Puolanka nousuun

Heti kun saamme kunnan ja TE-keskuksen herrojen kanssa rahoitusasiat kuntoon (niin miksi emme saisi) perustamme Puolangalle täydellisen hoivapalveluyrityksen, joka takaa tyytyväisyyden niin miehille kuin naisillekin.
Työntekijät palkataan etupäässä kunnan alueelta, mutta lisätyövoimaa otetaan tarvittaessa itärajan takaa. Kunnan luottamushenkilöille ensimmäinen tutustumiskerta on ilmainen. Ahkerat vakioasiakkaat saavat myös bonuksena joka seitsemännen käynnin ilmaiseksi. Tavoitteemme on, että asiakkaamme lähtevät meiltä aina rentoina ja mieli iloisena ja he voivat tuntea kuinka elämä hymyilee heille niin, että velatkin tuntuvat saatavilta. Näin Puolankalaiset saavat työtä ja muuta mielekästä puuhaa, eivätkä täten halua koskaan muuttaa pois. Tämä saattaa lisätä kunnassa myös terveydenhoitoalan töitä, jos lipsuu turvaohjeistamme...

Näin ehkäisemme elintapasairauksia, kun saamme ne sohvaperunamiehetkin iltaisin "lenkille" ja saattaapa se naistenkin iltapäänsärky vähentyä.

Tervetuloa avoimin mielin tutustumaan tuotteisiimme heti kun saamme ovet aukaistua.

Terveisin: Vladimir ja Ljudmila
143454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kerrankin saataisiin positiivinen tuulahdus Puolangalle. Sehän tietäs töitä taksi- ja bussikuskeille, kun ne keräilis peräkylän vanhatpojat ja -tytöt kylille. Samalla reissulla saattasivat käydä kaupasta jonkun maito- ja makkarapaketinkin ja hyvillämielin kun ovat, saattasivat hakea vielä leipomosta vanhalle äitimuorille jopa pullapitkonkin. Niin ja jos asiakkaiden välille syntyy kärhämää, toripoliisikin olisi täystyöllistetty.

Tämmöinen yritys vaikuttaisi siis positiivisesti koko Puolangan yrittäjäkuntaan ja lisäisi kuntalaisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia näinä vaikeina aikoina.

Äänestä
  • pistäppä siinä sivussa saha pystyyn, nämä dementoituvat vanhatpojat pyörittäisivät sitä mennen tullen. Tukit voisi "ostaa" kunnalta, joista tulevat maksut voisivat salaperäisesti hukkua, eli kadota.
    Sahatavaran voisi myydä vaikkapa jollekkin Puukeskukselle, tai jollekkin vastaavalle kovaan markkinahintaan,tulevana kesänä puupula iskee rajusti sahatavara markkinoihin, hinnat nousevat ennen näkemättömällä tavalla. Eurojen tuloa ei voi mikään estää, tosin kannattaa hankkia erinomainen kirjanpitäjä joka huolehtisi ettei euroja valuisi turhaan kunnan pohjattomaan kassaan.

    Äänestä

  • yritysideoita kirjoitti:

    pistäppä siinä sivussa saha pystyyn, nämä dementoituvat vanhatpojat pyörittäisivät sitä mennen tullen. Tukit voisi "ostaa" kunnalta, joista tulevat maksut voisivat salaperäisesti hukkua, eli kadota.
    Sahatavaran voisi myydä vaikkapa jollekkin Puukeskukselle, tai jollekkin vastaavalle kovaan markkinahintaan,tulevana kesänä puupula iskee rajusti sahatavara markkinoihin, hinnat nousevat ennen näkemättömällä tavalla. Eurojen tuloa ei voi mikään estää, tosin kannattaa hankkia erinomainen kirjanpitäjä joka huolehtisi ettei euroja valuisi turhaan kunnan pohjattomaan kassaan.

    dementoituvat vanhatpojat-ja miksei äitinpojatkin saisivat mielekästä tekemistä!

    Äänestä

  • olisi kunnan omalle kultakurkullekin työsarkaa, kun viihdyttäsi kiihkeitä jonottajia odotussalissa laulamalla jätkänhumppaa...

    Äänestä

Kunnan luottamusmiehille ensimmäinen kerta on ilmainen, ehdolla että homma tapahtuu eli jorma toimii. Epäilykseni on, että luottamusmiehillä leprottaa kuin ajokoiran korva. Puolangan luottamusmiehet ovat kuin tuulahdus Neuvostoliiton politbyroosta, missä ikä ajoi pätevyyden edelle.

Muuten kannatan lämpimästi näin raikasta ideaa, joilla vähennetään itsemurhat minimiin ja taataan aviorauha.

Kaiken lisäksi shellin parlamentilla, kylää edestakaisin rullaavilla sairaalloisen uteliailla lehtipenttilöillä sekä muilla imponenteilla olisi joka päivä uudet uutiset. Siinä voisi vertailla keskenään kuka on kenetkin nähnyt menevän iloiseen taloon.

Äänestä

sitte noi kaappih***tkin piiloistaan, Vladimir varmaan jo kiihkeänä odottaa ensimmäistä asiakastaan.... ;)

Äänestä
  • olla jo niin korkeissa lukemissa, että alkakaahan pistämään töpinäksi, ja lopettakaa tämä turha kirjoittelu tänne kaksneloseen, Kirvesniemikin sanoi jotta kun jätätte sen jos sanan(jos minä olisin) niin monta asiaa olisi saatu toteutettua.
    Siitä Kirvesniemestä olisi kunnalle oiva johtaja, kannatuslista pystyyn!
    Mikkosen Aaro pitäisi saada kuntaan takaisin sehän oli lähes ainoa joka säily tervejärkisenä herrojen pyörityksestä, ja tälle asialle naureskeltiin aikoinaan.

    Äänestä

  • työttömyys alkaa kirjoitti:

    olla jo niin korkeissa lukemissa, että alkakaahan pistämään töpinäksi, ja lopettakaa tämä turha kirjoittelu tänne kaksneloseen, Kirvesniemikin sanoi jotta kun jätätte sen jos sanan(jos minä olisin) niin monta asiaa olisi saatu toteutettua.

    kirjoittelevat ovat kylläkin töessä, mitäs muuten itte sitte teet??? Käväseppä kysele josko naapurikunnista töetä löytyis... Ja oha se kunnanjohtajan paikkaki aoki.... 8)

    Äänestä

  • Työtä pelekäämätön kirjoitti:

    kirjoittelevat ovat kylläkin töessä, mitäs muuten itte sitte teet??? Käväseppä kysele josko naapurikunnista töetä löytyis... Ja oha se kunnanjohtajan paikkaki aoki.... 8)

    kuitata korvausta, katella muuttolintujen lentoa ja kirjotella nettiin, joten en pirruuttanikaan kahtele töijen perrään!

    Äänestä

  • niin mukava kirjoitti:

    kuitata korvausta, katella muuttolintujen lentoa ja kirjotella nettiin, joten en pirruuttanikaan kahtele töijen perrään!

    mukavempi on kulukee välliin töessä, nostaa 4 kertaa niin issoo liksaa ku toi sun peruspäivärahas ja pyyhkii persuus 100 € setelillä..... (ei oo vara ostaa vessapaperia...) ;)

    Äänestä

  • Ai että... kirjoitti:

    mukavempi on kulukee välliin töessä, nostaa 4 kertaa niin issoo liksaa ku toi sun peruspäivärahas ja pyyhkii persuus 100 € setelillä..... (ei oo vara ostaa vessapaperia...) ;)

    viissatasii euron seteleitä pyllyn pyyhintään. Satasista kääritään sätkii.

    Äänestä

  • käytetään kirjoitti:

    viissatasii euron seteleitä pyllyn pyyhintään. Satasista kääritään sätkii.

    Isommat raha-asiat päin persettä.

    Äänestä

  • mukavasti kirjoitti:

    Isommat raha-asiat päin persettä.

    ......................... 8)

    Äänestä

  • työttömyys alkaa kirjoitti:

    olla jo niin korkeissa lukemissa, että alkakaahan pistämään töpinäksi, ja lopettakaa tämä turha kirjoittelu tänne kaksneloseen, Kirvesniemikin sanoi jotta kun jätätte sen jos sanan(jos minä olisin) niin monta asiaa olisi saatu toteutettua.
    Siitä Kirvesniemestä olisi kunnalle oiva johtaja, kannatuslista pystyyn!
    Mikkosen Aaro pitäisi saada kuntaan takaisin sehän oli lähes ainoa joka säily tervejärkisenä herrojen pyörityksestä, ja tälle asialle naureskeltiin aikoinaan.

    Aaro mikkonen on mies sanojensa takana. Mikkosesta tehtiin pelle koska muut ovat tosi pellejä ja erään politikon talutus nuorassa. Ei sovi unohtaa Sirkeisen Untoa, oispa juoksupojat kuunnelleet häntä etes hitusen niin talous olis kunnossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kansanparantaja kirjoitti:

Heti kun saamme kunnan ja TE-keskuksen herrojen kanssa rahoitusasiat kuntoon (niin miksi emme saisi) perustamme Puolangalle täydellisen hoivapalveluyrityksen, joka takaa tyytyväisyyden niin miehille kuin naisillekin.
Työntekijät palkataan etupäässä kunnan alueelta, mutta lisätyövoimaa otetaan tarvittaessa itärajan takaa. Kunnan luottamushenkilöille ensimmäinen tutustumiskerta on ilmainen. Ahkerat vakioasiakkaat saavat myös bonuksena joka seitsemännen käynnin ilmaiseksi. Tavoitteemme on, että asiakkaamme lähtevät meiltä aina rentoina ja mieli iloisena ja he voivat tuntea kuinka elämä hymyilee heille niin, että velatkin tuntuvat saatavilta. Näin Puolankalaiset saavat työtä ja muuta mielekästä puuhaa, eivätkä täten halua koskaan muuttaa pois. Tämä saattaa lisätä kunnassa myös terveydenhoitoalan töitä, jos lipsuu turvaohjeistamme...

Näin ehkäisemme elintapasairauksia, kun saamme ne sohvaperunamiehetkin iltaisin "lenkille" ja saattaapa se naistenkin iltapäänsärky vähentyä.

Tervetuloa avoimin mielin tutustumaan tuotteisiimme heti kun saamme ovet aukaistua.

Terveisin: Vladimir ja Ljudmila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu