LTOn

Nykyinen LTO-kone on Himavent, 1980 Nokian tekemä
laite ja olis tarve kantaa vihdoin uutta tilalle.

Talossa oli ilmakuutioita 700, laajennuksen jälkeen 900m3. Himavent on toiminut hyvin. Siinä on iso kiinteä lämmönvaihdin, jonka pesen kesäisin. Se kone naksuu muutaman kerran talvessa kovimmilla pakkasilla ja syksyin keväin joitakin viikkoja liruu kondenssiputkesta viemäriin veden mukana ekerniaa?
Nyt on kertynyt 27v kokemusta kiinteäkennoisesta, mutta mihin pyörivakennoinen hukkaa tehonsa, jos se ei koskaan jäädy, eihän se mikään ikiliikkuja voi olla.

Uuteen koneeseen tulee vesikiertoinen jälkilämmityspatteri sekä oksat kahden takan ilman kierrättämiseksi.

Olen mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua,
mutta laitevalinnan suhteen aion tukeutua testeihin, kuten TM Rakennusmaailma,
löytyykö muita testejä? tai asiallisia mielipiteitä!
41728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Unohda nuo ilmankierrätyskanavat. Varsinkin mikäli joudut kuljettamaan kierrätysilmaa viileässä välipohjassa/vast. Jos kiertoilmaventtiilistä saa 15 litraa 3 astetta lämpimämpää ilmaa kiertoon se tekee kokonaista 54 watin tehon. Eli ei maksa vaivaa vetää putkistoa moisten tehojen siirtelyyn. Parhaimpaan tulokseen pääset kun takan/vast. ilmaa siirretään talon sisäilmassa (tulot takan päälle ja poistot toiseen päähän taloa)

Tarvitset 120-130 litraa tuottavan koneen. Enervent pelican / pandion pyöriväkennoinen varmaan toimii.

Itsekkin päätyisin nyt pyöriväkennoiseen (Onnline rotor 360 = 1400 euroa), mutta tuon koneen ilmamäärät eivät riitä sun kämppääsi? Toisaalta onko se sun vanha konekaan nykynormien mukaista ilmanvaihtoa tuottanut? Epäilen. Jos tettät uudet LVI-suunnitelmat, jotka kunta tarkastaa niin pakko laittaa suuri ja kallis kone, jos taas uusit vanhan niin pienempikin riittänee. Koko 1/2 kertainen ilmanvaihto on monen mielestä tuulesta temmattu ja iv-koneiden valmistajien lobbaama.

Onnlinen brosyyri: http://user.personal.fi/private/maalampo/ONNLINE_ROTOR_360.pdf

Jani

Äänestä
  • Mitä normi sanoo koskien peruskorjauksia kuten iv-koneen vaihtoa ja putkitusten muutoksia ?

    900 kuutiota varten ei taida Pelican riittää ?

    Todennäköisesti vanhat putkistot osoittain rakennettu alamittaisella röörillä. 80mm putkea ? Hyvään ilmanvaihtoon ja säätöön kannattaa panostaa. Huomaat valtavan eron kun ajat riittävällä koneella ja moderneilla EU7 pussifiltterillä. Se on talolle kuin uusi elämä.

    Jos vanhassa koneessa ei ole ollut EU3 kummosempia filttereitä , niin putkistot on mielenkiintoisen näköiset ellei niitä ole kunnolla nuohottu.

    Kierrätä ilmaa erillisellä sisätiloissa kulkevalla propeloidulla kanavalla, jos ehdottomasti siirtoilmaa kaipaat.

    Meneekö vanhat putkistot yläpohjassa ja onko kunnon eristeet. Jos ei ole kunnon eristeitä, niin et saa roottorikoneella mitään hyötyjä.

    Tee uudet modernit "isot" putkitukset ja laita ne mahdollisuuksien mukaan lämpöiselle puolelle, niin nuohouksesta tulee helpompaa ja roottorikoneesta täydet hyödyt.

    LVI-suunnitelman teettäminen kannattaa joka tapauksessa veit suunnitelman tai et kunnan arkistoon.

    Talosi on kallis, siksi IV-kone suhteessa halpa !

    Äänestä

Millä nyt aiot jakaa lämmön? Ilmalämmityskojeen ilmavirta on paljon suurempi kuin ilmanvaihtokojeen, enkä tiedä valmistaako kukaan niitä enää. Ilmanvaihtokojeen ilmavirta ei riitä lämmitystehon siirtoon.

Äänestä
  • Mulla on kaukolämpö vesikiertoisena lattialämpönä erikseen. Sen takia haluan jälkikämmityspatterin uuteen koneeseen, kun joskus talvella puhaltaa tämä nykyinen melko raikasta ilmaa sisään, siinä 20C. putkien päällä on 20-30 senttiä villaa, joten tuskin matkalla kylmenee. Ja kaukolämpö on halpaa. Usein kone unohtuu täysillä päälle, vaikkei olla kotona.
    Täytyy laittaa sellainen kotona/poissa kytkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valinta kiinteä/pyörivä kirjoitti:

Nykyinen LTO-kone on Himavent, 1980 Nokian tekemä
laite ja olis tarve kantaa vihdoin uutta tilalle.

Talossa oli ilmakuutioita 700, laajennuksen jälkeen 900m3. Himavent on toiminut hyvin. Siinä on iso kiinteä lämmönvaihdin, jonka pesen kesäisin. Se kone naksuu muutaman kerran talvessa kovimmilla pakkasilla ja syksyin keväin joitakin viikkoja liruu kondenssiputkesta viemäriin veden mukana ekerniaa?
Nyt on kertynyt 27v kokemusta kiinteäkennoisesta, mutta mihin pyörivakennoinen hukkaa tehonsa, jos se ei koskaan jäädy, eihän se mikään ikiliikkuja voi olla.

Uuteen koneeseen tulee vesikiertoinen jälkilämmityspatteri sekä oksat kahden takan ilman kierrättämiseksi.

Olen mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua,
mutta laitevalinnan suhteen aion tukeutua testeihin, kuten TM Rakennusmaailma,
löytyykö muita testejä? tai asiallisia mielipiteitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu