buahahahah! kyllä on hauskaa suomalaisten kimiuskovaisten kustannuksella, hahahahaahh.
Ei ovi kuin NAURRAAAAAA
Ei ovi kuin NAURRAAAAAA
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Toisessa ferrarissa oli hallitsematonta massaa niin eihän siitä hyvä seuraa. Sisko pilvi massa oli seuraa massa kisaa kun veli oli kisaa massa.
Että Kimillä oli Ferrarista tehot hukassa.
Vaan palkintopallille silti, ei paha suoritus.
viisastella kun ferrarin virallinen selitys oli että tehoja puuttui, siis selitys. Taitoa puuttui ei tehoja, mutta helppo se huono suoritus on sillä kuitata.
Aivan fantastinen suoritus 50 hv alitehoisella autolla.
Niin mikään tosin todista että kimilta olisi tehoja puuttunut. Kykyä ohittaa kylläkin, se voidaan kai laittaa kuitenkin ihan räkän piikkiin.
Ja todennäköisesti tehoja ei ainakaan merkittävästi puuttunut jos moottorin vaihtoa ei katsottu tarpeelliseksi.
Ja aivan samoin jokainen talli joutuu tekemään kompromisessaja tehon ja luetettavuuden suhteen joten, turha sellitellä aliteholla.
Oli taas oikein iltasanoma uutisointia kun kimin heikkoa esitystä seliteltiin "vanhalla moottorilla"
MITÄ vittua, minusta lähestulkoon kaikki? kuskit ajoivat vanhalla moottorilla!!!!!!!!!ja myös ne kimin edellä olleet.
Jos kimi joutui edellisessä kisassa luukuttamaan kaiken minkä koneesta irtosi jotta pysyisi kärjessä niin tuskin se on kenenkään muun syy kuin kimin itse. Opettelis ajamaan ne kurvit nopempaa niin ei tarvis suorilla luukuttaa ja ylirasittaa moottoria.
Pitkänmatkan juoksussakin voi tietysti vetää näyttävän spurtin ja samalla lihakset maitohapoille mutta loppupeleissä se yleensä kostautuu.