vesimaksulle perusteetko?

Nuoripari hankki viime vuoden lopussa rivitaloasunnon, jossa on melkoisesti korjaamista.

Korjaustöitä suoritetaan lähinnä viikonloppuisin, ja siksi niiden kestoksi on ajateltu noin puoli vuotta.. Koko ajan he asuvat muualla.

Mm. asunnon kylpyhuone ja sauna ovat olleet korjauksessa tammikuusta alkaen. Niinpä suihkua ei ole käytetty ja vettä on kulunut vain WC:n käytöstä ja juomavedestä, tuskin enempää kuin 300 litraa koko aikana.

Onko tällaisessa tapauksessa vesimaksulle olemassa perustaa? Isännöitsijä nimittäin ilmoitti, että asunnosta on maksettava koko ajalta yhden henkilön vesimaksu. Mihinkähän tällainen mahtaa perustua?

Eikö vesimaksua makseta silloin, kun asunnossa todella asutaan? Tässä tapauksessahan ei ole niin; asunnossa ei toistaiseksi ole asunut kukaan.

Veden kulutuksestahan maksetaan yleensä normaalissa hoitovastikkeessakin, ts. varsinainen vesimaksu ei kata kaikkia vedenkäytön kuluja.
3582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...on joko yhtiöjärjestykseen kirjattu tai muuten tehty (pätevyyttä ei testattu käräjillä) päätös että jokainen huoneisto maksaa vähintään yhden henkilön vesimaksun riippumatta asutaanko siellä vai ei. Isännöitsijä silloin toimeenpanee vain tehdyn päätöksen.

Vesimaksua maksetaan huoneistossa päätoimisesti asuvien osalta, ratkaiseva on väestörekisterin tai talonkirjan tiedot. Asukkaalla on lain nojalla velvollisuus ilmoittaa väestörekisteriin osoitetietonsa.

Äänestä

Katso yhtiöjärjestyksestä vesimaksun perusteet. tiedän yhtiön, jonka yhtiöjärjestyksessä on määrätty, että huoneistosta maksetaan aina yhden henkilön vesimaksu, vaikka huoneistossa ei asu kukaan.

Äänestä

mietippä jos kaikki rupeis ilmoittaan matkoistaan ja muista että ei maksa sitä ja tätä...

ajattele ne asumiskuluina vaan kokonaisuutena.

Itse tosin noudatan sitä linjaa että jos asunto on oikeasti tyhjillään eli odottaa vuokralaista tms niin siitä ei tarvitse maksaa vesimaksuja niin erikseen sovittaessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jallu . kirjoitti:

Nuoripari hankki viime vuoden lopussa rivitaloasunnon, jossa on melkoisesti korjaamista.

Korjaustöitä suoritetaan lähinnä viikonloppuisin, ja siksi niiden kestoksi on ajateltu noin puoli vuotta.. Koko ajan he asuvat muualla.

Mm. asunnon kylpyhuone ja sauna ovat olleet korjauksessa tammikuusta alkaen. Niinpä suihkua ei ole käytetty ja vettä on kulunut vain WC:n käytöstä ja juomavedestä, tuskin enempää kuin 300 litraa koko aikana.

Onko tällaisessa tapauksessa vesimaksulle olemassa perustaa? Isännöitsijä nimittäin ilmoitti, että asunnosta on maksettava koko ajalta yhden henkilön vesimaksu. Mihinkähän tällainen mahtaa perustua?

Eikö vesimaksua makseta silloin, kun asunnossa todella asutaan? Tässä tapauksessahan ei ole niin; asunnossa ei toistaiseksi ole asunut kukaan.

Veden kulutuksestahan maksetaan yleensä normaalissa hoitovastikkeessakin, ts. varsinainen vesimaksu ei kata kaikkia vedenkäytön kuluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu