Osaisiko joku ratkaista ryttyilevän digiboxin arvoituksen? Kyseinen boxi siis on juuri asennettu uuteen taulutelevisioon, jossa on sisäänrakennettu digivastaanotin (tai jotain, en edes tiedä). Pari päivää sitten tv:tä katsellessa kuva hävisi ja tv:tä pystyi katsomaan enää vain analogisesti. Boxi ei reagoinut kaukosäätimeen tai muihin kuin virtanappulaan mitenkään. Boxi irroitettiin ja yhdistettiin "tavalliseen" telkkariin. Siinä boxi yllättäen toimi. Sen sijaan taulutv:ssä analogiset ohjelmat olivat puoliksi lumisadetta ja digitaalisista näkyi vain YLEn kaikki kanavat, muttei esim. MTV3 tai JIM ym. Kun taulutv ja boxi taas liitettiin yhteen ja kaikki kanavat viritettiin uudelleen, alkoi se taas pelittää.
Virran samuttaminen ei siis riittänyt, vaan koneet piti vetää kokonaan irti toisistaan, että saatiin yhteys pelaamaan. Mistään väärinlaitetuista johdoista ei voi olla kyse, koska kuva vaan yhtäkkiä "pätkäisi". Aiemmin boxi on ryttyillyt vain venkuroimalla kuvan rakeiseksi ja sanomalla että "ei oikeuksia tähän kanavaan" vaikka kyseessä olisi ilmainen kanava.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mahdollisesti antennisignaalin taso ei ole kaikilla taajuusalueilla (kanavilla) stabiili ja riittävän korkea digiboksin virittimelle. Monessa mallissa sen näkee kanavakohtaisesti digiboksin menun kautta. Kaapelitaloudessa voi olla esim. 10 m antennikaapeli rasiasta liian pitkä eli häviöllinen. Tämäntapaiset asiat selviää viimeistään TV-asentajan vahvistinlinjamittauksilla.
ne poxit joskus tekevät,ihan normaalia,johdot vain irti muutamaksi sekunniksi ja taas toimii,
semmost sopivan kokost guarkamoloa tähän väliin