Allergioista

Mitä mieltä olette yleisesti ottaen näistä koirien allergioista nykyisin, miksi niitä on niin paljon?
Tuntuu,että joka toisella koiralla vähintään epäillään jonkin sortin allergiaa ja eläinlääkärissä suositellaan kalliiden dieettiruokien aloittamista.
Onko kyse markkinointikikasta vai todellisuudesta?
3240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tällä hetkellä moni rotu on allerginen. Jalostuksella on suuri vaikutus allergian lisääntymiseen, jos käytetään sisaruksia ja tai sairasta koiraa jalostukseen. Allergian periytyvyyttä ei vielä tiedetä, kuinka suoraan se periytyy, joten jalostuksessa siihen on vielä suhteellisen vaikea puuttua, muuta kuin käyttäen tervettä koiraa. Uskon myös, että ulkoisilla tekijöillä (siitepölyt, saaste ym)on merkitystä allergioiden lisääntymisíin. Niinhan ihmistenkin allergiat ovat lisääntyneet valtavasti.
Monesti toki jokainen kutina ja punoitus tahdotaan mieltää eläinlääkärillä allergiaksi vaikkakaan se ei olisi sitä. Diettiruoalla toki pystytään eliminoimaan se allergian mahdollisuus, joten ei se pelkästään markkinointikikkaa ole. Toiset koirat kun pystyvät syömään pelkästään ell. ruokaa jotta iho pysyisi kunnossa.

Äänestä

Susikin kuolee kuivamuonalla, ei koira sovellu syömään rutikuivaa teollisuusmuonaa. Luonnonmukaisella ruokinnalla allergioita ei ole niin paljoa. Ja normaalisti koira syö bakteerista ruokaa, mätänevää lihaa jne. eikä superhygieenisistä astioista jotain hygieenistä säilöntäainemömmöistä ruokaa. Onhan lapsetkin allergisempia jos ne kasvattaa hygieenisessä ympäristössä.

Äänestä
  • ulkoilmassa/sisätiloissa olevat siitepöly/pöly atoopikot? Koira kun voi olla muutakin kuin ruoka-aine allergikko.
    Asia ei ole noin yksioikoinen.
    Tiedän koteja joissa on syntymästä asti ollut eläimiä ja lapset ovat eläimiin allergisoituneet.
    Sanoit itse, että luonnonmukaisella ruokinnalla allergioita ei ole niin paljoa, mistä löytää tällaisen tutkimuksen? Mielenkiintoista sinänsä, että oma koiramme on syönyt sekaravintoa, papanasta-raakalihaan-kotiruokaan. Tällähetkellä koira ei voi syödä muuta kuin teollista ruokaa, koska iho ei kestä eläinproteiinejä eikä viljoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vehnäletti kirjoitti:

Mitä mieltä olette yleisesti ottaen näistä koirien allergioista nykyisin, miksi niitä on niin paljon?
Tuntuu,että joka toisella koiralla vähintään epäillään jonkin sortin allergiaa ja eläinlääkärissä suositellaan kalliiden dieettiruokien aloittamista.
Onko kyse markkinointikikasta vai todellisuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu