Heippa kaikki 50 - ikätoverit. Minua kiinostaisi kovasti käydä keskustelua siitä, mitä me viisikymppiset ja vähän yli haluamme tänä päivänä elämältämme. Miten arki sujuu ja mistä se täyttyy. Mitkä ovat haaveemme loppuelämälle. Miten menettelisimme, että tämäkin ikäluokka saisi kokea mukavan vanhuuden?
Onnistuva ikääntyminen
kestävä kulutus
12771
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
tasapainosta elämää, arkena teen sen mitä kerkeän, pääasiassa kotityöt.Harrastan myös paljon.Iloa ja huumoria elämään paljon. Ystävät tärkeitä, ja tosiystävät tositärkeitä.
Tulevasta ei onneksi tiedä,mutta pyrkimys ois et sais huolehtia itsestä mahdollisimman pitkään ja olla kotona, eikä virua laitoksessa toisten pyöriteltävänä.Mutta nämä asiat ei ole itsensä päätettävissä, vaan se on kiinni sitten siitä vanhuuden tuomasta kunnosta mikä se sitten on.
Ja toivottavasti nämä asiat on kaukana edessäpäin, näin toivon.
sehän on tuossa jo askeleen päässä, se vanhuus :/
En oikein uskalla suunnitella mitään, tai en ole suunnitellut vielä. Minun tulevaisuuteni on paljolti kiinni mieheni sairauden etenemisvaudista - en tiedä.:(
sairaus on aina koskettavaa,ja rajoittaa toisenki elämän ja suunnitelmat.
Voihan se olla etten suunittelisi tulevaisuutta tämänkään vertaa jos mieheni olisi terve; mentäs tohotettaisiin vain, - nyt pitää jo ajatella kuinka kauan voimme olla omakotitalossa.
Kuka tekee lisääntyvät remontit, miten pihatyöt, ja jaksanko työtäni mieheni hoidon lisääntyessä jne, jne.., mutta päivä kerrallaan tässä pitää vain mennä, kun vain oma terveyteni säilyisi, että jaksaisi.
Omakotitalosta piti luopua kahdeksan vuotta sitten, mieheni sairauden vuoksi. Hän on ollut laitoshoidossa jo viisi vuotta. Eipä sitä elämää kannata suunnitella, kuulostella vain mitä huominen tuo tullessaan. Sen olen oppinut viimeisen kymmenen vuoden aikana.Terveyttä ja jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville.
Arki täyttyy kiireestä, huolista, jotka eivät aina ole niin konkreettisia kuin ennen vanhaan. Ennen oli fyysistä raatamista niin että kaatuivat sitten pimeän tullen umpiväsyneinä sänkyihinsä ja nukkuivat yöt sikeästi. Nykyään arki on täynnä valintoja ja vaikeuksia sen suhteen, koko ajan syyllisyyttä siitä teenkö oikein. Ja öisin valvottaa enemmän ja päivällä väsyttää. Toivoisin löytäväni viisasten kiven jonka avulla selvittäisin miten olisi järkevintä elää. Ennen pantiin rahaa sukan varten pahan päivän varalle ja tänä päivänä et tiedä minne ylimääräiset laittaisit, jotta ne siellä säilyisivät. Ruumiin kuntoa pitäisi hoitaa ja myös mieltä.
tuntuu uskomattomalta, mutta onkin aika vaikea yksiselitteisesti keksiä mitä vastaisi. Meidän kyllä olisi syytä yhtenä miehenä aloittaa kunnon yhteiskunnallinen keskustelu tästä aiheesta jo hyvissä ajoin, rynnätä hakemaan tietoa siitä miten kuntoa tulisi hoitaa ja mitä asioita painottaa, että saisimme toimintakykymme pidettyä mahdollisimman hyvänä niin pitkään kuin mahdollista, sillä mitkään hoitajien armeijat eivät riitä meitä hoitamaan kun olemme toisten varassa. Nääs tällä hetkellä odotettavissa oleva elinikämme on jo varsin korkea ja sairauksia pysytytään hoitamaan varsin tehokkaasti, mutta toivoisin pystyväni säilyttämään järjenjuoksuni ja muistini sekä liikuntakykyni ja innostuneisuuteni ja perheeni ja terveyteni ja listani on loputon. Olenko toivoton?
Onnellista elämää kai sitä toivotaan kaikenikäisinä. Jotain mitä tehdä, jotain mitä toivoa, ja joku jota rakastaa.
Viisikymmentä täyttänyt voi tehdä lähes kaikkea mitä nuoremmatkin. Vain lasten tekeminen ei enää onnistu naisihmiseltä, mieheltä kyllä sekin. Jos vielä jaksaa sellaiseen urakkaan ryhtyä.
Nyt on vapaa-aikaa enemmän kuin koskaan, voi tehdä lopultakin kaikkea sitä, mitä on aina halunnut mutta ei ole ollut aikaa eikä voimia. Voi myös hoitaa ihmissuhteitaan jos niitä on. Vielä voi toivoa elämältä kaikenlaista. Voi täydentää sitä siltä osin kuin se on jäänyt vajaaksi.
Elämäni ei ole ollut kovinkaan onnellista joten en haikaile menneitä aikoja. Mielenkiintoista on kyllä ollut. Vaihtaisin montakin päivää pois mutta en kyllä haluaisi olla päivääkään nuorempi. Parasta tässä iässä on se, että on oppinut suhtautumaan lunkisti asioihin. Niinkuin käy, on hyvä.
ja vaikeita päätöksiä elämässäni.
Ex-mieheni on psyykkisesti sairas, olin hänen pahaan oloonsa syyllinen, aluksi uskoin niin ja taivuin jokaiseen vaatimukseen, koskaan ei ollut hyvin.
Olin jo itse lähellä sairastumista, kun sain revittyä itseni eroon hänestä.
Nyt kun olemme asuneet erillämme jo 5 vuotta on häneltä katkeruus kadonnut ja voimme erillisinä ihmisinä yhdessä iloita isovanhemmuuksistamme, eikä hänellä ole enää katkeruutta mua kohtaan.
Olen onnellinen että mulla on mukava työ, saan olla viikonloppuisin iäkkään isäni seurassa, ja silloin tällöin hoitaa ihania poikieni poikia.
Aika on vaan niin rajallista, se ei riitä ihan kaikkeen mitä haluaisin.
Sanoisin?
Surullinen tunne lukiessa viestiäsi. Mitä Sinulle sanoisin? Sanon tuntemattoman sanoin: "Jos paljon voit Sinä unhoittaa ja paljon anteeksi antaa, olet löytävä tien, joka aukeaa, sen tien, joka onneen kantaa".
tänäpäivänä, koskaan ei saa jäädä kiinni menneeseen.
Joskus tunnen itseni yksinäiseksi, mutta sittenkin saan läheisiltäni niin paljon rakkautta ja miehet on niin itsekkäitä, että jos mulla olis joku "sulhanen" hän ei hyväksyisi näitä mun "rakkaitani" ja isääni, isä on kuitenkin mun elämäni mies n:o I.
Siitä on nyt vajaa kolme vuotta, kun elämä muuttui. Se valtava ikävä ja ahdistus. Olin ja olen kiitollinen, että sain vielä vanhoilla päivilläni tämän nuorimmaiseni. Oli pakko "elää" ja mennä eteenpäin. Menneeseen ei voinut jäädä. Aika on parantanut. Isää ei ole ollut kuuteen vuoteen, hän jäi minulle hyvin etäiseksi. Äiti on hyvin rakas ihminen ja tehnyt paljon meidän lasten eteen. Ja onhan tuota jälkikasvuakin melkoisesti, ja yksi uusi jäsen syyskuulla :) Me emme tiedä, onneksi, mitä elämällä on annettavana, aikanaan niin Sinulle kuin minulle ja meille kaikille :)