Kaikki muut kylän lapset ovat ulkona kuka kenenkin kanssa, mutta meidät kakrut 10 ja 11v, istuvat himassa. Eivät vahingossakaan mene ulos muiden kanssa, eivät soita kellekään...
Itse olin muksuna sosiaalinen, aina jonkun kanssa touhuamassa, kylän lapset leikittiin kirkonrottaa ulkona. Ihanaa aikaa.
Jotenkin pännii. Toki joskus on ok olla yksin, lukea ym, mutta aina....
Lapseni ovat ujoja ja monet saavat varmasti kuvan että ovat ylimielisiä...
Koulussa molemmilla on kamuja, mutta koulukavereita ei asu lähellä...
Itse olin muksuna sosiaalinen, aina jonkun kanssa touhuamassa, kylän lapset leikittiin kirkonrottaa ulkona. Ihanaa aikaa.
Jotenkin pännii. Toki joskus on ok olla yksin, lukea ym, mutta aina....
Lapseni ovat ujoja ja monet saavat varmasti kuvan että ovat ylimielisiä...
Koulussa molemmilla on kamuja, mutta koulukavereita ei asu lähellä...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo mulla on sama ongelma. Paitsi että olen itse se lapsi. Yhyhyy. Tosin mun ikäiset ei tuolla ulkona pahemmin mitään kirkonrottaa leiki.. (Ja onhan mulla kavereita, ne vaan tykkää tehdä eri asioita kuin minä.. Tai sitten samoja asioita, mutta eri seurassa..)
Sinuna ehdottaisin jotain harrastusta. Itse olin idiootti kun en suostunut aikoinaan, mutta suostuinpa myöhemmin ja oli ehkä parhaimpia päätöksiä minkä olen ikinä tehnyt, vaikka en mä siellä kavereita saa kun se on yksityisopetusta, mutta ainakin piristystä vapaa-aikaan. Nyt mä puuhastelen myös yhdessä seurakunnan jutussa, jossa ollaan paljon muiden ihmisten kanssa. Eipä sieltä mitään kaverisuhteita ole syntynyt, mutta liuta moikkailututtuja ainakin. Ja just tän ongelman takia tajusin mennä sinne, en siksi, että olisin jotenkin kiihkeästi uskova..
Johonkin joukkueharrastuksen pariin kun ne saat niin olisi aika jees. Ei sen ole pakko urheilua olla, onhan niitä vaikka mitä kerhoja, yms. Mutta jos he välttämättä johonkin yksityisharrastukseen haluaa, niin on sekin parempi kuin ei mitään..
Muuta keinoa en oikein keksi, elleivät jossain vaiheessa itse keksi ottaa itseään niskasta kiinni..
... että niin minäkin taisin tehdä sen ikäisenä, siis olla kotona. Naapuria kauempana en juurikaan käynyt. Vielä nykyäänkin tulen aina koulusta kotiin ja olen kotona kaiket päivät ja illat (olen 19v jos se jotain liikuttaa). Paikkakunnallani ei pahemmin ole mitään minua kiinnostavaa ja äitini haukkuu minua kun en "urheile" hänen mukaansa. Mutta se vain ei kiinnosta pahemmin ja lapsuuden liikunnalliset harrastukset ovat jääneet.
Kehoittaisin ainakin olemaan haukkumatta lapsia jos näillä ei ole harratuksia ja kavereita. Omaksta kokemuksesta voin sanoa, ettei tunnu kivalta. Mukavampaa olisi jos vanhempi toimisi sitte hyvänä kaverina jos kukaan muu ei välitä olla kaveria. Luulisi myös, että vanhempi olisi iloinen kun lapsi ei pyöri missään teillä tietämättömillä vaan on kiltisti kotona. Näyttää vain, ainakin minun kohdallani, että mikään ei ole hyvin mitä teen. Minulla on poikaystävä, joka asuu yli 200km päässä ja häntä haluaisin tavata ja hänen paikkakunnalleen menen aina hyvin mielelläni, mutta tätähän äitini ei hyväksy. En ymmärrä miksi voisin pyöriä kylällä iltaisin, mutta sinne en saisi mennä mihin haluan ja missä tunnen oloni mukavaksi...
En juurikaan näe kavereitani vapaa-ajalla, joten minusta se ei ole kovin ihmeellistä. Ehkä siksi en näe ketään, koska kaverini ovat niin erilaisia eikä meillä ole mitään yhteistä tekemistä. Koulu on vain se mikä on yhteistä. Haluttaisi kyllä tehdä jotain vapaa-ajalla muutakin kuin pyöriä kotona haukkuja kuuntelemassa, mutta en edelleenkään tältä paikkakunnalta löydä itselleni mitään mielenkiintoista jossa päivää/iltaa viettää...
Kiitos.
Yritän kyllä olla kiitollinen kun lapset ovat kotona, eivät teillä tietämättömillä.
Kuitenkin sydämeni itkee kun näen muut kylän lapset pihoilla hyppimässä trampoliinilla ym. Kukaan ei tule hakemaan meidän lapsia mukaan.
Ja itse ovat niin arkoja, etteivät uskalla mennä kysymään, että pääsiskö mukaan...
Luulen, että lapseni kärsivät tästä...
Meillä harrastettiin aika paljon asioita yhdessä lasten kanssa tuossa iässä. Käytiin kävelyllä / hiitämässä / pulkkamäessä. Tehtiin yllätysretkiä lähiympäristöön ym.
Meillä lapset on harrastanut koko pienen ikänsä oman tahtonsa mukaan, joten aika paljon viettivät muun ajan kotona. Samaa tekevät vieläkin, vaikka ovat 15 ja 17. Kavereita heillä kyllä on, mutta aikataulut vain eivät aina käy yksiin.
JOs mahdollista, niin vie lapsesi jonkun harrastuksen pariin, missä pääsisivät ujoudestaankin. Aina siellä on joukossa toinenkin kohtalotoveri.
ULkona on ihana ilma, ota lapset mukaan, ja menkää jonnekin, missä on muitakin liikkeellä. Kyllä lapsesi vielä ne oikeat kaverit löytävät.
Kiitos neuvoista. Täytyypä perheen kesken touhuilla näin keväällä.. pyöräily ja retket kuulostavat mukavilta!
ÄLÄ helvetissäkään rupee sopiin mitään kaveri suhteita ihan oikeesti.. !!!!! mun mutsi yritti joskus sitä ja se on sairasta ÄLÄ yrittä mitään että "mulla on joku työkäveri ja sillä olis lapsia sun ikäsiä niiden kanssa voisit menä" ei onnistu ei sit millään se onnistuu ehkä vauvana.. mitä tahansa muuta mutta ei NOIN.. varoitus vaan