vaikka mitä ja mistä. Hän on nyt 11 vuotias ja on pidemmän ajan tullut esiin tavaroita joiden ilmestyminen on hämärä peräinstä. Varastaako hän kaupasta pieniä esineitä ja sitten kun kysytään että mistä olet tuon saanut tai varastanut niin kauhea potkiminen ja huuto. Hän on ottanut kavereilta sekä heidän pikkusisariltaan laten leluja ym.ym. mutta aina sama kieltäminen että joko on saanut tai ei ainakaan varastanut vaan "keksii" jonkin jutun mistä on löytänyt. Nyt viimeinen tapaus kun olimme uimahallissa niin hän varasti yhden tytön rahat 3€ ja siihen oli silmin näkijät kun hän oli vielä kaivanut toistenkin kassit ja mitä muuta etsi rahoja. Vielä emme ole siitä hänelle voineet puhua vaan vasta huomenna on aikomus jutella. Miten tämän tekee että se ei menisi kovin väärin vaan että puhuttaisiin oikeasta asiasta ja miten tiukalle se menee on vielä vaikea aavistaa. Tarkoituksemme on sitten mennä kyseisen tytön kotia ja saa itse antaa varastamansa rahat sekä pyytää kasvot vastakkain anteeksi. Myös tytön vanhemmat halusivat puhua meidän tytö kanssa. Tuntuu että tämä ei lopu jos sitä ei vie vihdoin viimein loppuun asti nyt kun on kerran todisteet niin vahvat. Onko muilla kokemuksia ja mitä muuta voi tehdä varkauksien estämiseksi.
Kun tyttö varastaa
Isä
223993
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
esikoinen varasteli parisen vuotta sitten, kun seuransa oli huonoa. Naapurissa oli yhden sekakäyttäjän pojat esimerkkinä. Tapaamiskielto puri tuohon, nyt pojat ovat isänsä hoivissa parantaneet tapansa ja tapaamiskieltokin purettiin.
Osasyy tuohon varmasti oli, ettemme vaimon kanssa aivan täysin jaksaneet paneutua häneen, pikkuisemme kun vaati tuolloin valtavasti huomiota (r-vko 25, s-paino 570 g, s-pituus 29 cm).
Paljoa tuota enempää en nyt osaa sanoa. Viestisi perusteella olette kyllä oikealla tiellä. Tärkeintä on, että vanhemmat uskaltavat tunnustaa lapsensa tekemät virheet.
Sellainenkin perhe on lähipiirissä, jossa vanhemmat sulkevat silmänsä ja korvansa lastensa tekemiltä kolttosilta, syyttävät vain muita valehtelijoiksi; "ei meidän lapset tee sellaista, valehtelet".
Kirjoituksesi kosketti. Vaikka en äiti olekaan, uskon teidän olevan oikealla tiellä kun KYKENETTE vanhempina tunnustamaan ongelman. Mieleen tuli mahdollisuus myös puhua psykologin kanssa? Hyvää jatkoa!
ennenkuin myöntyi edes vähäkään. Näimme heti ilmeestä kun rupesimme puhumaan tilanteesta miten oli uimahallin pukuhuoneessa.
Onneksi oli tosi pätevät todisteet että uskalsi olla varma syytöksestä. Tiesimme että näin tulee olemaan väitös vastaan, mutta nyt toivomme että tämä olisi viimeinen ja oppisi toteuttamaan myös anteeksi pyynnön lupaukset. Mielestäni anteeksi pyyntö on häneltä ollut kuin jokin "sananparsi" joka vain toistetaan jos jotakin on sattunut.
Olimme aikuisina hyvin harkitun vakavan rauhallisia se oli siksi meille niin "helppoa" kun oli tuo todiste niin pitävä. Muuten olisi kait jouduttu riita tilanteeseen jos ei oikein olisi oltu varmoja asiasta. Myös se että syytös ei ollut meidän vaan se tuli asianomaiselta itselt joka oli pätevä silmin nähty.
Tämä koskettaa mutta opettaa että ei aina voi luottaa lapsiin vaikka usein kieltävät tehneensä mitään tämän tyyppistä.
Kiitän myötätunnosta.
oikealle tiellä ja toivotan teille kaikkea hyvää.
Mutta..
mutta asia saattaa olla niin ikävästi,että tyttärenne ei miksikään muutu.
Oppii ainoastaan varastamaan niin että ei ikinä jää kiinni.(tai hyvin harvoin)
Älkää silloin liikaa syyttäkö itseänne.
Olen kolmevitonen nainen ja tiedän mistä kirjoitan koska itse olen varastellut niin kauan kuin muistan.Myöntänyt en sitä ole ikinä,en edes lapsena vaikka kuinka kovisteltiin.
Oletettavsti olen kleptomani vaikka toisaalta ei minulla mitään suurta "pakkomieltä" ole varastaa.
Varastan silloin kun on hyvä ja helppo tilanne.
Luonnevika.
Se ,mitä halusin ensi kädessä tällä kirjoituksella tuoda esiin on,että vanhempia ja perhettä (ja tokana huonoa seuraa) pidetään täysivastuullisina tälläisistä jutuista ja niin ei välttämätttä ole.
Uskon,että yritätte parhaanne .
Muistakaa silti,että kenelläkään ei taitoa muuttaa kaikkea hyväksi.
)
Hei! Kannattaa varmaan tehdä joku kielto lapsellenne. Esim. Ei päästä kaverille, on paljon tiukempi...
Tuttua on. Luin juttusi ja yksi asia jäi kaivelemaan, minun on tosin nyt myönnettävä, että olen myöhässä. Kiinnitin huomiota siihen kun sanoit, ettette voi tästä yhdestä tapauksesta vielä puhua, että vasta huomenissa. Enhän voi tietää syitä, miksi näin. Mutta omasta kokemuksesta kerron tämän: meillä näihin (onneksi vain muutamaan) tilanteeseen tartuttiin heti. Puhuttiin asiasta sen omilla nimillä. Oltiin tiukkoja, mutta samalla muistutettiin, että tottakai hän on meidän lapsemme, jota rakastetaan edelleen. Tunnustan, että pikkaisen uhkailtiinkin mutta samalla vedottiin vastuuntuntoon ja oikeaan/väärään: miltä hänestä tuntuisi, jos joku varastaisi hänen tavaroitaan tai rahaa. "Jannu-Jaa" rupesi miettimään keskustelua ja asioita, sen huomasi kaverin olemuksesta. Hän ei tosin syyttänyt ketään muita. Mutta eihän se "eka kerta" vielä tehonnut. Mutta pikkuhiljaa rupesi menemään perille. Meillä on onneksi aina pystytty puhumaan asioista, ja puhutaan edelleen, joka päivä. En tiedä teimmekö muiden silmissä oikein, mutta samalla kyllä kavensimme hänen oikeuksiaan, ei salaa vaan hänelle kertoen ja omasta mielestämme perustellen. Viikkoraha (ei muutenkaan mikään suurensuuri) kaventui, kännykkähaaveet lykkääntyivät entisestään (vaikka hän oli tunnollisesti jo lähes oman sovitun osuutensa säästänyt), menemisiä kontrolloitiin enemmän. Puhuimme myös varkauksien kohteiksi joutuneiden lasten kanssa. Asialinjamme taisi purra, yhtään suuttunutta reaktiota ei jatkokeskusteluissa tullut. Ei syytellä puolin eikä toisin. Tietysti mieheni kanssa puhuimme asiasta monta kertaa. Meillä on aina pidetty kiinni mm. yhteisistä ruokailuajoista. Yhdessä puuhataan kaikkea pelien pelailusta pullatalkoisiin. Lisäsimme yhteistä aikaa entisestään, jotta "Jannu-Jaa" huomaisi, että välitämme hänestä hurjan paljon.
Nyt tilanne on jo normaali. Voimia ja malttia teille kaikille.
asiasta heti, siihen oli todella pätevät syyt. Ei oltu kotona ja vieraissa ei sopinut asiaa ottaa esiin. Kirjoitin vaan omat ajatukseni ilman sen enempää ajattelematta.
Se minkä olemme huomanneet että hänellä ei ole minkäänlaista katumuksen tunnetta. Hän sanoo vaan että ei haittaa vaikka rahat menevät rötöksien maksuihin.
Olemme nostaneet esiin kaiken sen mitä uskomme olevan varastettua ja niitä nyt tässä on sitten saanut katsella ja miettiä.
Valvonta on tiukentunut myös kaupoissa ja hän tietää sen. Puhumme mielestämme asiasta oikein sanoin ja viemme joka varkauden selvityksen loppuunasti.
Se on vielä niin että hänellä ei ole ketään kaveria vaan tekee pahuuksia yksiksee eikä jengissä.
Mutta toivomme että selviämme ja saamiemme verrattavien tapausten ratkomiset ovat hyvänä kannustuksena ja apuna.
Juuri tuo välittäminen se on hyvä muistaa ja näyttää että me todella välitämme hänestä. Muutenhan emme tekisi asialle mitään se olisi laimin lyöntiä lasta kohtaan.
Meillä tilanne ei vielä "normaali" hän näyttää taskunsa kun lähdemme kaupasta no siitä saa kiitoksen asiallisesti.
Hei vaan Isa,
ja hienostihan te taman vaikean asian hoiditte! Meidan pikku-otus,11-vuotias tytto,oli aivan hetki sitten vastaavanlaisessa tilanteesssa. Otimme harkaa sarvista, tytto sai palauttaa varastamansa tavarat anteeksipyyntojen kera, otimme yhteytta opettajaan ja selvitimme tilanteen sinnekin.Opettaja oli hyvin ymmartava ja lupasi tukea tyttoa samoin kuin hieman valvoa mita koulussa lopultakin tapahtuu. Vyyhti oli isompi kuin olimme odottaneet ja siihen liittyi myos pakkosyomista, suoranaista bulimista kaytosta ja usen varastetut rahat menivat kaikkeen huvaan mm. marsipaanipotkoihin tms.Otimme yhteytta kasvatusneuvolaaan ja tytto paasi sinne terapiaan ja asia on saanut hyvan kaanteen:neiti tietaa tehneensa vaarin mutta ymmartaa etta ei rakkaus siihen lopu.Karkkihimoon olemme varanneet taysipainoisen kotiruoan ja riittava veden juomisen lisaksi kuivattuja hedelmia, marjoja tai rusinoita.
Rangaistuksena han joutui 2 kk:n "nenanvalkaisukuurille" l. olemaan ilman karkkia (tosin rusinat, marjat tms. sallimme hanelle)ja han ei myoskaan saanut viikkorahaa, han oli todella ehtinyt varastaa paljon rahaa kotoa. Nykyaan emme pida rahoja pitkin lojumassa ja yritamme aina puhua tyton omista tunteista ja mahdollisista ongelmista.Han itsekkin puhuu jo asiasta hyvin helpottunesti: etta han sai hanta itseaan syvasti ahdistaneen kierteen katki!Ja han onkin syysta ylpea!Miltei kaikki lapset varastavat iassa jos toisessa mutta han oppi tasta retkesta jotain joka toivon mukaan on pysyvaa!Luultavasti varastaminen ahdistaa/ahdisti teidankin lastanne siina maarin etta hanen on vaikea myontaa/tuntea syyllisyyta.Varastamiskierre on vaikein varmasti juuri lapselle!Tarjoamme tukemme ja osoitamme rakkautemme selkeilla rajoilla. Muuta emme edes voi tehda!Ja tietysti, toivomme parasta!!
Voimaa Teille ja uskon etta asiat kaantyvat parhain pain..
puolella ja huomanneet että sen asian vieminen todella loppuun oli suuri helpotus myös tytölle. Olemme tietenkin kokoajan tarkkoja siitä mitä hän kotia mahdollisesti tuo sekä muuten hänen rahankäyttöä olemme valvoneet niin että tyttö on suunnitteluissa mukana ja säästää viikkorahastaan toivottuihin ostoksiinsa.
Hänellä on ollut oikein avoin suhtautuminen meitä kohtaan ja ymmärtää, mitten väärin varastaminen on, näin ainakin sanoo.
Emme voi silti vapautua ja täysin luottaa, sen olemme hänelle sanoneet hyvin selvästi.
Kun luottamuksen menettää niin saa tehdä kovasti työtä saadakseen sen takaisin.
Olemme saaneet hyvää palautetta sekä koulusta että täältä keskustelu palstalta.
Opettaja on myös yleisesti puhunut luottamuksesta sekä juuri varastamisesta ilman että ketää mitenkään olisi paljastanut. Vaikka kyllä kaverit sen ovat tienneet ennen kuin me muut kuka varastaa.
Eikö teistäkin tuntunut todella hyvältä kun sai varkaus jutun selvitettyä hyvin konkreettisesti. Samalla muutkin ongelma asiat kääntymään myönteiseen suuntaan.
Meillä tytöllä on myös muita ongelmia joista hän nyt rupeaa huomaamaan että tämä on hänestä itsestään johtuvaa huonon käyttäytymisen seuraamusta. Näytimme rajojen asetuksella että tämä on todella välittämistä, eikä annettu sen varastamis kierteen jatkua. Joka samalla sai aikaan huonoa vointia, jota me ei taas osattu ymmärtää.
Toivon teille hyvää latkoa ja mukavaa kesää.
Meillä kävi vähän samanlailla 11v. pojan kanssa, pikkuhiljaa selvisi varkaudet ja lopulta kertoi itse kaikki, koska selvästi oli paha olla ja kärsi yksin väärinteoista.
Kävimme läpi joka ainoan kaupan, bensa-aseman, urheiluhalli kioskin ja pyysimme anteeksi, maksoimme tavarat jne. kahdessa paikassa poika joutui itse käymään siivoamassa korvatakseen asian.
Näin kun itse vanhemmat käytiin pojan kanssa asia selvittämässä, ei kukaan soittanut poliisille, vaan kunnioitti sitä että poika käy joka paikan läpi ja katuu tekojaan.
Tästä on jo muutama vuosi aikaa, eikä sen jälkeen ole ikinä mitään vastaavaa tapahtunut !
Kaverit jotka oli mukana piti kyllä vaihtaa, mutta se ei sen tapahtuneen jälkeen ollut edes vaikeata, lapsi itse oli helpottunut.
Koita jaksaa ja hoida tosiaan se anteeksipyyntö ja asioiden setviminen kaikille osapuolille, niin noloa kuin se onkin :)
t: saman läpikäynyt isä
Tässäpä olisiminunkin vaatimaton mielipiteeni tai oma henk.koht. kokemus tästä asiasta.Huomasin tuossa oli joku muukin harrastellut tätä ikivää lajia itse.Onkohan se tuo ikä joka vaikuttaa asian ilmenemiseen.Olin itse myös 11 vuotta ja se alkoi kaverin kanssa ja jatkui sitten yksin.Sitä kesti varmaan yhteensä vuosi.Siihen liittyy jännitys ja kiinni jäämisen pelko viehättää.Hullua.Kerran jäätiin kaverin kanssa kiinni.Ei loppunut siihen vaikka vanhemmat selvittivät asian juurta jaksaen.Kaveruus kyllä pakotettiin loppumaan.EN muista mikä sen jutun viimein sai loppumaan.Oliko se vain kasvamista ulos siitä vaiheesta.Sillä jokaiselle lapselle on varmaan opetettu mikä on oikei mikä väärin.Omatunto ja luonteen laatu varmaan autta jos auttaa.Omat lapseni ovat vielä niin pieniä että ovat ainakin vielä tämän ongelman ulkopuolella.Toivtan onnea ja jaksamisst kaikille lasten vanhemmille.Maailma on niin paha ja houkutuksia täynnä.
on pakonomaista tarvetta varastaa. Suosittelen kurin lisäämistä ja psykiatrilla käymistä.
Eli.. itse olen nyt kohta puoliin 17-vuotias tyttö, ja itselläni oli sama ongelma: varastaminen. Minä varastelin pienestä pitäin(n.8v aloitin jos oikein muistan). Varastin sen takia koska meillä ei ollut rahaa pahemmin ja halusin samoja tavaroita kun kavereillanikin oli.. Varastin melkein ihan mistä tahansa milloin tahansa..Monta vuotta, vielä pari vuotta sitten varastelin myös, ihan muitten kiusaksi ja että saisin itselleni hyvän olon tunteen.. Mutta onneksi nyt asiat on toisin.. Minulla on todella hyvät vanhemmat, jotka vaativat minulta selitystä jota en tietenkään kertonut heillä.. Välillä vihasin heitä aivan älyttömästi..Minulla muutenkin oli vaikeaa..asuin sijaisperheessä ja nyt perhekodissa, kotona käyn viikonloppuisin.. mutta siis: minulla epäiltiin kleptomaniaa.. sitä ei tosin koskaan testattu..koska se jäi.. Vanhempani joutuivat maksamaan aivan älyttömiä summia korvauksia rötöksistäni..
Kai se varastelu oli minulle jokin väliaikainen murrosiän "juttu", koska sitä ei ole enään tapahtunut pitkään aikaan.. kyllä kaupassa ollessa tulee mieleen että minulla ei ole nuin paljon rahaa että pitäisikö pölliä.. mutta en anna itseni tehdä sitä koska se olisi todella iso pettymys vanhemmilleni.. Ja vihdoinkin kun minulla on luottamusta ja hyvät välit heihin en halua menettää niitä. Uskon kyllä että varastelu loppuu.. Kannattaa tarttua asiaan tarkasti ja asettaa enemmän rajoja. (Niin minulle tehtiin.. mm. en saanut käydä kavereitteni luona kylässä tai en päässyt kauppaan mukaan..) Vanhempani häpesivät minua todella paljon vaikka välittivät ja rakastivatkin minua.. mutta kyllä minä uskon että teidän "ongelmanne" selviää!! Koska minäkin olen selvinnyt.. ainahan sitä tietysti tulee olemaan epäilystä mutta silti.. :) Koittakaa jaksaa, kyllä se siitä!
Tuota, olen työskennellyt myymäläturvallisuus alalla pitkälti toistakymmentä vuotta. Työssäni olen aina lasten kohdalla myymälävarkaustapauksissa soittanut kotia vanhemmille ja pyytänyt vanhemmat paikalle tai keskustellut asiasta puhelimessa. On vanhempia jotka eivät välitä edes puhua, toiset taas haukkuu minut mutta sitten on niitä ihanteellisia jotka keskustelevat ja voimme ihan yhdessäkin jo saada paljon selviteltyä syitä yms.
Te kuulutte ihan selvästi tähän viimeisimpään kategoriaan koska olette huolestuneita tilanteesta.
Ensimmäiseksi mieleeni tulee, että varastaminen olisi heijastus jostain muusta ongelmasta. Onko tyttönne kiusattu koulussa? Millaisia kavereita hänellä on? Onko hänellä mitään muita "ihmeellisyyksiä". Jos vastaus noihin kysymyksiin on emme tiedä, silloin teidän olisi oikeasti perehdyttävä nyt ja just nyt tyttönne elämään uudestaan.
Toinen vaihtoehto voi olla kleptomania eli pakkomielle varastaminen joka on psyykkinen sairaus tai häiriö ja tässä tapauksessa kun henkilö on noin nuori olisi vielä paljon tehtävissä mutta se vaatisi välitöntä avun hakua ammatti ihmisiltä eli lasten tai nuoriso psykologin tai psykiatrin konsultaatiota.
Onhan siinä tosin kyllä jo muutenkin syytä konsultoida ammattiauttajaa koska lapsi varastelee ja valehtelee vanhemmilleen suoraan välttääkseen seurauksen.
Vanha sanonta, että nälkä kasvaa syödessä on tietenkin yksi vaihtoehto eli jos tyttö on joskus onnistunut näpistämään jotain eikä ole jäänyt kiinni ja selitykset vanhemmille hänen mielestään aina menee läpi, kyseessä olisi opittu käyttäytyminen ja juuri tällaisessa tapauksessa paras apu on juuri vastuunkantamisen opettaminen eli juuri tällainen, että hän joutuu itse menemään toisen lapsen kotia keneltä varasti rahat ja pyytämään anteeksi sekä lapselta, että vanhemmilta on erittäin kasvattavaa ja suotavaa käyttäytymistä ja opettamista vastuun ottamisesta teoistaan.
Myymälävartijoille kun hän ensimmäisen kerran jää kiinni näpistyksestä hänet ikävä kyllä leimataan ja sen jälkeen tulee kiinniottoja usein mikäli käyttäytyminen ei muutu. Alle 15v ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa joten hän ei saa sakkoja eikä sellaisia tuomioita mutta lastensuojeluun lähtee aina ilmoitus ja sieltä kyllä otetaan sitten yhteyttä kotia yms. Se on pitkä ruljanssi, mutta joskus hyvinkin suotava vaihtoehto. 15v täytettyään hän alkaa saamaan näpistyksistä päiväsakkoja ja mikäli ei ole maksukykyä niin ne käydään sitten istumassa rangaistuslaitoksessa pois mutta toivon, että tuo kierre teidän lapsen kohdalla loppuu ennen sitä.
Erittäin antoisia keskusteluhetkiä Teille lapsenne kanssa. Olkaa kärsivällisiä ja olette todella ihanat vanhemmat kun teitä oikeasti kiinnostaa tyttärenne tuohon ongelmaan!! Silloin tyttärellänne on vielä tulevaisuus!!
Kannattaa kysyä poliisi laitokselta pääsisikö tutustumaan putkiin. Se ainakin auttoi meidän pojalle 12v ei ole sen jälkeen näpistellyt.
on 10 vuotias tyttö.ja hänellä oli samanlaisia
juttuja aina kun kysyin mistä tuo ja tuo on peräisin niin siitä seurasi huutoa,kiukuttelua,potkimista ja kiukuttelua.
itse en saanut tätä varastelua loppumaan.mutta minulla kävi "tuuri" ja tytär jäi kiinni ja joutui poliisin puhutteluun ja autoon istumaan. tämä säikäytti tytön sen verran paljon että ei ole sen jälkeen varastanut.
no sanoin myös tytölle että enään en tule heti hakemaan häntä koska minullakin on tyä ja silloin jouduin kertomaan omalle pomolleni(kaupassa töissä)
että tyttäreni on ollut varkaissa ja joudun mennä hakee häntä.
nyt tyttäreni tietää että en lähde hakemaan häntä kesken työ päiväni vaan hän saa mennä kamarille asti miettimään tekojaan.
olenhan tietysti tässä asiassa kylmä ja tunteeton ns.pikkusta tyttöä kohtaa mutta tämä on meillä ainakin toistaiseksi tehonnut.
helppoa. Nyt ilmenee niin selvästi se kuinka hän valehtelee asioita päin jokaisen kasvoja, kuten opettajn, kavereiden,sekä vento vieraiden puhumattakaan me ja sisaret. Eli luottamus häneen on jälleen sirpaleina. Vaikka kuinka näkee että hän on tehnyt jotakin niin hän sen kieltää tehneensä. Eli hän kuin ei tiedosta mitä suu puhuu ja käsi tekee. Kuten tänään hän juhannus aatonvietto juhlassa heitti yhden pienen pojan kumisaappaan metsään ja piilotti sadetakin sen näki lapsen isosisko ja siitä mainitsi hänelle.
Saman näki vaimoni ja hän sitten puhui siitä hänelle että miksi teit niin? No siitä kauhea meteli että ei ollut tehnyt mitään sellaista. Eli kun jää teoistaan kiini niin se on kuin suuri pettymys siitä kun ei onnistunut selviytymään valheella.
Jos panet kovan kovaa vasten niin siinä on ovet rikki sohvat nurin jne.
Mutta me ei anneta periksi vaikka kuinka metelöi,on potkinut lasioven rikki (maksoi noin 400€uusi eikä mitään katumuksen häivettäkään) vaan kun ollaan oikeassa ja tapaus nähty niin ei periksi, on meidän kanta asiasta.
Kukaan vieraampi ei voi olla häneen uskomatta, niin todellinen on hänen esityksensä. Onko tämä jotenkin liittyvää varkauteen ja sen mukana tuomaan uuteen kokeiluun selviytyä valheilla.
Tämä on vaikea ongelma.
Olemme pyytäneet että jokainen reagoi kun näkee hänen tekevän jotakin vääryyttä ja salakähmään yrittää saada jonkun muun syylliseksi selittäen hyvin uskottavasi.
kuulostaa pahalta, ottakaa ihan tosissaan ja ammattiauttajaa peliin...
Mä olin just ton ikäsenä aika hulivili, käytiin kaverin kanssa meikkivarkaissa ja poltettiin tupakkaa.. Homma loppu ku pari vuotta oli sekoillut, seiskalla aloin rauhottuun. Lopetin tupakan ja juomisetkaan ei oo kiinnostanu enää. Mulla oli myös poikakaveri ton ikäsenä, ja ikäero oli aika mittava.. traumoja ei jääny. kaunis muisto vaan. Osasyy tähän käyttäytymiseen oli se että koulussa oli opettaja joka oli ottanut mut silmätikuksi..koska olin ollut hänen mielestään liian ujo! ..siitä kiltintytön roolista piti sitte irtautuu.
Varastelin itse pienenä. En kaupoista vaan isän ja äidin taskuista ja rahapussista. Se oli aivan selvästi huomion kaipuuta. Kamalin kokemus oli se, kun isä totesi, että minut annetaan lastenvankilaan, jos vielä varastan. Se vain lisäsi tunnetta siitä, ettei minusta välitetä. Varastelua se ei lopettanut mutta tulin ainakin varovaisemmaksi. Tiesin, ettei kannata jäädä kiinni. Varastelu ei koskaan laajentunut kauppoihin tms. tihutöihin. Se vain jäi pois ajan myötä. Itse olisin varmaankin toivonut vaan, että minua olisi huomioitu enemmän.
siihen että osa syy on se suuri huomion kaipuu/tarve. Hän tekee kaikkensa useammiten pahaa/ilkeyttä kunhan vaan saa osakseen huomiota, olkoot se sitten kielteistä niin että se koskee todella kipeää. Hän on saanut aikaan sen että ei ole ketään ikäisiään kavereita ja se tekee suurtakin haittaa hänen kehityksessään.
Jos hän ei saa olla keskipisteenä koko ajan niin häneltä voi odottaa mitä tahansa. Rikkoo jotakin tai vaikka antaa tulla kakat housuihin joka on tapahtunut useamman kerran, lyö, raapii, puree. On myös potkinut ja naarminut uuden auton maalipinnan joka tulee maksamaan 1500 €. On nähty itse teossa mutta silti väittää että hän ei ole sitä tehnyt.
Ei me voida ihmisinä antaa hänelle mitenkään sitä huomion saamisen kaipuun tyydytystä mikä hänellä on. Se ilmenee kaikkialla oltiin sitten missä tahansa niin on olemassa vain hän. Muita ei saa olla olemassa ja se on tullut esiin terapian aikana hyvin voimakkaasti.
Me olemme antaneet hänelle mahdollisuuksia kokea muiden perheiden arjesta tulla toimeen keskenään ja saada osakseen tasaveroisesti huomiota. Hän ymmärtää sen mutta sitä ymmärtämystä kestää vain lyhyen ajan.
Kesäleirillä hän oli viikon ja valehtelulla siellä selvisi koska vieraat ohjaajat eivät osannee ottaa asiaa tarpeeksi tiukasti. Eli se oli kuin vahvistus siitä että valheella tulee toimeen aivan hyvin."Voi varastaakin kun ei tunnusta".
Hän on menettänyt sen luottamuksen ja joutuu tekemään kovasti työtä sen eteen että saa sen tunteen että "minuun luotetaan".
Kohta alkaa koulu ja uudet taistelut kavereiden kanssa.
uskoa tulevaisuuteen. Kovien yhteenottojen jälkeen on syyskesä ollut aika rauhallinen. On silti koko ajan epäilyjä että onko totta kertomukset, mistä on saanut tai löytänyt esineitä joita tulee esiin aina silloin tällöin. Aina meidän vanhempina täytyy selittää miksi tämä kyseinen epäily häntä kohtaan.
On todella pitkä ja vaikea prosessi saada luottamus takaisin.
Se on hänen myös ymmärrettävä.
Koulu on alkanut mutta ei hän koulukavereita kaivannut kuulemme kun sitä kysytään terapiassa tai tuttavat sanovat että -eikös ole kiva tavata kavereita pitkästä aikaa. Vastaus, -en mää kavereista mutta muuten koulu on kivaa.
Hän tykkää opettajasta se on tullut selvästi esiin eri tilanteissa. Vaikka joskus hän vihaa opettajaa niinettä silmät ovat "mustana" mutta se on useammiten silloin kun opettaja panee hänet tiukille jos on tehnyt vääryyttä ja opettaja haluaa selvittää asian.
Hänen opettaja on todella hyvä ja "tiukka" sääntöjen sekä rajojen noudattamisessa,opettaja myös näyttää aidodti että välittää hänestä. Yhteis työ meidän ja opettajan kanssa säännöt, rajat ja vaatimukset selvät. Sama "punainen lanka" johdonmukaisuus kuten meillä kotona ja viemme asian loppuun eikä olla huolimattomia/välinpitämättömiä.
Muuten koulumenestys on todella hyvä kaikista kokeista täydet potit.
Mutta se ongelma onkin sosiaalinen kanssa käyminen jossa niitä puutteita on rajattomasti. Hänellä ei ole "koodeja" jotka toimivat ikäistensä kanssa.
Sitten se luottamus, kaverit eivät uskalla luottaa häneen koska puheet sekä teot ovat epäluotettavia.
Hänellä on äärettömän suuri huomion tarve eikä sitä kukaan pysty tyydyttämään hänen odotuksen mukaisesti, vaan se on selvitettävä jollakin muulla tavalla. Siksi hänellä nyt myös henkilökohtainen terapia perheterapian lisäksi.
Pienikin askel parempaan antaa todella voimaa jatkaa taistelussa kaaoksellisessa arjessa.
Palaan asiaan jos on aihetta jatkaa ja on kiva kun olen saanut paljon hyviä ajatuksia teiltä viestin lähettäjiltä.
Toivottavasti keskustelu jatkuu sekä asia pysyy vakavan asiallisena.
varkaus on kokoajan ollut kuin paise jota odottaa että koska se puhkeaa. Epäilyjä on ollut koulussa mutta kun hän ei tunnusta niin ei ole voinut ilman todisteita syytöstä tehdä.
Mutta nyt noin kuukausi sitten tapahtui hyvin vakavasti otettava isompi varkaus. Hän otti rahaa erään tuttava tytön kassista ja summa rahaa oli aika paljon. Tämä tyttö oli saanut rahaa syntymäpäivä lahjaksi ja tämän meidän tytär tiesi ja kävi sitten saalistamassa.
Meni aikaa kaksi viikkoa kun kuulin että hän puhelimessa puhui omituisesti rahoista. Kuuntelin ja otin selvää. Tyttö ei tunnustanut missään vaiheessa.
Mutta hän voi todella huonosti kotona sekä koulussa ja siitä sai syyttömät koulukaverit kärsiä todella kovin iskuin.
Opettajat saivat myös osansa, hän on ollut todella rumasuinen,rikkonut esineitä jne. Kotona hän on ollut hyvin hankala ei ole tehnyt läksyjä, ei hoida hygieniaansa on pissat päivittäin- ja muutaman kerran kakkat housuissa.
Sen verran hän sanoi viikko sitten että ei ne rahat ainakaan meiltä ole varastettu, eli pieni avaus tunnustukseen.
Annoin hänelle aikaa tämän viikon että kertoo kenen rahat ovat. Ja jos ei kerro niin annan ne punaiselle ristille mutta sinä niitä et tule saamaan. Mutta sitä ennen jos ei kerro niin poliisiasemalle tuli käynti ja siellä asia selvitetään.
Keskiviikkona sitten hän kertoi ja oli vihainen ja pettynyt kun ei saanut pitää rahoja itse.
Eli hänen on hyvin vaikea ymmärtää mikä on hänen ja mikä toisen omaa.
Tänään on koulussa ollut sitten tosi kauhea päivä siellä on yksi sun toinen saanut kärsiä hänen vihasta. Hän sanoo sitten vaan että, itse tiedän mitä teen.
Opettajalle olemme kokoajan kertoneet asiasta että hän/he ovat osanneet olla tarkkaavaisia.
On todella työlästä jos tämä tulee jatkumaan näin, tai sitten pahenee tuoden mukanaan muita ongelmia myös.
Hän on helppo saalis niille jotka häntä haluavat/hoksaavat käyttää hyväkseen.
Terapiassa hän osaa todella "näytellä" hyvää puhdasta pulmusta. Mutta tulee esille silti se todellinen minäkin.
Olen lukenut nämä viestit moneen kertaan ja keskustelemme paljon perheessä ongelmasta joka meillä on ja joka on vienyt ilon meidän perheestä.
Tämä tuli turhan pitkä ja tiedän että sitä on vastenmielistä lukea, mutta en osaa lyhyesti sitä kertoa.
Toivottavasti luette ja annatte lisää tukea sekä neuvoja.