nonniin hieman olisin uusia näkemyksiä ja neuvoja vailla.
Olen nyt paraikaa lukemassa oikikseen toista kertaa. takaraivossa jyskyttää joitakin ongelmia mitkä ovat mietityttäneet paljon.
Realistina ymmärrän että en välttämättä pääse sisään. töitähän väännän niska limassa( tai tässä tapauksessa perse hellänä lukusalin penkillä), mutta se ei aina takaa menestystä.
Varasuunnitelmana minulla on takataskussa paikka Heliassa. Opiskelupaikkana varmaan ihan ok, mutta sydän ja mieli halajaa oikeustieteitä.
Pelkona on, että päädyn Heliaan opiskelemaan happamana ja katkerana. Varaa ei nimittäin oikein olisi hakea enää kolmatta kevättä opiskelemaan. Rikasta perhettä kun ei satu olemaan taustalla tukemassa. Faija kuollut ja äiti työkyvyttömänä sairaana.
Olisihan tietysti avoin yliopisto yksi vaihtoehto, mutta kurssit maksaa mansikoita. Onko muuten olemassa minkään asteen oikeutta suorittaa oikeustieteen kursseja AMK:sta käsin??
Sekin vielä mietityttää että onko tuo Heliasta saatu tutkinto pelkkä "paperi".(tällä siis ei ole tarkoitus väheksyä nyt mitään). Menestyksen nälkä on ihan valtaisa. Aina ollut sellanen pieni "ikuinen kakkonen" leima otsassa eli nyt tekis mieli räjäyttää pankki jollain tavalla ja menestyä. Saako tuosta AMK tutkinnosta irti mitään? tarkotan, pystyykö siihen kylkiäiseksi lukemaan jotain, mikä olisi sitten valtti työelämässä?? Paljonhan on myös ollut puhetta että työllistyykö tuolla tutkinnolla.
Ihan näin vertailumielessä totean, että lakimiestenkin työpaikat ovat kiven alla, mutta silti haluaisin oikikseen lukemaan, koska se kiinnostaa todella paljon.
Ulkomaillakin voisin oikeustieteitä lukea, mutta lukion todistus, pienten selvitysten jälkeen, ei ole ihan tarpeeksi hyvä. Ruotsiin ei riitä, koska sinne haetaan pelkällä todistuksella. Englantiin ei mitään jakoa, koska pitäisi olla L:n oppilas. Tästä kaipaisinkin lisää vinkkejä ja tietoa. Onko mitään mahdollisuuksia päästä sisään edellä mainittuihin maihin????
Olisin kiitollinen kaikista mahdollisista neuvoista ja vinkeistä aiheeseen liittyen.
Paineet ja stressikerroin luonnollisesti kasvavat kevään edetessä, vaikka paljonhan opin toissavuoden hakemisesta. Viimeksi jouduin menemään töihin kolme viikkoa ennen pääsykoetta ja Vihtori mattihan siitä tuli. Olin ihan poikki töiden jälkeen joten goodbye lukeminen. Kokeessa kostatui armottomasti.
Mutta kuten jo yllä mainittu, kommentoikaa jos haluatte. uudet näkemykset tervetulleita.

Vastaukset 4
Vanhimmat
MOi!
en osaa sanoa muuta kuin että oma mieliteeni on se, että tulevaisuudessa AMK tutkinnon arvo (erit. Tradenomi) menettää arvoaan koska pian melkein joka kolmas on tradenomi. EN halua mollata ketään tai mitään mutta olen seurannut keskustelua liittyen tähän aiheeseen ja lukenut yhä uudelleen miten todellinen ongelma ylikouluttaminen tulee pian olemaan. Toki mikään tutkinto ei tule koskaan olemaan turha, voithan kouluttautua AMK:ssa ja sitten suorittaa vielä toisen tutkinnon jos jaksat/haluat. Yhä useammalla on monta tutkintoa ja kilpailu työpaikoista alkaa!
terv. Itsekin työllisyydestään huolestunut yliopisto-opiskelija
toivotan, itsekin pääsin aikanaan oikikseen vasta kolmannella kerralla. Mutta kyllä kannatti, nyt teen mielekästä työtä.
Olet varmaankin hakemassa Helsinkiin. Olisiko mitenkään ajateltavissa Rovaniemen keikka, edelleenkin Lapin yliopistoon on ymmärtääkseni vähän helpompi päästä kuin Hkiin. Voi olla, että perhetilanteesi vuoksi ei ole mahdollinen vaihtoehto, mutta se nyt ekana tuli mieleen.
Totuus on, että oikiksen vaikein tentti on pääsykoe (vaikka ei sieltä poispääsy papereiden kanssa ihan mitään "walk in the parkkia" ole).
ensin olisi hyvä tietää mitä alaa olet Heliaan menossa lukemaan? Mikä tutkinto/suuntautuminen?
liiketaloutta mahdollisesti lukisin siellä.