Olisi liian paljon sanottavaa,
mutta liikaa menetettävää.
Valheita valheiden päälle,
molemmat menettämisen pelossa kätkevät ne sisälle.
Kuinka voisin sanoa sen,
mikä mieltäni painaa eniten,
kun kuitenkaan menettääkään tahtois en,
omia valheitani paljastaen.
Sydämeni muurautunut panssariverhoon,
sinä sitä kerran raotit, sisään kurkkasit, mutta silloin se oli vielä vain pellavaa.
On niin helppoa sulkeutua,
mutta hankalampaa antaa vapautua,
kertoa syy, miksi kaikki ahdistus,
purkaa kaikki turhautuneisuus.
Mutta pysty sitä tekemään en,
Sinua miellyttää vain tahdon,
että saisit kaiken onnellisuuden jonka antaa voin,
silläkin uhrauksella, että itse sen tukalaksi koen,
sillä sua vain rakastan.
mutta liikaa menetettävää.
Valheita valheiden päälle,
molemmat menettämisen pelossa kätkevät ne sisälle.
Kuinka voisin sanoa sen,
mikä mieltäni painaa eniten,
kun kuitenkaan menettääkään tahtois en,
omia valheitani paljastaen.
Sydämeni muurautunut panssariverhoon,
sinä sitä kerran raotit, sisään kurkkasit, mutta silloin se oli vielä vain pellavaa.
On niin helppoa sulkeutua,
mutta hankalampaa antaa vapautua,
kertoa syy, miksi kaikki ahdistus,
purkaa kaikki turhautuneisuus.
Mutta pysty sitä tekemään en,
Sinua miellyttää vain tahdon,
että saisit kaiken onnellisuuden jonka antaa voin,
silläkin uhrauksella, että itse sen tukalaksi koen,
sillä sua vain rakastan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valehtelemalla saadut edut kannattaa säilyttää.
Valehtelija viihtyy valehtelijoiden kanssa, niin kuin vertaistukea...
Paistattele kevättä valheesi vyyhdissä ja häivytä keinolla millä hyvänsä kannoiltasi kaikki ne/se, jotka mitenkään haittaavat valheittesi uusia juonteita.
Tuohon tarvitaan paljon rauhoittavia ja viinaa.
Skool ja kippis Sinulle! Ja Onnea tuleville selostuksillesi niin maalla kuin kaupungissa!
Olen kahden asunnon loukussa,
ah niin vapauttavassa loukussa!
Kun akka alkaa nalkutuksen,
minä lähden toiseen loukkuuni.
Minä olen loistava järjestäjä,
kaikkia en tuo kumpaankaan loukkuni.
Minä osaan metkut ja ketkut.
Asioitteni utelijat saavat tuta!
Miten on itsekunnioituksesi laita?
Voiko valehtelijalla olla sellaista?
Tuleeko jokaisesta huiputetusta vain kunnimerkkejä
röyhkeään rintaan?