Otsikkoni suututtaa jotakuta kai.
Tahdon kertoa tarinani tältä vauvakuumeeni pohjalta, joka mietityttää itseänikin kovasti.
Seurustelin ex-miesystäväni ( taas nykyinen)
kanssa 9 vuotta, käyttämättä ehkäisyä.Keskeytettyä yhdyntää kylläkin joskus.
En tullut raskaaksi.Meillä meni poikki.
Tapasin uuden kumppanin.Oltuamme 4kk yhdessä, tulin raskaaksi.Oli toivottu.Meni kuitenkin poikki, niinkuin suhteemmekin myöhemmin.
Löysimme toisemme jälleen exäni kanssa, kuitenkaan vauvaa ei kuulu.Olen terve, samoin mieheni.Hänellä on lapsi toisaalla ja tutkitusti olemme molemmat kyvykkäitä saamaan lapsia.
Eli onko näin, että kemiamme eivät vaan kohtaa?Tätä olen kovasti miettinyt.
Tiedän toisenkin tapauksen; Ystäväni yritti vuosia lasta kumppaninsa kanssa, ja pum! onnistui heti toisen kanssa.
Ahdistavaa.
Mietinkin kovasti miten menetellä.Haluaisin lasta niin kovasti!Tajuan kuitenkin rakastavani miestäni enemmän, siis olen mielummin lapseton ja hänen kanssaan kuin lapsi jonkun muun kanssa, vain itsekkäistä syistä ns,eli vaan halusta saada olla äiti.
Kovin ristiriitaista kuitenkin.
Olen ollut palstalla, jopa pakonomaisesti viimeajat, kyselemässä, lukemassa etc.Tuntuu että muusta ei tule mitään kun vaan vauva mielessä ja tarkkailen oireitani, lasken päiviä jne.Nyt minulla viikon piina vielä edessä odottaessa menkkojen ehkä valitettaa alkua ja toivo vielä josko olisi nyt onnannut.
Viikon jälkeen, jos menkat alkaa, aion keksiä muuta elämääni ja hyväksyä tilanteen.Tämä niin surullista ja väsyttävää.Katkeraakin, kavereille syntyy ja ihmiset tulee raskaaksi jurrisekoillessa ja mä vaan en.Se kuitenkin nieltävä.Jos taas toisaalta onnaa, niin sitten..sittenhän minä jatkan tällä palstalla käyntiä täpinöissäni!
Kaikille onnea ja hyvää mieltä!
Tahdon kertoa tarinani tältä vauvakuumeeni pohjalta, joka mietityttää itseänikin kovasti.
Seurustelin ex-miesystäväni ( taas nykyinen)
kanssa 9 vuotta, käyttämättä ehkäisyä.Keskeytettyä yhdyntää kylläkin joskus.
En tullut raskaaksi.Meillä meni poikki.
Tapasin uuden kumppanin.Oltuamme 4kk yhdessä, tulin raskaaksi.Oli toivottu.Meni kuitenkin poikki, niinkuin suhteemmekin myöhemmin.
Löysimme toisemme jälleen exäni kanssa, kuitenkaan vauvaa ei kuulu.Olen terve, samoin mieheni.Hänellä on lapsi toisaalla ja tutkitusti olemme molemmat kyvykkäitä saamaan lapsia.
Eli onko näin, että kemiamme eivät vaan kohtaa?Tätä olen kovasti miettinyt.
Tiedän toisenkin tapauksen; Ystäväni yritti vuosia lasta kumppaninsa kanssa, ja pum! onnistui heti toisen kanssa.
Ahdistavaa.
Mietinkin kovasti miten menetellä.Haluaisin lasta niin kovasti!Tajuan kuitenkin rakastavani miestäni enemmän, siis olen mielummin lapseton ja hänen kanssaan kuin lapsi jonkun muun kanssa, vain itsekkäistä syistä ns,eli vaan halusta saada olla äiti.
Kovin ristiriitaista kuitenkin.
Olen ollut palstalla, jopa pakonomaisesti viimeajat, kyselemässä, lukemassa etc.Tuntuu että muusta ei tule mitään kun vaan vauva mielessä ja tarkkailen oireitani, lasken päiviä jne.Nyt minulla viikon piina vielä edessä odottaessa menkkojen ehkä valitettaa alkua ja toivo vielä josko olisi nyt onnannut.
Viikon jälkeen, jos menkat alkaa, aion keksiä muuta elämääni ja hyväksyä tilanteen.Tämä niin surullista ja väsyttävää.Katkeraakin, kavereille syntyy ja ihmiset tulee raskaaksi jurrisekoillessa ja mä vaan en.Se kuitenkin nieltävä.Jos taas toisaalta onnaa, niin sitten..sittenhän minä jatkan tällä palstalla käyntiä täpinöissäni!
Kaikille onnea ja hyvää mieltä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
... käsittämätön! itselläni ei ole kokemusta tuosta kohtalosta, muuta kuin tuon raskaaksitulon odottamisen suhteen, mutta tiedän useampia pareja joille on käynyt juuri noin. mikä ihme siinä voi olla, että joillekin pareille, jotka oikeasti haluaisivat lasta ei sitä suoda ?! en suosittele parin vaihtoa kenellekään suotta ja etenkään jos se kestää lapsettomuuden. mutta usein tuo valtava lapsenkaipuu tuo myös parisuhteeseen haasteita, jos ja kun molemmilla olisi mahdollisuus kenties jonkun muun kanssa se lapsi saada. eikä se tietenkään mahdotonta ole, etteikö sitä onnellinen voisi olla myös jonkun muun kanssa... mutta toivottavasti teille, meille ja kaikille muillekin asian parissa pähkäileville asiaan tulisi positiviisista muutosta :)
Meillä tilanne että miehellä on jo lapset tehty eikä halua enää. Ikääkin on tarpeeksi jotta ei enää kellot tikittele. Kun taas itse olen nuorempi, ei lapsia. Ei ole pakottavaa tarvetta juuri nyt sitä lasta väsätä, mutta tuomio ei ikinä kuulostaa niin pahalle että murehdin asiaa jatkuvasti. Hetkeksi pettymys aina hautaa ajatukset pimentoon kunnes taas ne pulpahtavat pintaan. Mies on "suostunut" lapseen mutta kuka oikeasti hankkii lapsen miehen kanssa joka pitkinhampain jo suunnitteluvaiheessa suostuu lapseen. Hoitaisi varmaan lastaan, en epäile, mutta onko oikein vaatia a)mieheltä uutta vaipparuljanssia johon hän kaikestapäätellen ei enää todellakaan mielellään suostuisi, eikä haluaisi, enkä ihmettle yhtään. Mutta toisaalta b) onko oikein vaatia minua luopumaan jostain vasten tahtoani, ja lapsensaanti ei kuitenkaan ole mikään "okei, en käytä villasukkia sun kanssa" juttu. Varsinkin kun tuo ajatus kummittelee vaan päässäni vaikka kuinka sen koitan karkoittaa. Johtuen varmaan siitä että taloyhtiö on täynnä lapsia, kaverit kaikki ovat lisääntymässä parinvuoden sisään ja toki, se biologinen kello pärisee vähänväliä.
Mutta jättää mies tuon takia? ei kuulosta kyllä hyvälle päässä. Mitä minä sitten teen sillä lapsirakkaalla miehellä joka lyö minua tai ryyppää. Kadun varmasti myöhemmin jos tämän takia pistän poikki. Mutta entäpä 10v kuluttua, kadunko katsoessani taaksepäin, miksen lähtenyt ja edes yrittänyt lasta elämääni, se tunne kun alkaa olla myöhäistä, en usko että on kovin mukava sekään.
En todella tiedä mitä teen.
Asiasta puhuttiin taas eilen ja nyt ei puhuta enää lainkaan. Mies otti itseensä kuten arvasinkin. Mutta kenen muun kanssa tästä sitten juttelee? Masentaa ja itkettää. Mielelläni taas hautaisin tämän ajatuksen ja vain päättäisin että kyllä tästä selvitään mutta tiedän että se pomppaa taas esiin puolenvuoden sisällä :(
Kun meillä on vain tämä yksi elämä..miksi sinun pitäis sysätä sivuun omat haaveet? Varsinkin kun on tosiaan kyse näin isosta asiasta.. Toki ymmärrän miehen kannan, mutta ei sinun kannata jäädä lapsettomaksi hänen takiaan..näin se vain on, minun mielestäni. Asia olisi varmasti helpompi hyväksyä, jos te ette voisi saada lapsia, mutta kun asiahan ei ole niin..
Lapset, jälkikasvu, on joillekkin elämäntehtävä, ainakin minulle, siis tosi tärkeää..Enkä pystyisi kuvitella, etten lapsia tekisi.. Minä ainakin haluan jatkaa sukua, jättää jotain itsestäni jälkeen. Olisi oikein teitä molempia kohtaan, jos mies ymmärtäisi päästää sinut vapaaksi, ikävä kyllä. Mieti myös sitä, muututko katkeraksi miehellesi ajan myötä?
Ja kuule, niitä miehiä on hyviäkin kappaleita, jotka pitävät lapsista, eivät ryyppää, lyö.. Ehkä sinun kannattaa vain jatkaa elämääsi yksin. Tai näin minä tekisin.. Lapset ovat elämän suola.
Vaikea päätös on, mitä ikinä päätätkin. Mutta älä unohda itseäsi! Olet oman elämäsi päähenkilö, elämällä elämää muiden kautta, ei ole hyvää elämää.
Kivahan tuollainen olisi kutsua kerran kuussa vieraisille. Lapsettomuusongelma ratkeaisi ihan itsestään.