Millä mitataan hyvä vanhemmuus? Riippumatta siitä asuuko lapsen kanssa samassa osoitteessa vai ei?
Omasta mielestäni siinä, että välittää ja jaksaa kuunnella ja antaa aikaansa - ja jopa silloin kun lapsi osoittaa, että oletpa hirveä vanhempi enkä halua missään nimessä olla tekemisissä.
Mielestäni vanhemmiksi tullessamme olemme velvoitettuja olemaan tarvittaessa läsnä ja tukemassa. Ja muistamaan myös muulloin - sillä ainahan me emme tiedä, olisiko tarvetta sille, että tietää, että joku välittää.
(pliis, älköön rahastapuhujat vaivautuko)
Omasta mielestäni siinä, että välittää ja jaksaa kuunnella ja antaa aikaansa - ja jopa silloin kun lapsi osoittaa, että oletpa hirveä vanhempi enkä halua missään nimessä olla tekemisissä.
Mielestäni vanhemmiksi tullessamme olemme velvoitettuja olemaan tarvittaessa läsnä ja tukemassa. Ja muistamaan myös muulloin - sillä ainahan me emme tiedä, olisiko tarvetta sille, että tietää, että joku välittää.
(pliis, älköön rahastapuhujat vaivautuko)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juuri sitä vanhemmuus on: välittämistä ja huolehtimista oli tilanne mikä hyvänsä.
Mutta mikä hemmetti on vikana sellaisessa etäisässä, joka jatkuvasti kiristää lapsiaan välien poikki panemisella, jos lapset uskaltavat asettua puolustamaan äitiään tilanteissa, joissa on kyse rahasta, esim. vaikka polkupyörän ostamiseen osallistumisesta?
Minä luulisin, että ongelma on siinä, että etäällä oleva ei aina näe vanhemmuuttaan arjessa ja lähi taas näkee sen pääasiassa siinä. Ollaan kuin Itä- ja Länsi-Saksa. Lännessä asuvat sanovat, että kaikki rahat menee itään. Ja idässä asuvat, että voisivat lännestä vähän enemmän tukea, että vähitellen elämä paranisi. Oikeassa - ja väärässä - molemmat.