SURULLINEN

Kuulin eilen illalla tosi surullisen uutisen,että eräs seurakuntamme naispapeista olisi kuollut.Olin aika hämmästynyt,sillä eihän hän iältään vielä niin vanha ollut.Tunsimme hänet sellaisena ymmärtäväisenä ja lämpimänä pappina,sillä niin monissa ristiäisissä ja hautajaisissa saimme häneen tutustua.Hän jopa vihki meidät aikoinaan.Toivon hänen läheisilleen jaksamista ja voimia näin yllättävän surun keskellä.Hänen on nyt hyvä olla,sillä hän on nyt Herramme luona.
3910046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Olen tässä aamun miettinyt,että mikä oli se virsi mitä aina veisasimme,kun tuo pappi piti suvullemme eri tilaisuuksia ja lopulta löysin sen tuolta virsi kirjasta.Se on tosi kaunis vanha virsi ja menee näin.
Päivä vain ja hetki kerrallansa,siitä lohdutuksen
aina saan.Mitä tuokin tullessansa,Isä hoitaa lasta armollaan.Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken mitä tarvitsen,päivän kuormat,levon
hetket antaa,murheen niinkuin ilon seesteisen.
Joka hetki hän on lähelläni,joka aamu antaa armonsa.Herran huomaan uskon elämäni,hän suo
voimansa ja neuvonsa.Surut huolet eivät liikaa
paina,ne hän ottaa itse kantaakseen.Niinkuin päiväs,niin on voimas aina.Tähän turvaan yhä
uudelleen.
Kiitos Herra lupauksestasi,siinä annat minun levätä.Kiitos olkoon lohdututuksestasi,annat
voimaa sanan lähteestä.Suo mun ottaa isän
kädestäsi,päivä vain ja hetki kerrallaan,kunnes johdat minut kädelläsi,riemun maahan,päivään
kirkkaimpaan.
Näillä sanoilla muistamme muistoasi.

Äänestä

kuin kaksi nais pappia?Eli siis,,onkohan nyt kyseessä se nuorempi?Vai mitä kirjoittelua tämä on?

Äänestä
  • onko tää nyt totta vai höpöä..

    Äänestä

  • nuorempi on kyseessä. Suru on tämän päivän yllä, kaikkien rakastama ihminen otettiin Luojan huomaan, aivan liian aikaisin.

    Äänestä

  • surullista kirjoitti:

    nuorempi on kyseessä. Suru on tämän päivän yllä, kaikkien rakastama ihminen otettiin Luojan huomaan, aivan liian aikaisin.

    lähteä,noin nuori ihminen kun on kyseessä.Mutta meillä kullakin on aikamme,jonka saamme täällä viettää.Todella surullista.

    Äänestä

ja omaisille jaksamista.

Äänestä
  • milloin on aika lähteä noutajan mukaan.Suuri osanottoni ja jaksamista kaikille omaisille.

    Äänestä

ei kai suomussalmella ole kun 1 naispappi...ei kai hän ole kuollut????????

Äänestä
  • ollu vakavasti sairas ja eilen ollut Oulussa aivokuollut ja illalla puhuivat ,että olisi kuollut,,,

    Äänestä

  • Juntusrannassa ja sitten täällä keskustassa.

    Äänestä

Parempi näin, että asiasta tiedetään.
Kirkkoherran menetys on kova asia.
Jossain tietenkin on raja, jota ei pidä ylittää.
On todella vaikea asettua hänen puolisonsa ja lastensa asemaan.
Suru tulee, kun heitä näkee.

Äänestä
  • ihmiset kunnassa saman arvoisia.

    Äänestä

Tarkoitukseni ei ollut mitenkään mässäillä toisten surulla,vaan esittää ihmettelyni yllättävän uutisen johdosta,jonka olin eilen illalla kuullut sekä toivottaa omaisille jaksamiset surun keskellä.Pahoittelen jutun aiheuttamaa hämmennystä,se ei ollut tarkoitukseni.

Äänestä
  • jokainen järkevä ihminen tajuaa tarkoituksesi! Itsekin olen ollut ihan shokissa tämän asian kanssa ja jonnekin on hyvä "purkaa" asiaa: oli monelle kovin tärkeä ihminen!

    Äänestä

keskustelulinkki. Karseeta alottaa tämmönen jauhaminen.

Äänestä
  • joutavat pois,mutta kuntalaisena haluan ilmaista syvimmän osanottono ja jaksamista läheisille

    Äänestä

Herra on minun paimeneni,ei minulta mitään puutu.
Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään;hän johtaa minut virvoittavien vetten luo.
Hän virvoittaa minun sieluni.Hän ohjaa minut vanhurskauden tielle nimensä tähden.
Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa,en minä pelkäisi mitään pahaa,sillä sinä olet minun kanssani.OSAA OTTAEN!

Äänestä

Ei tämä mielestäni ole asiatonta, kun tieto on aivan 100% varma, valitettavasti. Hän on monelle (kuten itselleni) ollut hyvin läheinen ja lämmin henkilö, joten miksi ei voisi kauniisti muistella täällä? On eri asia huhuja levittää, mutta tämä on tosiaan ihan varma asia, muuten en kirjoittaisi tästä.

Lean menetys on niin suuri menetys koko kunnalle, ettei sitä voi käsittää! Voimia hänen perheelleen!

Äänestä

Herra on minun paimeneni,ei minulta mitään puutu.
Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään;hän johtaa minut virvoittavien vetten luo.
Hän virvoittaa minun sieluni.Hän ohjaa minut vanhurskauden tielle nimensä tähden.
Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa,en minä pelkäisi mitään pahaa,sillä sinä olet minun kanssani.SURUSSA MYÖTÄELÄEN

Äänestä
  • Psalmi 23 tuli 2 kertaa vahingossa,mutta tässä surullisessa tilanteessa ei liene haittaa.

    Äänestä

  • KÖMMÄHDYS kirjoitti:

    Psalmi 23 tuli 2 kertaa vahingossa,mutta tässä surullisessa tilanteessa ei liene haittaa.

    Toivon, että asiattomat kommentit poistetaan tästä ketjusta pian.Toivon myös, että Suomussalmen seurakunta avaisi omille kotisivuilleen tähän koskettavaan menetykseemme liittyen oman palstan meille seurakuntalaisille.SUURIN SURU ON SANATON.

    Äänestä

  • surusilmä kirjoitti:

    Toivon, että asiattomat kommentit poistetaan tästä ketjusta pian.Toivon myös, että Suomussalmen seurakunta avaisi omille kotisivuilleen tähän koskettavaan menetykseemme liittyen oman palstan meille seurakuntalaisille.SUURIN SURU ON SANATON.

    mjm

    Äänestä

pahaa,jos ihmiset muistelevat ja kirjoittelevat tästä suomussalmella niin paljon pidetystä papista.Kun vain pysyvät asialinjalla,eikä kukaan kirjoita joutavuuksia.Onhan se varmaan monelle ollut järkyttävä uutinen,kun näin yllättäen on pidetty ihminen poissa.Samalla ilmaisen vilpittömät surun valitteluni niin omaisille,kuin työntekijöille seurakunnssa.

Äänestä

henkisesti.Pari kuukautta sitten,hän sanoi eräässä siunaus tilaisuudessa,että viime ajat olivat olleet hänelle henkisesti raskaita aikoja.Kun oli ollut niin paljon erilaisia kuoleman tapauksia ja nuoria ihmisiäkin joutunut siunaamaan haudan lepoon.Hän välitti aidosti omaisten tuskasta ja yritti lohduttaa heitä.Tosi hieno ihminen.

Äänestä
  • on käynyt raskaaksi jo auttajillekin.

    Äänestä

Toivon jaksamista hänen läheisilleen.


"631 a Oi Herra, jos mä matkamies maan

1.
Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

2.
Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleni.

3.
Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet.

4.
Mua auta, Herra, mä toivon vaan,
vaikkei ois toivoa ollenkaan.
En päästä sua,
ennen kuin mua
käyt siunaamaan.

5.
Oi Herra, suothan sä minulle
sun armos voimaksi matkalle.
Anteeksi anna,
mua nosta, kanna,
vie perille!

6.
Oi saanhan joukkoon autuaitten
kanss' ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!


Wilhelmi Malmivaara 1903. Virsikirjaan 1938. "

teksti kopioitu osoitteesta:

http://evl.fi/Virsikirja.nsf/30a7d6618ce6ab81c2256ca80040e996/afb255ccff429eebc2256db00052c613?OpenDocument

Äänestä

ei kannata vaipua synkkyyteen. Omaisille tietenkin ikävää. Muutenhan tuli kipeästi tarvittu työpaikka jollekin.

Äänestä
  • Mene itseesi!

    Äänestä

  • KYLMÄ IHMINEN? kirjoitti:

    Mene itseesi!

    tulessakaan.

    Äänestä

  • KYLMÄ IHMINEN? kirjoitti:

    Mene itseesi!

    jauhanta, johan tuota on tullukkin.

    Äänestä

  • KYLMÄ IHMINEN? kirjoitti:

    Mene itseesi!

    vaikka elossa vielä oot.

    Äänestä

Kiitos osanotosta suruumme.

Äänestä
  • haluan esittää osanottoni suruunne.

    Lea oli erittäin hieno ja lämmin ihminen. OLI SUURI KUNNIA, ETTÄ TUNSIMME HÄNET. Hän oli aina valmis ja auttavainen. Minä ja meidän perhe olemme surreet, itkeneetkin, hänen poismenoaan, kuin kyseessä olisi lähisukulainen, vaikka Lea ei ollutkaan sukulainen. Mutta hän oli meille niin tärkeä, kun kamppailimme oman surumme keskellä, hän auttoi ja tuki niin paljon.
    En olisi koskaan voinut uskoa, että Suomussalmella on ihmisiä, jotka voisivat vähätellä hänen kuolemaansa sillä tavalla, kuin nyt on nähty.

    Äänestä

  • myöskin kirjoitti:

    haluan esittää osanottoni suruunne.

    Lea oli erittäin hieno ja lämmin ihminen. OLI SUURI KUNNIA, ETTÄ TUNSIMME HÄNET. Hän oli aina valmis ja auttavainen. Minä ja meidän perhe olemme surreet, itkeneetkin, hänen poismenoaan, kuin kyseessä olisi lähisukulainen, vaikka Lea ei ollutkaan sukulainen. Mutta hän oli meille niin tärkeä, kun kamppailimme oman surumme keskellä, hän auttoi ja tuki niin paljon.
    En olisi koskaan voinut uskoa, että Suomussalmella on ihmisiä, jotka voisivat vähätellä hänen kuolemaansa sillä tavalla, kuin nyt on nähty.

    saman arvonen.

    Äänestä

  • hänkin kirjoitti:

    saman arvonen.

    mutta, jos sinullakaan ei ole mitään muuta sanottavaa, niin pyöri vain sen oman pers'reikäsi ympärillä äläkä sekaannu aikuisten asioihin. Kasvanooko sinulla vielä karvatkaan? ETKÖ SINÄ YHTÄÄN AJATTELE, MILTÄ SINUNKIN MIELIPITEESI TUNTUU OMAISISTA? OLETKO SINÄ MENETTÄNYT LÄHEISIÄSI? AJATTELE, MILTÄ SINUSTA TUNTUISI, JOS SINUN MENETYSTÄSI VÄHÄTELTÄISIIN.

    Äänestä

nämä Lean kuolemaan vähättelevästi ja kylmäkiskoisesti kirjoittelevat ihmiset.Minusta hän oli pidetty ihminen seurakuntalaisten joukossa,juuri tuon lempeytensä ja ymmärtämisen takia.Hän jakoi ihmisille uskoa,toivoa ja rakkautta,niinkuin Raamattu myös neuvoo meidän kaikkien tekevän toisia kohtaan:ja näille vähättelijöille ja pilkkaajille haluaisin sanoa Jeesuksen sanoin,kuka teistä ei ole synnitön,heittäköön se ensimmäisen kiven.Lean muistoa kunnioitaen,syvin osan ottoni:

Äänestä

harvinaisen hyviä ja ihmisläheisiä pappeja.Ja kyllä se iso menetys,kun yksi heistä on nyt pois.Oli senverran hyvä pappi,että vaikea on menetystä korvata.Kyllä hänet tullaan täällä aina muistamaan.

Äänestä

On hienoa, että ihmiset voivat käsitellä suruansa täällä. Voimia läheisille ja kaikille häntä sureville.

Ikävää, että joillakin pitää pilata hyvätkin keskustelut asiattomilla kommenteilla.

Äänestä

Jää jälkeesi kaipaus syvä,mutta hyvä on sinulla olla nyt,herran valtakunnassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UUTINEN kirjoitti:

Kuulin eilen illalla tosi surullisen uutisen,että eräs seurakuntamme naispapeista olisi kuollut.Olin aika hämmästynyt,sillä eihän hän iältään vielä niin vanha ollut.Tunsimme hänet sellaisena ymmärtäväisenä ja lämpimänä pappina,sillä niin monissa ristiäisissä ja hautajaisissa saimme häneen tutustua.Hän jopa vihki meidät aikoinaan.Toivon hänen läheisilleen jaksamista ja voimia näin yllättävän surun keskellä.Hänen on nyt hyvä olla,sillä hän on nyt Herramme luona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu