Vielä

Pääsin työhaastatteluun pieneen yritykseen teknisen asiantuntijan paikkaa varten ja olisin töihin päässytkin, mutta jouduin kieltäytymään palkan vuoksi.
Tarjosivat alkupalkaksi 7€/h ja jatkossa 8€/h.
Yritys sijaitsee keski-suomessa.
Olen eri alalla nyt töissä ja tienaan n. 13€/h joten palkka olisi melkein puolittunut.
Nykyinen työ ei innosta yhtään, mutta jos palkat ovat tuota luokkaa kun tarjottiin, on vissiin vain alettava kiinnostamaan tämäkin työ.
Onko muilla tullut yhtä järjettömiä palkkaehdotuksia ja mitä oikeasti (rehellisesti) tienaatte te, jotka ette työskentele pääkaupunkiseudulla?
71238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen juuri valmistunut lukiosta ja olen hakenut kesätöitä, haastatteluja on ollut ja nyt pääsiäisen jälkeen ilomoittavat että miten ja mihin pääsen. Mikäli pääsen kauppaan palkka on 8,30e/h ja jos rakennuspuolelle niin 9-9,5 e/h.. Eli aika surkeaa on palkkaehdotuksesi jos kesätyöläinenkin tienaa paremmin..

Äänestä

Pari vuotta sitten kun otin asiakastukeen henkilön määräaikaiseen työhon maksoin 12€ / tunti. Vakituiset saa noin 15€ / tunti.
Ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella

Äänestä

Tiesitkö, että Mc Donaldsissa maksetaan saman suuruista palkkaa?

Äänestä

Olisko aika ruveta teidänkin jo totuttautumaan siihen ajatukseen, että It-hommat karkaa työvoimakustannuksiltaan halvempiin maihin tai sit teet duunis matalammilla palkoilla!

Naurettavaa tämä keskustelu varsinkin tällä palstalla, jossa keskenkasvuiset klopit itkevät palkkojensa pienuutta. Voi hyvä isä...eikö rahat nyt riitäkään?

Teidän aikanne meni jo. Totutelkaa siihen!

Äänestä
  • Kovaa on ilmeisesti ollut sunkin elämä. Eikö maailma antanutkaan, mitä lupasi?

    Äänestä

  • Meni hieman metsään arvauksesi.
    Olen 36-vuotias naispuolinen järjestelmäasiantuntija koulutukseltani, mutta tällä hetkellä teen täysin erilaista työtä.

    Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. En työpaikkaa tosiaan ottanut vastaan, enkä voisikaan tuolla palkalla.
    Mielestäni palkasta pitää asumisen ja elämisenkin jälkeen jäädä jotakin käteen, muuten on turha käydä töissä.

    Äänestä

parhaimmillaan.

Palkat voi tosiaan heitellä huonompien talousalueiden pikkukaupungeissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palkoista kirjoitti:

Pääsin työhaastatteluun pieneen yritykseen teknisen asiantuntijan paikkaa varten ja olisin töihin päässytkin, mutta jouduin kieltäytymään palkan vuoksi.
Tarjosivat alkupalkaksi 7€/h ja jatkossa 8€/h.
Yritys sijaitsee keski-suomessa.
Olen eri alalla nyt töissä ja tienaan n. 13€/h joten palkka olisi melkein puolittunut.
Nykyinen työ ei innosta yhtään, mutta jos palkat ovat tuota luokkaa kun tarjottiin, on vissiin vain alettava kiinnostamaan tämäkin työ.
Onko muilla tullut yhtä järjettömiä palkkaehdotuksia ja mitä oikeasti (rehellisesti) tienaatte te, jotka ette työskentele pääkaupunkiseudulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu