Nuoret asunnon

Jotta minua ei heti tyhmäksi vuokranmaksajaksi haukuttaisi, kerron ensin oman tilanteeni.
Ikää hiukan vajaa 30. Omakotitalo remontoitu ja maksettu, sekä lähes maksettu omakotitalo pikkukaupungissa joka on vuokralla. Eli kohta 2 taloa maksettu.
Toki tilanteessani on ollut tuuria ja olen ostanut edullisesti ja myymyt voitolla. Ajat on ollut hyvät.
Se mikä erottaa monista ikäisistäni perheellisistä, en ole vaatinut parasta ja heti. Ostin ensimmäisen heikkotasoisen talon kaupungin laitamilta huonolta alueelta. Muut ostivat hyviltä paikoilta ja maksoivat huomattavasti enemmän. Toki keskustasta ostaneet ovat hyötyneet eniten hintojen noususta, mutta se ei vaikuta lyhennyksiin. Hintojen nousu realisoituu vasta myytäessä.
Sillä summalla millä muut maksoivat korkoja, minä tein isompia lyhennyksiä ja remontoin. Myin talon hyvällä voitolla ja ostin seuraavan talon. Isomman ja hyväkuntoisen mutta syrjästä.

Nyt jos realisoisin omaisuuden, voisin ostaa keskustasta velattoman talon. En ole kuitenkaan myymässä, sillä ok-talo rauhallisella paikalla on mukava.

Kun sain talon maksettua ja rahaa oli, ostin ok-talon halvalla vuokralle. Vuokralainen maksaa sitä, sekä itse lyhennän. Ehkä sijoitusasunto kannattaisi nyt myydä pois ja ostaa velattomat autot ja veneet, mutta ei ole tarvetta.

Mitä nyt haluan sanoa, on se että ensin kannattaa tyytyä huonompaan ja maksaa se pois.
Joku tietysti väittää että huonolla alueella hinnat tippuu eniten ja vaikea kaupata. Toki näinkin on kaupungeissa, mutta koti on asumista varten. Ei sitä osteta katsoen kuinka sen arvo nousee. Toki on sellaisia jotka eivät halua syrjässä asua ja haluavat heti hyvää. Jos haluaa maksaa ikänsä taloa on se ihan ok. Sekin on vanha talo kun se on maksettu. Sitten ajan tullen minuakin kai syytetään kapitalistiksi, keinottelijaksi ja huonoajan tullessa poliitikot ja pankit rosvoiksi. Korkoja on pakko nostaa ettei hullut eläisi yli varojensa.

Totuus on kuitenkin se, että minä olin se idiootti joka osti paskan syrjästä, kun muut ostivat uuden.En myöskään ostanut uutta autoa, kun se ei lainassa tunnu vaan tyydyin paskaan. Olin ehkä tyhmä ja köyhä, mutta nyt velaton ja iloinen. Väliä ei ole missä korot huitelee tai tippuuko vai nouseeko hinnat. Nyt voin elää mukavasti eikä tarvitse pihistellä.
6924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ensiksi eniten kannattaa jos työmatka on mahdollisimman lähellä eikä tarvis autoa lainkaan.
Auto kestää monin verroin enemmän vuosia, jos ajetaan vain 3-4 kertaa viikossa.

Todella kallista on jos auto on välttämätön ja äärettömään kallista jos kaksi autoa tarvitsee.

Vanhassa on hyviäkin puolia, mutta huonoina puolina on suuri epäkäytännöllisyys,
useat vanhat jäävät siksi kokonaan myymättä.

Samoin Vanhasessa on hyvin suuri vaara olla hometalo,
varsinkin jos ei ole kunnollista yli 30 cm kivijalkaa jossa hyvät tuuletukset.

Sitä ihmettelen, kun laitoit vuokralle,
kyllä on tuuria, jos saa korjauskustannukset ym. ja jää voittoa.
Vanha omakotitalo voi olla vuoden asumisen jälkeen sellainen että kaikki pinnat on korjattava sisältä.

Ja kyllä sivummalla olevan hinta todella laskee jos tulee laskuaika,
ainoastaan aivan Helsingin lähellä hinta säilyy.
Samoin myyntiajat venyvät useisiin vuosiin,
kun on vain harva kokematon kun niitä ostaa.


Mutta nuorille sanoisin.
KATSELKAA ainakin yli puoli vuota ja joka kuukusi 10 asuntoa,
mieluummin yli vuosi.
Sillä siinä katselussa oppii niitä asioita,
nyt vain luulette jotain tietävänne.

Asunnot eivät lopu ja aina tulee parempia ja sopivampia.

Äänestä

Mutta koska ostit vanhan okt se on homehtuu perustuksista (valesokkelit ja alajuoksut sementin sisässä).

Nykyään kaikki voisivat asua suht uudessa asunnossa jossa uusi talotekniikka esim. ilmanvaihto lämmön talteenotolla jos kaikki kieltäytyisivät ostamasta kökköä kuplahintaan.

MOT.

Äänestä

... mutta ei täällä pk-seudulla. Täällä paskastakin saa maksaa kullan hinnan, kun tyhmä tuulipukukansa sitoo itsensä ikivelkoihin ymmärtämättä yhtään markkinatalouden lakeja.

Noh, tuhnutellaan ja odotellaan. Kyllä se siitä.

Äänestä

Meillä oli viime syksynä myynnissä vallan mahottoman iso OKT ( useita huoneistoja ) Ko. talo myytiin nyt keväällä toisen välittäjän kautta, mutta se mikä silloin syksyllä kiinnitti huomion oli nuoret ostajat!
Pari lapsetonta, kolmekymppistä pariskuntaa halusi itselleen vajaat 400 neliöä! Jaettuna se tekisi noin 200 per pariskunta. Mitä nämä lapsettomat noin isolla talolla tekisivät? Ja kun naisetkin olivat jo siinä iässä, etten usko lapsia enää kahta enempää tekevän niin miksi ihmeessä?
Nykyajan nuoret ovat täysin epärealistisia haaveissaan ja tavoitteissaan. Kaikki pitää saada heti. Itse aloitimme vaimon kanssa 33 neliön yksiöstä ( vuokra ) ja siitä sitten vuokrakämppien koko kasvoi kun perhe lisääntyi. Tämä ISO talo tuli ostettua 2004 kun meitä oli 6 ja silti pidimme osaa tiloista vuokralla.

Itse olen nyt 44 + rapiat ja vaimo 36.

Joku voi sanoa, että olemme tuhnutelleet liian kauan ja lihottaneet vuokraisäntää. Voi olla, mutta aina olemme saaneet asumistukea ja vasta sitten kun asumistuki jäi kokonaan pois - ostimme oman. Nyt möimme yli 300 prosentin voitolla ( melkein 400% ) ja mietimme mitä teemme. Vuokralle tai sitten joku halvempi remontoitava OKT.

Äänestä

tai rupee tangolaulajaksi Nykäsen Matin rinnalle

Äänestä

Kyllä minäkin olen pari asuntoa halvalla ostanut ja kalliimmalla myynyt. Siitä ei kuitenkaan ole nykytilanteeseen muuta hyötyä kuin että nyt ovat taskut rahaa pullollaan. Mitäs iloa siitä on? Turvallisuudentunne, ei juuri muuta. Hullua niitä rahoja olisi ronskisti ylihintaiseen kämppään sitoa.

Kaikilla eivät taskut pullota rahaa, eikä asuntoja nyt saa kohtuuhintaan ainakaan Helsingistä. Kannattaako siis muuttaa johonkin hevonkuuseen? Se on arvovalinta. Jos työpaikka on Helsingissä, ja ei halua pitkiä työmatkoja ja niiden mukanaan tuomaa ajanhukkaa, rahanhukkaa ja liikenteen riskejä, ja antaa arvoa myös ympäristönsuojelullisille näkökohdille: ei turhaa liikennettä, silloin voi kannattaa asua Helsingissä hinnoista huolimatta.

Asuntoa ei ole pakko ostaa, sen voi myös vuokrata. Ottakaa, hyvät ihmiset, laskin kouraan, ja laskekaa. Jos ei muuten osaa laskea, pankkien sivuilta löytyy lainalaskureita. Laskekaa, paljonko omistusasuntonne korkokulut ovat vuodessa, ja lisätkää siihen asumiskulut. Verratkaa vuokriin.

Ei kannata tehdä hölmöyksiä. Numerot eivät valehtele. Asuntojen hinnat elävät syklistä elämää. Tämä asunnonomistusjuna ei ole sellainen juna, joka menee kerran omalta kohdalta, ja silloin pitää hypätä kyytiin millä hinnalla hyvänsä. Asunnonostojuna kiertää lenkkiä, ja siihen voi hypätä kyytiin lenkin eri vaiheissa. Vuokralla asuessaan ehtii köpötellä odottamaan junaa myös sellaiselle pysäkille, joka on paljon alempana, ja sieltä se juna tulee, kunhan on huipulla käynyt. Nyt se alkaa olla huipulla, sieltä se kääntyy takaisin alas, ja sitten taas ylöspäin. Se huilii hetken sekä ala- että yläasemalla, ja nyt se huilii yläasemalla. Yläasemalla ei kalliiseen junaan välttämättä kannata kyytiin hypätä, kun alas pääsee lähes ilmaiseksikin, kun laskee vuokrakelkalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostajat kirjoitti:

Jotta minua ei heti tyhmäksi vuokranmaksajaksi haukuttaisi, kerron ensin oman tilanteeni.
Ikää hiukan vajaa 30. Omakotitalo remontoitu ja maksettu, sekä lähes maksettu omakotitalo pikkukaupungissa joka on vuokralla. Eli kohta 2 taloa maksettu.
Toki tilanteessani on ollut tuuria ja olen ostanut edullisesti ja myymyt voitolla. Ajat on ollut hyvät.
Se mikä erottaa monista ikäisistäni perheellisistä, en ole vaatinut parasta ja heti. Ostin ensimmäisen heikkotasoisen talon kaupungin laitamilta huonolta alueelta. Muut ostivat hyviltä paikoilta ja maksoivat huomattavasti enemmän. Toki keskustasta ostaneet ovat hyötyneet eniten hintojen noususta, mutta se ei vaikuta lyhennyksiin. Hintojen nousu realisoituu vasta myytäessä.
Sillä summalla millä muut maksoivat korkoja, minä tein isompia lyhennyksiä ja remontoin. Myin talon hyvällä voitolla ja ostin seuraavan talon. Isomman ja hyväkuntoisen mutta syrjästä.

Nyt jos realisoisin omaisuuden, voisin ostaa keskustasta velattoman talon. En ole kuitenkaan myymässä, sillä ok-talo rauhallisella paikalla on mukava.

Kun sain talon maksettua ja rahaa oli, ostin ok-talon halvalla vuokralle. Vuokralainen maksaa sitä, sekä itse lyhennän. Ehkä sijoitusasunto kannattaisi nyt myydä pois ja ostaa velattomat autot ja veneet, mutta ei ole tarvetta.

Mitä nyt haluan sanoa, on se että ensin kannattaa tyytyä huonompaan ja maksaa se pois.
Joku tietysti väittää että huonolla alueella hinnat tippuu eniten ja vaikea kaupata. Toki näinkin on kaupungeissa, mutta koti on asumista varten. Ei sitä osteta katsoen kuinka sen arvo nousee. Toki on sellaisia jotka eivät halua syrjässä asua ja haluavat heti hyvää. Jos haluaa maksaa ikänsä taloa on se ihan ok. Sekin on vanha talo kun se on maksettu. Sitten ajan tullen minuakin kai syytetään kapitalistiksi, keinottelijaksi ja huonoajan tullessa poliitikot ja pankit rosvoiksi. Korkoja on pakko nostaa ettei hullut eläisi yli varojensa.

Totuus on kuitenkin se, että minä olin se idiootti joka osti paskan syrjästä, kun muut ostivat uuden.En myöskään ostanut uutta autoa, kun se ei lainassa tunnu vaan tyydyin paskaan. Olin ehkä tyhmä ja köyhä, mutta nyt velaton ja iloinen. Väliä ei ole missä korot huitelee tai tippuuko vai nouseeko hinnat. Nyt voin elää mukavasti eikä tarvitse pihistellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu