annoin tänään aamulla koirillemme, 15 kg ja 5 kg, matolääkkeen ohjeen mukaan. kyseessä oli tabletit, olikohan merkki joku drontal (paketti on jo isossa roskiksessa).pienempi koirista on ollut koko iltapäivän tosi levoton. vinkuu, ja vaatii ulos tai ruokaa kerjää alituiseen. ulkona on käyty pari extra-lenkkiä, mutta silloin on tullut vain pisu tai ei mitään ja ruuan sai etuajassa, silti ei rauhoittunut. voiko olla mahdollista, että matolääke saa aikaan joillekin koirille nipistyksiä masuun ja aikaan nälän ja hädän tunteen. olen ennenkin koiria madottanut, mutta muilla valmisteilla, enkä ole vastaavaan törmännyt.
koirien matolääke
miten muilla
3463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aikoinaan cockeri narttulleni tuli matolääkkeistä sivuvaikutuksena pahoinvointia ja levottomuutta, mutta se meni ohi aina yhdessä päivässä. Kokeilin kaikkia markkinoilla olevia matolääkkeitä, mutta aina olivat oireet samat. Uskonpa, että koirasi on taas ihan normaali huomenna ja seuraavan kerran kun madotat niin kokeile jotain muuta merkkiä.
on aiheuttanut osalle mun koirissa huonovointisuutta.
matolääkkeistä voi tulla,aika useesti oksentelua,ja levottomuutta,mut ei ole vaarallista.