Tulen kohta hulluksi itseni kanssa ja kysymys kuuluu onko ketään teistä ollu samanlaisessa tilanteessa, kun vielä odotitte siis?
Odotan esikoistani, lapsi on erittäin toivottu( kesti pitkään ennen kun tärppäsi). Nyt olen viikolla 9 ja tuntuu että maailma räjähtää. Ahdistaa niin kamalasti, ekas neuvolas tuntui kun olisin ollut vieraalla maalla ja ihan vääräs paikas, olisin vaan halunnu juosta pois sieltä. Kaikki muut äidit olivat niin "aikuisia" ja minä tunsin itseni kakaraks..
En saa yöllä nukuttua. Ajatuksia on miljoonia, kaikkea hirveetäkin ajattelen. Esim.en halua äidiks, en osaa, en jaksa, lähen pois meidän omakotitalosta ja muutan yksiöön ja elän nuoruuteni uudestaan. (huom.olen 28 v..) Luin kyllä että ahdistusta saattaa tulla mutta tällastakö? Siis että tuntuu että haluaa perua kaiken? Mies on kyllä mukana ja ollu tosi kiltti minä sen sijaan olen muuttunut hirviöksi joka yhtäkkiä saa valtavan paniikki kohtauksen jos vauvoja tulee vastaan. Tämä on aivan hirveetä! Oltiin melkein lapsettomuus hoidossa ja nyt tuntuu että kaikki on väärin, väärin,väärin.
Muutama viikko sitten kattelin innossiani vauvan tarvikkeita ja nyt en kykene siihen enää! aion kyllä puhua tästä neuvolas mutta ajattelin kysyä myös täältä, kun teillä kaikilla on vauveli syntynyt, että oliko kellään tällaisia ajatuksia?
Odotan esikoistani, lapsi on erittäin toivottu( kesti pitkään ennen kun tärppäsi). Nyt olen viikolla 9 ja tuntuu että maailma räjähtää. Ahdistaa niin kamalasti, ekas neuvolas tuntui kun olisin ollut vieraalla maalla ja ihan vääräs paikas, olisin vaan halunnu juosta pois sieltä. Kaikki muut äidit olivat niin "aikuisia" ja minä tunsin itseni kakaraks..
En saa yöllä nukuttua. Ajatuksia on miljoonia, kaikkea hirveetäkin ajattelen. Esim.en halua äidiks, en osaa, en jaksa, lähen pois meidän omakotitalosta ja muutan yksiöön ja elän nuoruuteni uudestaan. (huom.olen 28 v..) Luin kyllä että ahdistusta saattaa tulla mutta tällastakö? Siis että tuntuu että haluaa perua kaiken? Mies on kyllä mukana ja ollu tosi kiltti minä sen sijaan olen muuttunut hirviöksi joka yhtäkkiä saa valtavan paniikki kohtauksen jos vauvoja tulee vastaan. Tämä on aivan hirveetä! Oltiin melkein lapsettomuus hoidossa ja nyt tuntuu että kaikki on väärin, väärin,väärin.
Muutama viikko sitten kattelin innossiani vauvan tarvikkeita ja nyt en kykene siihen enää! aion kyllä puhua tästä neuvolas mutta ajattelin kysyä myös täältä, kun teillä kaikilla on vauveli syntynyt, että oliko kellään tällaisia ajatuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tosin mun raskaus ei ollu suunniteltu ja olin jonku verran nuorempi. Kuitenkin, raskauden tultua ilmi olin onnellinen, mutta koko raskauden ajan oli myös ahdistuskausia, jolloin olisin toivonut kaiken olevan toisin. Onneksi mies pysyi tyynenä niin kaikesta selvittiin.
Vauvan synnyttyä oli jonku aikaa vielä outoja ajatuksia, ei tuntunut omalta itseltä. En katunut, tuntui vaan vieraalta. Hormonimyrskyjen tasoituttua asiat normalisoituivat ja nyt olen hyvin onnellinen puolivuotiaan tytön äiti. :)
Mullakin oli raskauden alkuvaiheessa ihan hirveitä fiiliksiä, kauheita sopeutumisvaikeuksia. Yhtäkkiä tuntui tosi hankalalta, että on vauva tulossa, kaikki oma elämä ja vapaus menee (huom! olen yli nelikymppinen, että sitä omaa elämää on jo piisannut). Olin aika masentunut, itketti vaan enkä jaksanut tehdä oikein mitään. Aika äkkiä se vaihe onneksi meni ohi ja selvisin sitten vauvan syntymän jälkeen vähemmällä, tunnekuohuja oli kyllä, mutta ne oli etupäässä onnellisia kuohuja. Kyllä se siitä valkenee, usko pois :)
Raskausaikana on ollut samanlaisia ajatuksia, tuntui siltä, että minusta ei kertakaikkiaan ole ottamaan vastuuta vauvasta. Jotenkin en vaan tuntenut itseäni ollenkaan äidiksi. Ja valitettavasti nämä ajatukset ovat ajoittain jatkuneet vielä vauvan syntymän jälkeenkin...
Olen itse yli 30-kymppinen, ja ennen vauvaa ajattelin että nuoruus on kyllä keretty jo elää ja juhlimiset juhlia, mutta viime aikoina on kummasti tullut hinku bilettämään, tai edes johonkin kavereiden kanssa! Olen myös hätkähtänyt siihen tosiasiaan, että kavereitakaan ei paljon enää ole!!! Ne joita on, ovat pienten lasten äitejä tai raskaana, ja yhteistä aikaa kavereiden kanssa ei siis todellakaan enää ole olemassa.
Mutta, vaikka välillä ahdistaa, vastuu painaa tosi raskaana, ja tunnen itseni kotiin sidotuksi, niin kyllähän se oma vauva kuitenkin on maailman rakkain ja ihanin! Varmaan auttaa, jos ei vaadi itseltään liikoja, ja antaa itselleen luvan olla juuri sellainen äiti kuin on.