Ihan mietin vaa että tuleeko kaksiosasessa valussa ylempäänkin valuun verkko?
valusta
peke2
7652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voitko tarkentaa mitä tarkoittaa kaksiosainen valu?
Todennäköinen vastaus on, että kyllä tulee.
Sitä tarkoitin että jos valu tehdään kahdessa vaiheessa. Ensin pohjavalu ja sen päälle toinen valu
täytyy tehdä kaksi valua kun yksikin riittäisi.
Kyseistä rakennetta tehtii paljon 70 - 80-luvun vaihteessa ja kun niihin tuli kosteusvaurioita erinäisistä syistä, levisi se usein suurelle osalle taloon kun vesi pääsi alemman laatan päälle ja sitä kautta levisi laajalle alueelle. Jos olisi vain yksi laatta niin kosteusvaurion sattuessa se olisi vain paikallinen.
Reunavahvisteisen laatankin pystyy tekemään yhdellä valulla jos vaan on homma hanskassa.
Joo, kyllä sen valun saa ihan hyvin tehtyä kerralla, joten miksi siihen kaksi valua pitäisi tehdä. Kaadotkin saa tehtyä ihan hyvin samalla kertaa.
Tietysti silloin kun tehdään lattiaa onteloiden päälle, niin tulee periaatteessa kaksi eri kerrosta, Ontelo itsessään ja pintavalu. Yleensä siihen pintavaluun on lämmitysputket laitettuna ja verkko. Paksuutta tulee n 80-100mm.
Eikös siihen verkottamiseen vaikuta valun paksuus?
esim liittolaatassa pakko tehdä kahdessa erässä ellei eristeitä laiteta pellin alapuolelle.
mutta maanvaraisessa laataassa ei ole ainakaan mittään jäkeä kahdessa valussa.
Tuo ontelolaatan pintavalun ymmärtää kun ontelo on hieman kaareva. Liittolaattakin ehkä hieman kyseenalainen kun eristeet useimmiten pystyisi sinne alapuolellekkin laittamaan. Kuorilaattassa se on perusteltua kun se on niin suunniteltu, että alempi toimii muottina ylemmälle valulle, siinä tosin väliin ei tule eristeitä vaan ne tulee alapuolelle.
halkeilua. Raakavalun päälle eristeet ja putket ja verkkoon lämmitysputket tai kaapelit.