Moi!
Minulla on 11v poika, jonka yksinhuoltaja olen ollut 9v7kk. Viime viikolla postissa tuli lastenvalvojalta kirje jossa oli isän ehdottama tapaamissuunnitelma ja luki että isä haluaa alkaa tavata lastansa, koska HÄNELLÄ ON SIIHEN OIKEUS. Ai että alko pinna kiristyä!! Nyt sitten lähes kymmenen vuoden jälkeen herra muisti että ainii mullahan on poika!! Kuinka olisi fiksuinta edetä tässä asiassa? Faktahan on se että mies on lapselle aivan tuntematon, enkä voi häntä hänen luokseen viikonlopuksi laittaa! Keskustelin asiasta pojan kanssa, ja hän oli sitä mieltä ettei halua vielä isäänsä tavata. Voiko häntä pakottaa? Kertokaa muut jos teillä on vastaavanlaisia kokemuksia. Kuinka ne ratkesivat?
Minulla on 11v poika, jonka yksinhuoltaja olen ollut 9v7kk. Viime viikolla postissa tuli lastenvalvojalta kirje jossa oli isän ehdottama tapaamissuunnitelma ja luki että isä haluaa alkaa tavata lastansa, koska HÄNELLÄ ON SIIHEN OIKEUS. Ai että alko pinna kiristyä!! Nyt sitten lähes kymmenen vuoden jälkeen herra muisti että ainii mullahan on poika!! Kuinka olisi fiksuinta edetä tässä asiassa? Faktahan on se että mies on lapselle aivan tuntematon, enkä voi häntä hänen luokseen viikonlopuksi laittaa! Keskustelin asiasta pojan kanssa, ja hän oli sitä mieltä ettei halua vielä isäänsä tavata. Voiko häntä pakottaa? Kertokaa muut jos teillä on vastaavanlaisia kokemuksia. Kuinka ne ratkesivat?
Vastaukset 42
Vanhimmat
eikä pakottaa tapaamisiin jos isä 10 vuoden jälkeen haluaa alkaa tapailla. Kysypä mieheltä miksi vasta nyt ottaa yhteyttä. Oma siskoni oli alle 10 ja häntä kuultiin huoltajuusasiassa, oli vain toisin päin eli lapsi halusi asua isällään.
Jos olet helsinkiläinen lasta ei kyllä kuulla tapaamisasioissa. Täällä on sellainen isien puolustusyksikkö että oksat pois. Meillä oli vähän vastaava tilanne. Isä on pyörinyt mitä on pyörinyt tapamassa ja häiritsemässä ja sitten yks kaks keksi ettei saa tavata lapsia ja siitähän alkoi show. Olisi pitänyt mennä jopa parisuhdeterapiaan ja ties mihin kymmenen vuotta eron jälkeen ja kaikissa käänteissä vedottiin lasten etuun. Lapsia ei suostuttu kuulemaan koska se on oikeuden asia kuulemma. lapset ovat kuitenkin jo yli ja alle 15v. Tapaamisissa on olennaista, että lapsilla on oikeus tavata vanhempaansa, heillä ei ole velvollisuutta tapaamiseen. Vanhemmalla ei ole tapaamisoikeutta ohi lapsen oikeuden kieltäytyä tapaamisista. Valmistaudu pistämään kampoihin niin paljon kuin voit. Puolusta lapsesi oikeutta omiin näkemyksiin. Varaudu pahimpaan ja selvitä mahdollisimman tarkasti asioita lakimieheltä ja perheneuvolasta.. muista perheneuvola on eri ja erilainen paikka kuin perheasiaintoimisto.Vaadi myös sopimusta, jossa lapsesi vapaaehtoisuus tapaamisiin kirjataan. Noin pitkän eron jälkeen on myös perusteltua vaatia vain muutaman tunnin päivätapaamisia ja mahdollisesti aluksi valvottuna.
Samoja kokemuksia minulla yhdestä H:gin lastenvalvojasta. Täysin miesten puolella (myös joidenkin muiden tuntemieni naisten mielestä)asioissa ja lapsen etua ei todellakaan aja vaan miehen etu menee kaiken edelle ja vielä on todella ilkeä naisille.
Minä olen sitä mieltä että jos hylkää lapsensa noin moneksi vuodeksi kuin tolla aloittajan tapauksessa niin lapsen tahdosta vaan pitäisi tapaamiset järjestää tai sitten ei.
Mitä lakeihin on kirjoitettu, on niitä vaan nuodatettava.
Mutta ei kirvestä ihan kaivoon tarvitse vielä heittää; Ensin tapaamiset kannattaa järjestää valvotusti, kun kerta isä ei lastansa ole niin pitkään aikaan nähnyt. Jatko on sitten ihan pojan ja isänsä huomassa, toki pysyt puolueettomana, etkä anna menneiden vaikuttaa ja sumentaa järkeäsi.
oikeus tavata on lapsella. Keskustele asiasta lastenvalvojan kanssa.
Missään tapauksessa et tietenkään laita lasta viikonlopuksi exäsi luo, vaan hän saa aluksi tyytyä valvottuun tunnin parin tapaamisiin, jos tapaamisista yleensäkään tulee mitään.
Ehdota lapselle että tapaisi vaikka kerran ihan lyhyesti - esim mäkkärissä/teillä/jonkun sukulaisen luona. Hyvähän se olisi kuitenkin lapsen kehityksellä että tutustuisi biologiseen vanhempaansa vaikka siitä ei välttämättä kovin kiinteä suhde tulisikaan.
Ei ainakaan meidän tapauksessa kun isä päätti astua lapsen elämään 12 vuoden jälkeen. Lastenvalvoja kyllä hykerteli miehen edessä mutta mies sekoitti lapsen mielen puhumalla vain keksimäänsä pahaa äidistä ja kuitenkin jaksoi taas olla isä vain vuoden. Pariin vuoteen ei taas ole kuulunut mitään onneksi.
Olen todella pahoillani puolestasi. Minun kohdalla mies ei halunnut tunnustaa isyyttään eikä osallistua mitenkään lapsen elämään. Enkä sitä vaatinut, mutta olisin sen suonut tapahtuvan kyllä. Voikohan mies kuitenkin koska vain päättää toisin ja halutessaan tunnustaa lapsen ja vaatia tapaamisia. Kohtuuttomalta kuulostaa, että joku ykskaks voisi vain tulla ja sekoittaa kaiken, vuosienkin jälkeen ja pelottaa vielä senkin takia, koska mekin asumme Helsingissä ja näiden juttujen perusteella täällä taitaa olla oikea naisvastainen joukko lastenvalvojina :(! Tsemppiä sulle. Kerrothan kuinka kävi!?
Lähelläni on päinvastainen tapaus, vaikka sikäli identtinen, että isä ei tapaa poikaansa nyt, mutta aikoo ottaa yhteyden, kun poika on noin 9 vuotias.
Poika on yhden illan tuotos, ja hänen alkuperänsä pidettiin ensimmäiset 3 vuotta salassa, koska lapsen isä on naimisissa. Lisäksi äiti on miehen vaimon ystävä. Tai oli.
Kun mies kertoi pojasta vaimolleen, tämä halusi kaikkien yllätykseksi pitää kiinni lapsen oikeuksista sukuunsa, ja toivotti pojan tervetulleeksi kotiinsa.
Lapsi aloitti tapaamalla isäänsä ja sisaruksiaan säännöllisesti kahden viikon välein, ja isä tunnusti pojan. Runsaan puolen vuoden päästä pojan äitiä alkoi "ahistaan", kun poika viihtyi isänsä perheen kanssa liian hyvin. Äidille tuli kuulemma hätä pojan menettämisestä.
Äiti lopetti tapaamiset kuin seinään ja kielsi isyyden tutkimisen, eli verikokeen.
Isä on suunnitellut, että pojan ollessa vanhempi - eli juuri lähellä 9-10 vuoden ikää - hän on suoraan poikaan yhteydessä ja ehdottaa tutustumista. Ehkä silloin myös lasta kuunnellaan ja poika saa tavata isäänsä uudelleen.
Minusta lapselle tehtiin vääryyttä, sillä hän ehti tuon puolen vuoden aikana tavata isäänsä säännöllisesti kahden viikon välein ja tutustua häneen ja isänpuoleiseen sukuunsa.
Mutta äidin tahdon ollessa se mikä on, olisi isän ollut mahdotonta pakottaa lasta tapaamisiin ilman, että se olisi aiheuttanut lapselle ahdistusta ja ristiriitoja äidin ollessa kovin kielteinen. Ja kuulemma äidillä on oikeus kieltää isyyden tutkiminen, vaikka mies isyytensä tunnustaisi.
Tekeekö isä väärin, jos ottaa lapseen yhteyttä vasta 4-5 vuoden kuluttua? Vai olisiko lapsen etu alkaa riidellä asiasta oikeusteitse?
Ikävä tilanne tuokin! Ei ehkä kannata olla suoraan tuonikäiseen lapseen yhteydessä, jos ei ole holhooja. Ei kannata tehdä asioita salassa, sillä se ei tiedä hyvää jatkoa ajatellen. Onko mies nyt virallisesti lapsen isä vaikkei verikokeita ole tehty? Äiti kuitenkin ei vastustanut tunnustusta? Isä varmaan ajattelee tossa puhtaasti lapsen etua nyt kuten moni äitikin ajattelee eikä siksi ala tappelemaan oikeudessa isyyden vahvistamisien kanssa. Mutta ei se oikealta tunnu sekään että yhtäkkiä voisi joku ihminen vaan tupsahtaa sekoittamaan koko pakkaa, jonka on kuitenkin itse niinsanotusti jakanut jo alunperin sellaiseksi mikä se on.
taisin esittää asiat epäselvästi, joten selvennän:
isä on käynyt lastenvalvojalla tunnustamassa pojan, mutta äiti on kieltänyt isyyden tutkinnan. Eli isyyttä ei ole virallistettu, eikä prosessi jatku, koska äiti sen kieltää.
pysäyttämään. .. eli äiti ei voi sitä kieltää.
...huoltajuudesta vapaaehtoisesti meillä vuosi sitten.Ei halua koskaan tavata omaa lastaan tai olla yhteydessä häneen.Ei kai hänellä ole siten mitään mahdollisuuksia myähemminkään vaatia mitään.Mitä luulette? Hoitanut elatusmaksutkin etukäteen lapsesta.Asuu samassa kaupungissa.Siis todellakin:tollasia paskamaisia isiä on, uskokaa tai älkää!
pohjasakkaa riittää, joo. Niin miehissä kuin naisissa.
"...luopunut vapaaehtoisesti..."
"...hoitanut elatusmaksutkin etukäteen..."
"...ei kai ole mitään mahdollisuuksia myöhemminkään vaatia mitään..."
"...tollasia paskamaisia isiä..."
Ettei vaan nyt jäljet johtaisi ns sylttytehtaalle...
Siis todellakin: Isä suoraan sanoen hylännyt lapsensa täysin.Voiko sellaisesta ihmisestä käyttää muuta sanaa kuin paskamainen? Siis ihan kysyn vaan...Mutta eipä se mittään,meillä lapsen kanssa toisaalta nyt ihan hyvä olla!
vittu tuommoisia pelleilijöitä. On se todella outoa jos lasta ei tässä asiassa kuunnella. Ja mahtionni voi työntää lakinsa sinne mihin aurinko ei paista. Kyllähän tuohonkin saadaan joku lastensuojelulaki vedettyä ettei lapsen tarvitse ventovierasta miestä tavata. Ei tuollaiset jaksa tavata lasta kuin sen pari kertaa. Ja sitten on taas lapsella paha olla. Mutta eihän se haittaa, eihän? Koskapa isillä on kiva mieli ja lain kirjain tuli toteutua.
Moi
Minusta sinun pitäisi kannustaa lasta edes kerran nopeasti tapaamaan lasta mutta painostaa ei saa. Minun mieheni isä lähti kun anoppi tuli raskaaksi ja vain kerran on isän nähnyt ja silloinkin lähti pois kun kaukaa pojan näki. Tuo on minusta jättänyt häneen jäljen jo pelkästään se ettei isä häntä halunnut nähdä.
Jos edes nopea tapaaminen toteutuisi ei asia ainakaan pojalla jäisi kaivamaan mieltä ja kyllä tuon ikäinen jo osaa itse miettiä asioita sekä laittaa varmasti isänsä ahtaalle kysymyksillään. Tahto pitää kuitenkin lähteä pojasta itsestään.
Äidille tuo on ristiriitainen tilanne koska me haluamme lasten parasta ja tuossa sitä vaan ei voi tietää etukäteen kumpi tie olisi ollut parempi. Näkee isän tai ei voi molemmat ratkaisut olla huonoja mutta missään tapauksessa ei lasta tule painostaa kumpaankaan ratkaisuun..
Tsemppiä ja hyvää kevättä..
Anneli
Hei!
Lapsesi on siis 11 vuotta eli kohta saa ikänsä puolesta päättää. Lakiin on kirjattu, että jos yli 12 vuotias lapsi ei halua tapaamisiin, niin niitä ei voida toteuttaa, jos lapsi sitä itse vastustaa. Ja tämähän pätee pian lapsesi kohdalla, eli vastaus on, jos hän ei halua tavata isäänsä, ei häntä siihen kukaan pakota tai tule väkisin hakemaan.
Nuorempien lasten kohdalla asia toinen, sakkojen ja hakemisen uhalla esim. 7 vuotias lapsi laitettava tapaamisiin.
oikeasti.
Ikäraja on todellakin 12 vuotta.
katsokaapa mitä suomen laissa sanotaan. siellä puhutaan tuosta 12 vuoden ikärajasta, jolloin täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä lapsen sitä vastustaessa. mielestäni ikäraja ihan liian korkea, kyllä jo 4-luokkalaisenkin mielipiteelle eli n. 11 vuotiaalle tulisi antaa enemmän arvoa.
Kumman "sielun" puolesta pelkäät enemmän omasi vai lapsesi, jos ja kun lapsesi isä astuu lapsen elämään? Kyllä kait lapsesi sentään on tiennyt, että hänellä on isä ja on ihan luonnollista, että hän haluaa tutustua isäänsä. Äiti ei ole tässä tapauksessa se oikea ihminen haastattelemaan lapsen haluja toimia tällaisessa hämmentävässä tilanteessa! Lapsi on lojaali aina paikalla olevalle vanhemmalle eikä kypsäkään 11 vuotias vielä ymmärrä kokonaisvaltaisesti asioita vaan reagoi osittain äidinkin tunnetilojen kautta. Vastuuntunnoton äiti tietysti voi yrittää käyttää tätä hyväkseen....
Eli mielestäsi minun pitäisi väkisin kuskata huutava, potkiva ja vastaanlaittava poika autoon ja viedä tapaamaan hänelle täysin tuntematon mies?? Olen elänyt "uudessa" suhteessani 6v3kk, ja tästä suhteesta 11vuotiaalla on 4v pikkuveli ja ISÄ, vaikkakaan ei ole biologinen!! Tajuan kyllä että poika haluaa biologisen isänsä tavata, mutta eikö olisi reilua että tämä tapahtuisi silloin kun poika sitä haluaa ja on siihen valmis??
Poika on sen verran iso, ettei häntä voi väkisin pakottaa. Ja älä pelkää, et saa uhkasakkoja eikä häntä väkisin enää noudeta. Nyt tulee ottaa lapsen oikeudet ja ihmisoikeudet esiin, ei 11-vuotiasta väkisin saa viedä mihinkään! Tunnen itse samanlaiset tapauksen, lapsi joutui vasten tahtoaan tapaamaan isäänsä pienenä, hän itse ei pitänyt tapaamisista ollenkaan (isä usein joi )hänen kaverisuhteensa, harrastukset ym. kärsivät pahasti. Lapsi on nyt noin 14-vuotta eikä ole tietojeni mukaan tavannut isääsä enää muutamaan vuoteen.
mitään kiirettä? Poika tapaa silloin kun itse sitä haluaa, vaikka parin vuoden päästä. Pojallahan on siis kotona isä, vaikkei olekaan biologinen,niin kyllä se isä on. Läsnäoleva, välittävä,rakastava, se sen isän tekee, ei se kuka on aikaansaanut ja hyljännyt.
Sinun lapsellasi on vain ja ainoastaan yksi isä. Uusiomiehesi ei ole lapsen isä vaan sinun puolisosi ja lapsen elämässä oleva mies.
Vastuuntuntoisena ja viisaana äitinä koittaisit yrittää ratkaista tapaamisasiaa rakentavasti ja jättämättä lasta heti yksin vieraan isänsä (=sinun mielestäsi "tuntematon MIES")kanssa. Älä noin dramatisoi tilannetta, saat sen kuulostamaan enemmän itseäsi pelottavalta tilanteelta. Ja mahdollisesti olet lapsesikin "psyykannut sopivasti".
ole isää? Tai luovutetuista sukusoluista aikaansaaduilla lapsilla on vain se biologinen isä=spermanluovuttaja.
Kyllä minun mielestä isä on enemmän kuin siittäjä.
kanssasi ja ketjua lukiessani tuli mieleen yhtä sun toista...
Minun mielestäni on tärkeää, että edes jossain vaiheessa lapsi tapaa biologisen isänsä(tai äidin) Vaikka kuin tuntuu katkeralta, ettei isä ole syystä tai toisesta aiemmin halunnut tavata, niin koskaan ei ole liian myöhäistä tavata.
Jos lapsi ei halua tavata ja on tuon ikäinen, niin en usko, että se kanta on pysyvä.Lähivanhempi voi pikkuhiljaa valmistaa ja rohkaista lasta tapaamiseen.
Itselläni on kokemusta siitä, että isää ei näkynyt ja lapsi olisi halunnut tavata. Viimein tapaaminen onnistui ja siitä tuli hyvin lämminhenkinen ja se oli kaikille osapuolille helpottava kokemus.
Lapsi ja isä sopivat myös jatkotapaamista.
Lähivanhemman tehtävä on auttaa lapsi/isä(äiti) suhteen turvaamisessa, sillä se on pitkällä tähtäimellä myös lapsen etu. Emme omista lapsiamme ja kaikki päätökset mitä teemme ns "lapsen pään yli" tulee kestää myös silloin, kun lapsi aikuisena havaitsee elämän arjen ja todellisuuden ja sen mitä ja miten vanhemmat ovat hänen asioistaan päättäneet.
Katkeruus ei ole hedelmällistä eikä siitä koidu mitään hyvää. Ihminen - isä(äiti)- voi muuttua ja usein muuttuukin vuosien saatossa ja hän voi olla kypsempi tapaamaan ja pitämään yhteyttä kun on saanut maistaa "elämänkoulua."
Jokainen voi ajatella tilannetta myös siten, miten itse suhtautuisi jos olisi lapsen asemessa.
Veikkaan, että valta-osa haluaisi tavata "kadoksissa olleen isänsä"....
Tosiaan varmasti paljon pitäisi, vaan eipä ole kovin helppoa alkaa kannustamaan lasta tapaamaan siittäjäänsä, joka narkkasi, huorasi ja hakkas!!
On varmasti muuttunut ton lähes kymmenen vuoden aikana, ja viisastunut, mutta minulle on edelleen se sama paska joka hakkasi silmät mustaksi ja umpeen, tuli kotiin fritsut kaulassa ja viimeisenä pisarana tykitti kamaa suoneen!!!
Vaikka kuinka yritän ajatella että hän on kuitenkin poikani biologinen isä, ja olisi ehkä pojan kehityksen kannalta hyvä jos tutustuisi isäänsä, ei luonto anna asiassa periksi, jotta menisin esim. aluksi tapaamisiin mukaan.
Psyykannut en poikaa ole yhtään, enkä sanallakaan ole hänelle siittäjäänsä haukkunut. Poika itse sanoi ettei vielä halua nähdä tätä..Toki voi olla että on minulle vain lojaali, mutta mikään ei estä poikaani ottamasta itse häneen yhteyttä minun asiasta edes tietämättä!! Poika on hyvin omatoiminen ja fiksu, joten varmasti saisi sen tehtyä jos haluaisi.
Mielestäni on edelleen väärin että isä voi tulla 10vuoden jälkeen vaatimaan asioita. Nyt pitäisi mennä pojan ehdoilla eteenpäin, ja jos poika ei isäänsä vielä halua tutustua, niin sitä ei väkisin pidä tehdä!! Varmasti senkin aika koittaa vielä että poika isäänsä tutustuu.
Serkkuni tapasi isänsä vasta 18-vuotiaana, koska äiti piti isää niin kelvottomana, ettei antanut tytön tavata häntä.
Tyttö ystävystyi heti isänsä ja isänpuoleisen sukunsa kanssa. "Hulttio" isäkin oli toimittaja/kirjailija, jolla oli uusioperhe. Nykyään isä, äitipuoli sekä puolisisaret ja -veljet ovat hänelle hyvin läheisiä ja tärkeitä.
Sekä tyttären että kaikkien muiden asiaa tuntevien mielestä äiti teki vääryyden. Mutta hän onkin harvinaisen itsekeskeinen ja itsepäinen ihminen, joka aina tietää kaiken "paremmin".
että juuri sinä onnistuit saamaan "siittäjäksi" tuollaisen miehen? Siis hakkaajan, narkkarin...
Samantapaista on tullut mieleen monen muun äidin kohdalla, kun näillä palstoilla haukkuvat/morkkaavat exiään.
Mutta silti. Lapsi ei pääse valitsemaan isäänsä, ei kumpaakaan vanhempaa, mutta hänellä on oikeus isäsuhteeseen. Toivottavasti ex-miehesi on karikkonsa käynyt ja siltä vaikuttaa, koska haluaa tavata poikaansa.
Tee se mahdolliseksi ja ensimmäiset kerrat jossakin tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Ja jos olisin sinä, tapaisin isän ensin kahden kesken, ennen lapsen ja isän kohtaamista.
Siinä voisi katsastaa ja kuullostella tuulia puolin ja toisin..
Yleensä lapsi on lojaali molempia vanhempia kohtaan. Myös sitä venhempaa, jota ei ole koskaan tavannut.Suosittelen, että luet kirjan; Kenen lapsi, niin siitä selviää, miten asia useimmalle on helpotus, että edes aikuisena tapaa biologisen isän tai äidin tai muun sukulaisen. Moni toteaa, että ikään kuin puuttuva palapelin pala oli kadoksissa ja elämä sai uuden tasapainoisemman suunnan biovanhemman tapaamisesta.Tsemppiä!
Miehesi on varmasti muuttunut jo yhteiselonne aikana: vai menitkö yhteen ja teit lapsen mainitsemasi narkkari-huoraajan kanssa? Miksiköhän näin kävi?
Sinäkin olet muuttunut: sinusta on tullut sisäänpäin kääntynyt katkera aikuinen. Ja vielä lapsensuhteen omistushaluinen sekä mustasukkainen. Vai pelkäätkö kutsumasi nykyisen "isäsuhteen" puolesta?
Ettekö voisi vielä kumpikin muuttua ja parempaan suuntaan, ilman että kyräilette ja muistelette toinen toistenne ärsyttäviä ja huonoja puolia? Lapsesi isä voi olla täysin eri ihminen, elämänsä karikot ja käynyt aikuinen mies. Voisitko sinä olla avarakatseinen lapsen etua ajatteleva katkeruutensa nielevä aikuinen nainen?
Tässäkin pitkässä ketjussa on ollut kysymys, joka koski tilannetta, jossa äiti ei halua antaa lapsen tavata isäänsä, kun lapsi on pieni. Ja vallallaolevan logiikan mukaan isä ei saa tavata lastaan myöhemminkään, kun ei kerran ole aikaisemmin tavannut.
Varsinaista kehäpäätelmää.
Mitä pitäisi päätellä siitä, että KUKAAN ei ole edes vastannut kysymykseen, olisiko parempi lapsen kannalta, jos isä vie tapaamisoikeuden oikeuteen ja riidellään, vai että hän odottaa kunnes lapsi on vähän vanhempi, eikä enää ehkä ahdistu äidin vastustuksesta niin paljon.
Ilmeisesti ainoat mielenkiintoiset kysymykset koskevat äitien oikeuksia ja isien vääryyksiä; äitien tekemät vääryydet vaietaan joukolla kuoliaaksi.
Toden totta, ärsyttää tämä järkyttävä alyllinen epärehellisyys ja tekopyhyys, jota marisevat mammat täällä demonstroivat.
Voisithan jallittaa että poika lähtisi isänsä kanssa esim. elokuviin. Siinä istutaan lähekkäin ja toinen on läsnä, eikä ole pakko puhua "vieraan kanssa". Elokuvasta on helppo puhua ja seuraava tapaamiskerta on helpompi, kun ollaan jollain tasolla tutustuttu.
Vaikka pojallasi on uusi perhe, ja hyvä isä läsnä, sukujuuret ovat kuitenkin tärkeät. Ja mikäs sen parempi kuin kaksi isää ja miehenmallia. Ajattele, että lapsi on saava osapuoli, kukaan ei menetä mitään.
Ymmärrän pelkosi, ymmärrän pojankin pelon, mutta sinä äitinä olet avainasemassa ensimmäisen tapaamisen syntymisessä. Murrosikään on turha tapaamisia siirtää, koska silloin se on auttamattomasti myöhässä. Ja sitä sinä et halua pojallesi tehdä, ethän?
Vaikka lapsella on tietynlainen päätösvalta kieltäytyä tapaamisista, minusta hänelle ei kuitenkaan tulisi antaa oikeutta kieltäytyä parista ensimmäisestä "kokeilevasta" tapaamisesta. Lapsi ei aina ymmärrä omaa parastaan.
Sinun pitää unohtaa itsesi jälleen kerran. Vaikka tuntisit minkälaisia tunteita tahansa (ymmärrettävää) pojan isää kohtaan, hän on kuitenkin biologinen isä ja tärkeä henkilö pojallesi.
Sosiaalitoimenne toimii hätiköidysti, lasta ajattelematta - mikä ei jälleen kerran ole mikään hämmästelyn aihe, hienotunteisuus ei kuulu sen palvelusektorin toimenkuvaan.
Postissa tullut paperi on vasta suunnitelma, yksipuolista sopimusta ei ole olemassa.
Koita tsempata poikaa tapaamiseen vapaaehtoisesti, muuten sos.toimen aktiivinaiset aloittavat pyörityksen, jollaisessa et ole koskaan ennen ollut.
Tässä ketjussa mättää joku todella pahasti. Ensin aloittaja kysyy pitäisikö hänen antaa isän nähdä lastaa varsin neutraalisti. Kun monet ihmiset on ottaneet kanttaa alkaa aloittajalta tulla kommenttia miksi ei ja joka vastauksessa on isä yhä pahempi ihminen jne. Viimeisissä jo piikitti yms silloin 10 v sitten...
Miksi kysyit mitä tehdä kun olet alusta asti sen jo itse päättänyt ja haet täälläkin koko ajan vain itsellesi vahvistusta miksi ei lapsi saisi nähdä isäänsä.
Ihminen voi muuttua 10 vuodessa ja vaikka teillä olikin vaikeaa ei se estä että hän voisi olla isä lapselleen. Toki valvotusti ja ilman poikaa järkyttämättä.
Biologinen isä on biologinen isä eikä sitä asiaa muuksi mikään muuta. Kyllä minusta hänellä on oikeus nähdä poikansa kuten pojallakin nähdä isänsä..
Anneli
Oikeuteen siis ollaan joutumassa, koska meidän kunnan/kaupungin sossut ei järjestä yhtään valvottua tapaamista ilman oikeuden päätöstä!
Missään vaiheessa en ole väittänyt etteikö biologinen isä olisi muuttunut! On varmasti!
Minulle hän kuitenkin on edelleen se sama paska, enkä näe mitään syytä tutustua häneen uudelleen.
Olen esittänyt lastenvalvojalle että hän voisi poikaa valvotusti tavata kerran kuukaudessa, mutta vastaus oli tosiaan että valvottuja tapaamisia ei järjestetä ilman oikeuden päätöstä.
Ja kylmäfakta on se että jos minä en halua lapsen tavata isää, hän ei myöskään isää tapaa..Vielä en oo päättäny oonko siinä asiassa kasvanu vai en!!
HEI!
Mulla vuodet suht samat kuin sulla, poika ei isäänsä ole nähnyt 6 vuoteen (yksinhuoltajana olen ollut 10v).
Meillä isä ollut hukassa nämä 6 vuotta. Poika ei isäänsä muista, mutta pariin otteeseen on puhunut että on isää ikävä (tässä tapauksessa siis isähahmoa). Toivoisin sydämestäni, että isä ottaisi yhteyttä poikaan. En ole katkera. Toivoisin pojalleni vain hyvää.
Koita ajatella asiaa avarakatseisesti ja sysätä menneet mielestä. Ja puhu poikasi kanssa asiasta. Älä pakota, mutta rohkaise tapaamiseen.
Itse olisin valmis vaikka tinkimään rästissä olevista elatusmaksista jos isä vain ilmestyisi kuvioihin.
Miksi jätät elatusmaksuja rästiin. Niitä et takautuvasti saa kuin jos ihme laskeutuu maan päälle. Jos ilmoitat asian sosiaalitoimistoon alat samasta kuusta saamaan kunnan elatusapua ja pistävät sen saman elatusmaksun etälle perintään. Tuossa asiassa ei kannata viivytellä..
Itse odottelin myös mutta siltä ajalta ei penniäkään saanut.
Kommentti aloittaneelle on että suuri osa eronneista naisita on saanut turpaansa mutta se ei estä ettei mies voisi olla isä lapselle. Itse kuulun myös tähän porukkaan mutta ei henkilökohtainen katkeruus ja viha silti oikeuta minua ottamaan lapselta pois isää.
Yhteishuollossa mennään säännöllisin tapaamisin vaikka itse keskustellut ex:n kanssa viimeksi v.2002 oikeudessa. Hän on kuitenkin hoitanut isyytensä mutta ikinä en anna anteeksi mutta asiat nyt vaan ei ole sen lapsen vika. Jos estän lasta näkemästä isää kostautuu tuo kaikki lapselle. Onko sinulla itselläsi isää. Miltä elämä tuntuisi jollei yhtä elämän tärkeintä elementtiä olisi ollut ollenkaan..?
Oikeudenkäynti tulee järkyttävän kalliiksi ja kotivakuutuksesta on tämän tyyppisiiin riitoihin turha odottaa mitään koska ne sulkevat huoltajuus riidat ja elatusriidat ulos lähes kaikissa vakuutusyhtiöissä.
Anneli
Anneli
En JÄTÄ maksuja rästiin vaan ne jäävät koska isä on "kadonnut maan alle". Kukaan ei tiedä missä hän on, vaikea siis lähteä perimään saataviaan.
Kyse oli siis siitä, että se mitä hän on minulle rästissä, olisin siitä valmis tinkimään pojan onnen (?) vuoksi. Eli isän ja lapsen säännöllisillä tapaamisilla jatkossa.
...mutta kun isi vain piilottelee...
Oletko hakenut kunnalta / sossulta rahaa kun isältä ei saa. Se on yllättävän helppo juttu. Yksi soitto sosiaalitoimistoon eli isä ei maksa elatusmakua joka sopimuksessa ja siitä alkaen kilahti 118,15 tilille ja voipi olla että tänä vuonna jo enemmän. Se on kunnan murhe pistää ne ulosottoon ja siitä ei ole sinulle mitään vaivaa. Meillä ainakin isä heräsi vasta kun kunta laittoi ulosottoon että täytyyhän ne maksaa..
Ne on lapsen rahoja ja hänen hyväkseen joten tsemppiä..
Anneli
No nyt on sitten laitettu lastenvalvojalle vastine isän tapaamisehdotukseen. Katsotaan mitä tuleman pitää...