Pääsiäisriemua Moskovasta!

Olettaa sopii, että YLEn pääuutislähetyksellä on sanomalehdettömänä päivänä, kuten I pääsiäispäivänä, normaalia enemmän katsojia. YLE antoikin erinomaisen näytön uutispolitiikastaan ja ideologiastaan 8.4.-07 klo 20.30:

Aluksi saimme nauttia kahdesta uutisesta jotka koskivat ortodoksikirkkoa. Toinen kertoi pääsiäisen vietosta Moskovassa. YLEn toimittaja korosti Moskovan Patriarkaattiin kuuluvaksi kerrassaan 100 miljoonaa jäsentä. Presidentti Vladimir Putin oli näkyvästi esillä.

Toinen uutinen käsitteli Suomen ortodoksikirkkoa, sen mystisiä tapoja ja uskomuksia pitkään ja perusteellisesti. Kultaa oli paljon, oli aukinaisia ovia moneen suuntaan. Ortodoksipappi kertoi myhäillen, kuinka kannattaa kuolla juuri tällä viikolla - pääsee vapaalipulla taivaaseen - ja antoi siinä sivussa aikamoisia sivupotkuja luterilaisen kansankirkon suuntaan. (Muistelen, että ortodoksikirkko olisi ollut varsin hyvin edustettuna YLEssä aikaisempinakin juhlapyhinä. Ainakin niissä asioissa jotka eivät koske naispappeusasiaa.)

Sitten olikin aika siirtyä seuraamaan Pariisin "ongelmalähiöiden" presidentinvaalikampanjointia. Lähiönuoret on "petetty" ja he ilmaisevat pahaa mieltään mm. polttamalla autoja ja taloja. YLEn toimittaja kyseli aasialaislähtöiseltä lähiöasukkaalta, että paranevatko asiat äänestämällä. Naispuolinen lähiöasukas kertoi, että se riippuu siitä, kuka valitaan: jos oikeiston ehdokas Sarkozy voittaa presidentinvaalit, mellakoita on luvassa. Sivulauseessa toimittaja totesi, että lähiöiden asukkaiden odotetaan äänestävän vasemmistoa.

Loppuosa uutislähetyksestä oli varattu veneen puhdistuksen seurannalle.

Jos nyt kaikesta huolimatta haluaa etsimällä etsiä jotakin puutteita, niin minun mieleeni tuli maininta paavi Benedictus XVI:n "Urbi & orbi"-puheesta, joka lähetettiin suorana 67:ään maahan ja jota seurasi ehkä tuhantisen miljoonaa ihmistä ympäri maailman.

Ottaen huomioon Suomen ortodoksikirkon jäsenmäärän - vajaa 60.000 - verrattuna evankelis-luterilaiseen kirkkoon, johon kuuluu yli 82 % suomalaisista, olisin kaivannut jotakin mainintaa myös luterilaisten pääsiäisenvietosta.

Jos olisimme riippuvaisia vain YLEn uutisannista, olisi maailmankuvamme todella pahasti toispuolinen, vajaa, valju ja vino.

1

316

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sieltä täältä

      Suomen katolisella kirkolla sen sijaan on ainoastaan vajaat yhdeksän tuhatta jäsentä. Että tätä taustaa vasten ortodoksisen kirkon edustus pääuutislähetyksissä on huomattavasti paremmin perusteltu kuin paavin puheen näyttäminen.

      Myös mm. Jehovan todistajia, vapaakirkkolaisia ja erityisesti uskontokuntiin kuulumattomia on enemmän kuin katolisia. Missä heidän äänensä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1580
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      104
      793
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe