Poliisi

Minulla ei ole ollut ikinä mitään ongelmia viranomaisten kanssa kun olen aina puhunut totta heille mitään liioittelematta tai muuttamatta, silloin kun olen heidän kanssaan ollut tekemisissä.

Kummasti sen vanhan konstaapelin asenne muuttui, joka minua silloin aikanaan kuullusteli. Kun se näki, että tossahan on kuulusteltava, joka ei yritä kieroilla yhtään vaan kertoo mitä tapahtui kaikkine yksityiskohtineen ja joka kantaa vastuun.

Noi pitkänlinjan virkamiehet olivat haistaneet jo kaukaa kieroilun omassa jutussani. Vastapuoli oli liioitellut tapahtumia ja keksinyt tekaistuja syytteitä. Eivät raukat insiät tajunneet, että minä olin kertonut kaiken jokaista yksityiskohtaa myöten ja poliisilla oli tiedossaan kaikista tapahtumista pilkun tarkat pohjiaan myöten rehellisen ihmisen antamat tiedot.

Jos olisin itse kieroillut olisin vain huonontanut omaa asemaani, koska silloin poliisilla olisi ollut vähemmän materiaalia kuulustella joku näistä kieroilijoista pussiin sen takia itse puhuin totta niin paljon kuin osasin ja se kannatti.

Tajusin muutenkin kokoajan, että ei poliisilla mitään henkilökohtaista ole minua vastaan vaan työtänsä hän vain tekee ja yrittää selvittää tapahtumien todellista laitaa, joka on rikosten ratkaiseminen. Vaikka se ahdisti, että minuun kohdistettiin perättömiä vaikkakin hataria syytöksiä.

Ai hitto, että on helpottavaa kun näkee miten rehellisyydelläkin vielä pärjää tässä maailmassa ja kun vielä tietää, että on toiminut moraalisesti oikein ketään vahingoittamatta sen enempää kuin mitä he omien tekojensa puolesta ansaitsevat. Sille minä en voi mitään, että jotkut inisiät katsovat oikeudekseen kieroilun ja pienen lain rikkomisen itse en kumminkaan toimisi kuten he, koska minä olen valinnut sen tien elämässäni, että yritän elää yhteiskunnan sääntöjen mukaan vaikka kaikki lait eivät miellyttäisikään.
0315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Syyttömäksi Vihdoinkin Todettu kirjoitti:

Minulla ei ole ollut ikinä mitään ongelmia viranomaisten kanssa kun olen aina puhunut totta heille mitään liioittelematta tai muuttamatta, silloin kun olen heidän kanssaan ollut tekemisissä.

Kummasti sen vanhan konstaapelin asenne muuttui, joka minua silloin aikanaan kuullusteli. Kun se näki, että tossahan on kuulusteltava, joka ei yritä kieroilla yhtään vaan kertoo mitä tapahtui kaikkine yksityiskohtineen ja joka kantaa vastuun.

Noi pitkänlinjan virkamiehet olivat haistaneet jo kaukaa kieroilun omassa jutussani. Vastapuoli oli liioitellut tapahtumia ja keksinyt tekaistuja syytteitä. Eivät raukat insiät tajunneet, että minä olin kertonut kaiken jokaista yksityiskohtaa myöten ja poliisilla oli tiedossaan kaikista tapahtumista pilkun tarkat pohjiaan myöten rehellisen ihmisen antamat tiedot.

Jos olisin itse kieroillut olisin vain huonontanut omaa asemaani, koska silloin poliisilla olisi ollut vähemmän materiaalia kuulustella joku näistä kieroilijoista pussiin sen takia itse puhuin totta niin paljon kuin osasin ja se kannatti.

Tajusin muutenkin kokoajan, että ei poliisilla mitään henkilökohtaista ole minua vastaan vaan työtänsä hän vain tekee ja yrittää selvittää tapahtumien todellista laitaa, joka on rikosten ratkaiseminen. Vaikka se ahdisti, että minuun kohdistettiin perättömiä vaikkakin hataria syytöksiä.

Ai hitto, että on helpottavaa kun näkee miten rehellisyydelläkin vielä pärjää tässä maailmassa ja kun vielä tietää, että on toiminut moraalisesti oikein ketään vahingoittamatta sen enempää kuin mitä he omien tekojensa puolesta ansaitsevat. Sille minä en voi mitään, että jotkut inisiät katsovat oikeudekseen kieroilun ja pienen lain rikkomisen itse en kumminkaan toimisi kuten he, koska minä olen valinnut sen tien elämässäni, että yritän elää yhteiskunnan sääntöjen mukaan vaikka kaikki lait eivät miellyttäisikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu