Hei! Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä/kokemuksia. Eli siis lyhyesti minulta on poistettu toinen munasarja kasvaimen vuoksi. Kystia tulee jatkuvasti. Minulla on todettu pco. Olen sairastanut 4 vuotta sitten kondylooman ja klamydian. Molemmat on hoidettu ja papa kokeessa eikä muissa lapsettomuustutkimuksissa joissa olen nyt yli puolen vuoden ajan käynyt ole näkynyt mitään vaurioita. Munatorvet on auki(tai toinen mikä nyt enään on jäljellä) ja papatulokset ovat hyviä eli ei solumuutoksia. Klamydia minkä sairastin oli silloin oireeton eikä todennäköisesti ehtinyt mitään vauriota aiheuttamaan, ainakin lääkäreiden mukaan. Lääkärit sanoivat että aiheuttaa lapsettomuutta vain harvoin eli silloin kun tulee kova kuume yms oireita. Lasta olemme yrittäneet kohta kaksi vuotta. Olen vasta parikymppinen naisen alku,mutta silti tuntuu todella pahalta kun lasta ei vain kuulu. Emme ole kuitenkaan ottaneet mitään hirveää stressiä lapsettomuudesta, mutta kyllä se kieltämättä tuntuu todella pahalta kun ei mitään tapahdu. En ole ikinä (tietääkseni) ollut raskaana. Eli siis haluaisin kuulla muiden kokemuksia kyseisistä asioista. Mitä mieltä olette mahdollisuuksistani saada lapsia? Tiedän kuulostavani tyhmältä mutta tämä asia todella on viiltänyt syvät arvet, niin kauan on lasta yritetty ja tutkimuksissa yms ravattu eikä missään juuri edetty.
pco/kondylooma/klamydia
iida-liisa
4876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
asiaa, että sinulla on vain toinen munasarja.
Toivon mukaan toiveenne pian toteutuu.
Onko miehesi sperma ok?
ja siittiöt olivat hyviä.
Samat "vaivat" olleet myös minulla. Pco, kondylooma ja klamydiakin oli pitkään ennekuin havaittiin. Muista ei niinkään jäänyt mitään haittaa paitsi tietty tosta pco:sta, sillä menkat oli tosi epäsäännölliset ja ovuloin vain harvoin. Tähän saatiin lääkityksellä apu, mutta hommaa hidasti myös se että miehen siittiöt todettiin heikkolaatuisiksi. Reilu puolentoista vuoden yrittämisen jälkeen olen nyt raskaana ensimmäisestä inseminaatiosta.
Tiettävästi itsekään en luomusti raskautunut kertaakaan. Itsekin mietin tota että onko miehesi sperma tutkittu??
Hyvä ettette ota liikaa vielä paineita asiasta, sillä se pahentaa vaan asioita. Sitten kun olette valmiit jos lasta ei ala kuulumaan, hakeudutte hoitoihin. Lääketiede on kyllä niin kehittynyttä että se löytää ratkaisun lähes kaikille.
Tsemppiä ja onnea!!!
sperma on tutkittu ja kunnossa ovat. tutkimuksiin hakeuduimme kohta vuosi sitten ja pääsimme aloittamaan ne viime syksynä. Ja mm kasvaimen ja leikkauksen vuoksi emme ole saaneet aloittaa vielä mitään hoitoja. Parin viikon päästä on lääkärille taas aika jolloin suunnitellaan, että mitä hoitoja aloitetaan, mutta todennäköisesti alkaa nytten nuo hormoni hoidot. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnea. Toivotaan että raskaus sujuu hyvin =)