jästipäät

Mikä avuksi kun toinen koiristani ,silkkiterrieri 4v ei voi sietää ranskista 2v molemmat nartuja. Alkuaikoina leikkivät paljon yhdessä nyt terrieri ei suostu lähtemään edes lenkille samaan aikaan, on hanpaat irvessä vaan. Tiedän että on reviiristä kyse mutta sen tiedän ettei terrieri luovuta,ja ranskis pärjää koollaan
1244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei ! Tosi hankala tilanne. Meillä pienempi koira joka oli vanhempi ,antoi periksi,mutta silti tuli yhteenottoja jos oltiin liian ahtaassa tilassa. Tuli pahoja vahinkojakin,kun kieli melkein revittiin irti. Kaikki ihmisetkään eivät tule naapurien kanssa toimeen ja kaksi narttua on mielestäni pahempi yhdistelmä kuin kaksi urosta. Sanotaanhan,että urokset tappelevat johtajuudesta,mutta nartut hengestään. No, onhan muitakin sanontoja ! Mitenkäs juoksujen aikaan ? Meillä sopu oli hyvä ja liehittelyleikkikin sujui. Sitten taas kuljettiin jäykin jaloin.Eri huoneeseen aina,kun jäivät kaksin kotiin. Teillä silkki on se,joka on ollut ennen "tunkeutujaa" ja kun toinen on nyt sukukypsä,tilanne vaikeutui.Meidän tilanne ratkesi siten,että pieni koira lähti oikean omistajansa luo Englantiin oman turvallisuutensa tähden.Minusta on väärin,että koiran pitää koko ajan ja joka hetki olla varuillaan tai sitten puolustaa reviiriään.Varmaan se vaikuttaa sen luonteeseen ja elämänlaatuun. En siis osaa auttaa,mutta toivon,että keksit kaikille tyydyttävän ratkaisun,mutta että pienestä koosta huolimatta et lällytä silkkiä vaan komennat sitä.Toivoo vain yhden koiran omistaja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nartut kirjoitti:

Mikä avuksi kun toinen koiristani ,silkkiterrieri 4v ei voi sietää ranskista 2v molemmat nartuja. Alkuaikoina leikkivät paljon yhdessä nyt terrieri ei suostu lähtemään edes lenkille samaan aikaan, on hanpaat irvessä vaan. Tiedän että on reviiristä kyse mutta sen tiedän ettei terrieri luovuta,ja ranskis pärjää koollaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu