Miten päädyit opeksi? Oliko kyseessä kutsumus, joka syttyi jo yläasteella vai päädyitkö toiselta alalta nykyiseen työhön? Kannattiko/kaduttaako ammatinvalinta?
Tällaiset kysymykset pohdituttavat nykyisin, kun 10 vuotta sitten lukiossa päätinkin naistenlehtien antaman negatiivisen kuvan perusteella (palkka alhaalla, lapset räyhää luokissa) haudata open ammatin. Kuuntelin tuolloin ilmeisesti enemmän järkeäni sydämen sijasta. Nyt arvot ovat muuttuneet ja menneisyyden haamu on tullut takaisin herättelemään, josko hakisin keväällä OKL:n.
Tällaiset kysymykset pohdituttavat nykyisin, kun 10 vuotta sitten lukiossa päätinkin naistenlehtien antaman negatiivisen kuvan perusteella (palkka alhaalla, lapset räyhää luokissa) haudata open ammatin. Kuuntelin tuolloin ilmeisesti enemmän järkeäni sydämen sijasta. Nyt arvot ovat muuttuneet ja menneisyyden haamu on tullut takaisin herättelemään, josko hakisin keväällä OKL:n.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse olen aineopettaja. Opettajan ammatti ei aikoinaan kiinnostanut ollenkaan enkä kuunnellut itseäni viisaampien neuvoja työllistymisestä. Opiskelin ainetta, jossa opettajaura on ainoa kohtalaisen varma työllistymiskeino. Valmistuin sitten aikanani pahimpaan lamakauteen. Hain opetusharjoitteluun, kun työtä ei saanut mistään.
Se siitä kutsumuksesta. Entinen esimieheni sanoi puolisolleni minusta näkyvän, että olen kutsumusopettaja.
En kyllä puhuisi järjen äänestä, jos ammatinvalinnan perusteluna on joku naistenlehden juttu.
sinusta hyvältä tuntuu!
itse olen ilmoittanut ensimmäisellä luokalla haluavani opeksi ja se päätös on pitänyt. Kertaakaan en ole valintaani katunut ja hauskaa on ollut.Enkä vaihtaisi alaa, vaikka saisin uudelleen valita itselleni ammatin näillä tiedoilla ja kokemuksilla varustettuna.
Kutsumusammatti tämä minulle on, ja ainoa harmi on siitä, että suostun kenties liikaakiin tekemään töitä, sillä tällä alalla voit "puuhastella" niin paljon kun sielu sietää, eikä mikään tule koskaan valmiiksi. Ja palkka on tietysti harmittavan pieni, mutta varmaan tekisin pienemmälläkin...
Huomenna taas töihin intoa puhkuen!
Halusin tulla joko
a) meriupseeriksi (terveys ei onnistunut)
b) byrokraatiksi / diplomaatiksi (en älynnyt aloittaa valtsikan opintoja ja myöhemmin turhaan yritin KAVAKU-haussa)
c) historiantutkijaksi (systeemi nykyään Suomessa perseestä, fiksut tutkijat lähtevät USA:han tai Kanadaan, jossa on rahaa ja kannustusta)
d) opettajaksi... edes johonkin... vaikka tarkkikseksi (koska olin jo liian kauan luurannut 1990-luvun lamavuosikymmenellä ikuisena ylioppilaana ja työkokemus rajoittui 1980-luvun lopun iloisen kulutusjuhlan vuosien kesätöihin tehdaspalokunnassa...)
Nyt sitten on virka ja kaikki, mutta homma ei erityisemmin nappaa, koska palkka on ihan perseestä... ja syvältä! Jos haluat opeksi, opettele englantia ja lähde USA:han tai Kanadaan...
No jopa oli päättelyketju! Vai että Suomen ulkopoliittinen linja on syynä siihen että oppilaat saavat nauttia sinusta opettajana? Otapa vastuu omista toimistasi ja myönnä, että sinussa on enemmän haaveilijaa kuin tekijää.
Opettajan työ on vaikeaa, kun siinä täytyy antaa omastaan (tietojaan, aikaansa, kokemustaan, huomioimista...) nuoremmilleen ja nähdä arvokkaaksi muutakin kuin raha ja kuluttaminen.
Kun tässä on vuodesta 1990 lähtien kuunnellut opettajien juttuja, väitän, että vain erityisopettajat ovat jalat maassa ja lähes kaikki muut opettajat haihattelijoita ja haaveilijoita. Jos sanot minua haaveilijaksi, olen tai pikemminkin olen ollut kyyninen haaveilija.
Kyllä siinä taisi käydä niin, että laudaturin papereilla ollut pikku tyttö (silloinen minä) pääsi vain suoraan okl:n ja jäi sille tielleen. En paljon osannut uraa pohdiskella lukiolaisena ja kun koulumaailma oli ainoa, jonka tunsi läheltä, niin sinne sitten.
Aika hoopo tapa valita ammattinsa - myönnän. Ja luulenpa olleeni aika tietämätön varsinaisesta työstäkin, kun neljän vuoden putken jälkeen putkahdin työelämään. Elämä ja työ ovat kyllä opettaneet suuresti ja kyllä minussa tuo lukiossakin näkynyt oppimiskyky on ollut, niin että olen pystynyt kehittymään lapsia ymmärtäväksi ja taitavaksi opettajaksi.
Kaksikymmentä vuotta olen tätä työtä tahkonnut ja kyllä tässä nyt on herännyt ajatus, että entä jos jossain vaiheessa tekisin kuitenkin jotain muutakin. Tyttärieni ollessa pieniä, elämä oli helppoa, kun ei koskaan tarvinnut miettiä heidän hoitoaan loma-aikoina. Nyt jälkikasvu on jo liki aikuista, niin voin miettiä vain minua.
Jos totta puhutaan, niin oikeasti olisin halunnut sairaanhoitajaksi, mutta sellaiseen alanvaihtoon olen jo liian vanha. Ja taitaapa siinä vaan käydä niin, että kesän koittaessa nämä alanvaihtoajatukset taas kaikkoavat ;-)
Mainio tuo juttusi naistenlehtien antamasta "ammatinvalintaohjeesta". Harmi, että olet uskonut. Olet5ko muuten koskaan kuullut, että nainen olisi antanut toiselle naiselle sellaisia ohjeita, että toinen saavuttaisi neuvojen perusteella jotain? ;-)
ihan höpöä tuo naistenlehtien parjaaminen. Eihän ne mitään tiedelehtiä ole tarkoitus ollakaan saati ammatinvalintaoppaita. Mutta ihmiset kertovat arjestaan, minusta se on mielenkiintoista. JOskus voi löytää hyviä neuvojakin (puuttumatta nyt siihen oliko ap:n saaama mielikuva opet.työstä hyvä vai huono juttu).
persettä ja rupesin sitten miettimään mistä hommasta saa leivän yhtä helpolla. Opettaminen on kuitenkin tavallaan huoraamista sekin.