Onko kellään suositella hyvää aurinko rasvaa aurinkoihottumasta kärsivälle?Iho on muuten rasvainen,joten saisi olla aika ohutta voidetta,ettei tuki kaikkia huokosia.Kohdemaana kreeta.
Olisiko lisäksi noista erilaisista kapseleista apua?
Aurinkoihottumasta kärsivälle rasva?
7
2033
Vastaukset
- mutta..
En tiedä noista rasvoista. Kai siinä pitää olla vain tarpeeksi korkea suojakerroin.
Itselläni oli monia vuosia aurinkoihottumaa käsivarsissa ja rinnassa. Heti meni punaiseksi ja myhkyräiseksi ja kutitus oli kestämätöntä, kun vain vähänkin saivat aurinkoa.
Nyt sitten viime kesänä tajusin, ettei minulla ollut ihottumaa koko kesänä, vaikka olin auringossa aika paljon. Olen yrittänyt miettiä, että mikähän olisi saanut tuon ihottuman katoamaan, enkä keksi mitään muuta kuin, että syön Omega-3-tabletteja ja käytän reilusti kylmäpuristettuja öljyjä ruuanlaittoon. Kaikki muut on elämässäni suunnillen kuten ennenkin. En ainakaan ole keksinut mitään muuta. Mutta ihottumaa ei enää ole. - heti pois auringosta
Tilanne on ihan vakavasti otettava, iho reagoi siihen mitä ei pysty käsittelemään. Heti pois auringosta, pitkähihaista päälle ja varjoon plus lääkärin määräämät lääkkeet.
Ennen etelänmatkaa aurinkoihottuman kokeneen on syytä käydä ihotautilääkärin kanssa läpi ne suojatoimet, joihin pitää ryhtyä.
Monissa ihottumissa, kuten psoriasis, punajäkälä auringon vaikutus kohtuullisesti nautittuna on myönteinen. Mutta jos aurinkoihottuma, joka vastaa reaktiona nokkosihottumaa iskee, siitä on kyllä leikki kaukana. Itse kerran tämän, tosin lievänä kokeneena sain lääkäriltä todella kovat ohjeet pysyä ehdottomasti varjossa ja iho suojattuna. En ole palamisherkkää tyyppiä, rusketun helposti ja nopeasti, mutta näin vaan pääsi käymään. Kapseleita on kovasti mainostettu, mutta en ole todennut niistä mitään erityistä apua. Kalliitakin ovat. - krisem2
Hei! Mulla on monta tuttua, jotka ovat saaneet apua aurinkoihottumaan niin, että se ei ole vaivannut enää useampaan vuoteen, ei edes kuumassa ja auringontäytteisellä Meksikon lomalla.
Jos olet kiinnostunut, voit ottaa yhteyttä sähköpostiini [email protected]. En halua tässä toimia kenenkään mainostajana. - aurinkoihottuma
Mulla on kokemusta apteekista myytävästä Widmerin aurinkogeelistä. Suojakerroin on 10 eli aika matala. Mutta siinä sanotaan, että se voide on tarkoitettu aurinkoihottumaankin. Se on kevyttä, ei varmasti tuki ihohuokosia ja imeytyy tosi hyvin ihoon.
- aurinkoallergiaan
On lääkärinmääräämä resepti, lääke: Oxiklorin
ei itse asiassa ole a-allergiaan, mutta auttaa! Söin kerran kuurin ja auttoi 2 vuotta. Nyt aion pyytää uuden kuurin lääkäriltä.
- ja tyttärelläni
auttaa nivean aurinkovoiteet. Niissä myös aine joka vähentää aurinkoihottuman vaaraa...
- ja pieni
lisäys... Käytä koko matkan ajan samaa voidetta. Itse olen saanut aiemmin aina aurinkoihottumaa jos kesken loman olen vaihtanut merkistä toiseen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2402734- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231111Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63851
- 42839
- 130830
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238825