Räikkönen VS Massa

Eiköa nyt voisi viimeistään lopettaa ne puheet, että Massa on muka parempi kuski kuin Kimi? Kun lähtee paalupaikalta ja tippuu omien mokien takia viidenneksi. Kimi sen sijaan ajoi kolmanneksi, melkein toiseksi, vaikka oli moottorin tehoja poistettu reilusti. Eli Massa ajoi paremmalla autolla paljon huonommin kuin Kimi.
3279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä se on ihan eri asia ajaa kovaa harjoituksissa, missä ei ole paineita yms. muita murheita kuin kisassa. Tämän asia on nähty Massan osalta muilloinkin.

Selvästi huomasi Massan ajossa kovaa hermostuneisuutta, koska hän tiesi, että Kimillä ei ollut paras mahdollinen auto, joten nyt oli hänen aikansa iskeä kärkeen. Noh, toisin kävi ja Massan toiveet ajaa ykköskuskina romuttuivat aika pahoin.

En tiedä, mutta arvelen näin amatöörinä, että se viime aikainen pohjalevyhässäkkä on todennäköisesti vaikuttanut ferrarin vauhtiin. Ei Mclaren kehity noin nopeasti parissa viikossa, koska ne olivat eka kisassa noin sekunnin kierroksella Ferraria perässä.

Noh, katellaan ensi viikonloppuna, kun Kimilläkin on taas uusi ja toimiva moottori :)

Äänestä
  • Tuolla menolla Kimi tulee olemaan paremmilla sijoilla,jollei Massa tee asialle jotain!!.
    Tänään tuo kostautui Massalle!!. =(

    Äänestä

  • Ei hyvä asia!!. kirjoitti:

    Tuolla menolla Kimi tulee olemaan paremmilla sijoilla,jollei Massa tee asialle jotain!!.
    Tänään tuo kostautui Massalle!!. =(

    Brassikuski hänkin kuten Montoya. Monty lähti maitojunalla kesken kauden kun töpeksi tarpeeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sasasa kirjoitti:

Eiköa nyt voisi viimeistään lopettaa ne puheet, että Massa on muka parempi kuski kuin Kimi? Kun lähtee paalupaikalta ja tippuu omien mokien takia viidenneksi. Kimi sen sijaan ajoi kolmanneksi, melkein toiseksi, vaikka oli moottorin tehoja poistettu reilusti. Eli Massa ajoi paremmalla autolla paljon huonommin kuin Kimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu