan siitä teki hyvin vaikeaksi.
Mulla oli kans vaikeaa menä kouluun ja monesti tuli lintsattua. Oli stressiä siitä että kenen kans menee syömään kun meidän koululla oli joku kumma homma se että jos söi yksin niin se oli aivan kauhea synti.. Ja sit heti tuomittiin.
Ja tunneilla ei voinu viitatat kun heti jos vastas väärin niin alettiin nauramaan ja supisemaan.
Mulla tuli vaan se että en pääsätny ketään mun "sisään" kavereita yms joitten kans oli tekemisissä niin ei koskaan saanu koko mun ajatuksia multa.
Musta tuli aika tempperamenttinen. Mää purin sen niin että olin tosi äkäinen.