kuuma menoa saunassa

pesuvati

Tämä on ensimmäinen novellini joten älkää välittäkö kirjoitusvirheistä ja tämä on vain fantasia


Oli ilta ja olimme teresan kanssa syömässä itse tehtyä pizzaa ja kerroin hänelle yhden härskin vitsin, mistää
hän rupesi nauramaan ja purskautti kaikki vedet suustaan syliinsä. Hän otti palan talouspaperia ja rupesi
kuivaamaan itseään perse minuun päin. Olin aina himoinnut hänen hyvännäköistä persettä ja b-kupin tissejä,
vaikka olemmekin vain kavereita niin olemme silti läheisiä.

Teresa huomasi minut katsomassa hänen persettä ja punastui ja kysyi "joko sauna on lämmin?" "kyllä se varmaan
jo on." vastasin. Lähdimme yhdessä kohti ulkosaunaa ja sisälle päästyämme rupesimme riisumaan itseämme.Kun näin
Teresan ottavan rintsikat pois kaluni nousi heti pystyyn ja oli vaikeaa arvata näkikö hänkin sen. "vai että noin
noin iso se on. Olen aina pohtinut sen kokoa" Teresa sanoi ja vinkkasi silmää ja meni pesuhuoneeseen. Saavuin paikalle
ja näin hänen täyttämässä kiulua. Saunaan päästyämme heitin heti kovat löylyt ja niiden jälkeen teresa nappasi
kullistani kiini ja rupesi runkkaamaan sitä. "maistuu hyvälle" hän sanoi. Nautin hänen käsittelystään: välillä suuhun välillä käsin.
Olin juuri laukeamaisillani kun sanoin " Nyt on mun vuoro tyydyttää sua." Teresa meni selälleen lauteille ja levitti
jalkojaan niin että hänen pimppinsä ja hieman ajeltu karvoituksensa näkyi. Nuolin välillä Häpyhuulia välillä klittaa ja hän voihki koko ajan.

Sitten sanoin hänelle "käänny ympäri polvillesi" Hän teki työtä käskettyä ja rupesin naimaan häntä takaapäin.
Ehdimme olemaan siinä jonkun aikaa, kunnes Teresan isosisko Iita tuli sisään ja kysyi " Mikä teillä Kestää" ja sitten hän
huomasi touhumme "jaahas täällä se pikkusisko vaan panee eikä minua ole kutsuttu mukaan" " No tule mukaan vain" vastasin.
Iita joka oli 22 vuotias eli 4 vuotta vanhempi kuin teresa oli pienenä unelmieni täyttymys. Hänellä on c-kupin tissit ja
myös hyvä perse meni riisumaan itsensä eikä siinä kauaa kestäny kun hän tuli takaisin. Menin selälleni makaamaan ja teresa tuli pillunsa
kanssa suulleni jotta voisin nuolla sitä ja Iita rupesi ratsastamaan munallani. Se oli taivaallista. Sain nuoltua Teresan pillua vain puoli minuuttia
kun hän jo kouristeli ensimmäisen orgasmin kourissa. Sitten he vaihtoivat paikkoja. Iitakaan ei kestänyt minuuttia kauempaa.

Menimme vielä pesuhuoneesee jossa otin Iitaa takaa päin ja laukesin hänen sisälleen. Sitten Teresa halusi, että panen häntä peppuun.
Rupesin työntämään n. 20 senttistä munaa hänen perseeseensä, mutta se ei ottanut onnsituakseen ennen kuin Iita haki liukastusvoidetta.
Kun sain hyvän tahdin löydettyä nussin häntä niin kauan kunnes sain orgasmin. Sitten tuli Iitan vuoro, hän halusi että otan hänet
hänen ollessa selälään. Ja sitten hän meni selälleen siihen pesuhuoneen lattialle. Laitoin hänen jalkansa olkapäilleni ja aloitin vedot.
Vähän ajan päästä otin munani pois hänen sisästään ja rupesin vetämään esinahkaa ees ja taas. Iita ja Teresa tiesivät että laukeaisin
Joten he olivat kielipitkänä siin edessäni ja spermaa tuli paljon.

Pesimme toisemme ja menimme pukemaan. Teresa lähti ensimmäisenä ja Iita kuiskasi minulle "tuuthan yöllä mun huoneeseen, saadaan olla ihan
kaksistaan" hänkin lähtiessään vinkkasi mulle silmää. Vaikea arvata, että meninkö.

Palautetta saa antaa ja jos halutaan voin rhkä kirjoittaa jatkoakin.

5

23475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • runkrunk

      liian suoraa ja lyhyt, sorry..

    • kuumaa

      Kyllä varmaan lukisin, jos ei olisi jo ekassa sanassa kirjoitusvirhe. Luin noin 5 sanaa, ja jokaisessa kirjoitusvirhe...

      • mike25_hml

        Kiitän tarinasta. Oli hyvä mielikuvituksen käyttö ehkä liian suorasukainen mutta mainiosti tahditettu. kiitos


    • vähän

      Tarina aikas hyvä, ja koht toimivakin, Tosin olisit voinumainita,m et toinenkin muija on paikalla, se joteski jäi häiritse. Ja vähän totuudenmukaisuuttakin olis hyvä käyttää. Kuka pystyy ihan heti paneen, kun on jo lauennut.

      Ja "Spermaa tuli jälleen runsaasti, vaik oli pannu jo muutaman kerran. Tää melkein kun pornoleffa stoori.

      Kirjoitusvirheet pois, tarinaa hiukkasen pidemmäksi, ja tarkemmin kertoo, einoin suorasukaisesti.

      Jatka ihmees. Mut kiinnitä näihin huomioo.

      • vois lyhentää

        alta 20-senttiseksi niin ois uskottavampi. Ja pidentää naisen orkkuaikaa. Ei kukaan tuu nuolemalla puolessa minuutissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      230
      5451
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      195
      2785
    3. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      60
      2088
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      19
      1666
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1602
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      138
      1355
    7. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      108
      1336
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      167
      1299
    9. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      87
      1232
    10. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1214
    Aihe