Tontillamme kasvaa n.7 metrin korkuinen siperiankuusi jossa on ollut useasti paljon käpyjä.
Ihmetyttää vain että kun siemeniä tulee pilvin pimein, eikä silti näy missään että olisi itänyt.
Tavallisten kuusien taimia alueella kyllä näkyy.
Mikähän lienee, ettei tuo laji leviä, vaikka siementää?
Ihmetyttää vain että kun siemeniä tulee pilvin pimein, eikä silti näy missään että olisi itänyt.
Tavallisten kuusien taimia alueella kyllä näkyy.
Mikähän lienee, ettei tuo laji leviä, vaikka siementää?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä on ollut tontilla jo monia kymmeniä vuosia kaksi vastaavaa kuusta ja vain muutama taimi on lähtenyt kasvamaan siemenestä eli on varsin huono lähtemään. Voisi tietysti koettaa esikasvattaa siemeniä sisällä ja istuttaa taimena.
Niin taitaa olla, että ei luonnostaan leviä.
Mietin tuossa, että vaatisiko tuo laji jonkun linnun tai muun elukan levittäjäkseen, eli jos esim. lintu syö paljon siemeniä, niin osa niistä kulkeutuu ikäänkuin "esikäsiteltynä" läpi, jolloin itävyys paranee.
Mene ja tiedä. Tai kyllä kai sen joku tietää...
koitetiin yhdessä vaiheessa istuttaa siperiankuusta. Asutaan aika etelässä niin ei oikein tykännyt, vaikka taimesta lähettiin kasvattaan. Ainakin nämä syyt voivat vaikuttaa: siperiankuusi ei oikein kestä keväthallaa, vaatii suht. ravinteikkaan maaperän ja on aika altis sairauksille (johtuu vissiin eteläisemmästä ilmanalasta kun pohjoisen puuhan se on). Sit yks syy varmaan on se, että siperiankuusella on km. 13 vuoden välein hyvä siemenvuosi, kun taas 'tavallisella' kuusella se on
5-7 vuoden välein.
Meillä kotona Kuusamossa on siperianlehtikuusimetsikkö jossa kasvaa muutamia kymmeniä puita. Ikä on noin 40 vuotta. Leviää tosiaan aika huonosti mutta kuitenkin yksi taimi on siemenestä kasvanut ja on nyt noin pari metrinen. Siperianlehtikuusen luontainen levinneisyysalue yltää Venäjän puolella Äänisjärven koillispuolisille alueille.
Nuo siemenet ovat arvokkaita, tässä lisätietoa:
http://www.squidoo.com/ralpapajan-anastasia
itää ihan siemenestä .Otappa kuokka käteen ja teet sellaisia 40 kertaa 40 laikkuja turve pois ja pehmität sen pinnan ja pidät senjälkeen puhtaanaa heinästä varmasti 3 vuodenpäästä siinä töröttää taimia.Kaivettiin muutamavuosi sitten vanhaoja auki koneella ja levitettiin ojamaat tasaiseksi kahtapuola ja lähistöllä on noin 90 vuotiaita lehtikuusia , siemeniä on tuulikuljettanut ojamaitten päälle nyt sellaisi 20 sentisiä taimia vaikka kuinkapaljon
Minkä näköinen on lehtikuusen pieni alku, onko siinä jo alussa neulasen muotoiset lehdet?
Kylvin siemeniä mutta ei ainakaan neulaslehtiä niissä ole vaan tavallisen näköiset ensimmäiset ja toisetkin lehdet vielä.