Hei,
Kaipailisin hieman muiden ihmisten kokemuksia ja neuvoja.
Eli tilanne on se, että olemme poikaystäväni kanssa haaveilleet lapsen hankkimisesta :) Itselläni on cp-vamma joka painottuu alaraajoihin eli diplegia spastica.
Käytän liikuessani kahta keppiä. Nyt mietin mitä raskauden aikana pitäisi ottaa huomioon vammani takia, miten synnytys ja miten pärjää pienen vauvan kanssa kun ei omat jalat toimi??
Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia ja haluaisin tietää mistä saisi lisätietoa.
Kiitos jo etukäteen.
"vauvakuumeinen"
Kaipailisin hieman muiden ihmisten kokemuksia ja neuvoja.
Eli tilanne on se, että olemme poikaystäväni kanssa haaveilleet lapsen hankkimisesta :) Itselläni on cp-vamma joka painottuu alaraajoihin eli diplegia spastica.
Käytän liikuessani kahta keppiä. Nyt mietin mitä raskauden aikana pitäisi ottaa huomioon vammani takia, miten synnytys ja miten pärjää pienen vauvan kanssa kun ei omat jalat toimi??
Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia ja haluaisin tietää mistä saisi lisätietoa.
Kiitos jo etukäteen.
"vauvakuumeinen"
Vastaukset 12
Vanhimmat
naisen väkit ja bio on kohdallaan ja tietty poikakaverilla omansa ok, niin ei muutaku tuumasta toimeen.
Tietysti liikkuminen raskauden loppuvaiheessa vaikeutuu, mut eiks sen tee kaikkia odottavilla äideillä ja jos sä kepeillä muuten liikut tyhjää vaan, eiköhän se onnistu raskaanakin, Onhan sit vauvan kanssa arjessa poikakaveri tukena.
t. kahden murrosikäisen ceeppari isä
Lapseni ovat miltei aikuisia, mutta kyllä raskaus- ja vaiva-aika vielä jotenkin on muistissa.
Minulla on toinen jalka halvaantunut osittain ja toinen kokonaan. Raskausajat kävelin kyynärsauvojen avulla (halvaantuneessa jalassa tuisidos pitämässä sen suorana) ja se sujui miltei samalla tavalla kuin ilman vatsa-asukkiakin, väsymys jaloissa tuntui kyllä nopeammin, eivätkä kävelymatkat olleet yhtä pitkiä kuin muulloin.
Normaali synnytys ei onnistunut lonkkien takia, joten molemmilla kerroilla tehtiin keisarileikkaus. Haava ym. oli aika kipeä joitakin aikoja ja se haittasi liikkumista.
Hieman pystyin vielä tuolloin kävelemään ilman keppejäkin, joten pystyin nostamaan lapsen sängystä hoitopöydälle jne. ilman, että kepit olisivat olleet "haittana".
Kaatumista pelkäsin raskausaikana ja sen jälkeenkin nostellessani vauvaa, mutta onneksi ei mitään sattunut. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä ollut viisasta turvautua tuolloin pyörätuoliin (jota nykyisin käytän liikkumiseen). Se olisi ainakin poistanut sen kaatumisenpelon, eivätkä jalat olisi väsyneet niin paljon. En vain tuolloin osannut edes kysellä, mistä saisin pyörätuolin vaikkapa lainaksi joksikin aikaa.
Nykyisin käsitellessäni sukulaisten ja tuttavien vauvoja ja istuessani pyörätuolissa olen nimittäin huomannut sen olevat huomattavasti vakaampaa ja helpompaa kuin horjuessani omien jalkojen päällä.
Silloin yli 20 vuotta sitten, kun suunnittelimme esikoisemme hankkimista, sain hyviä neuvoja niin gynekologiltani kuin yleislääkäriltäkin, samoin ortopedi neuvoi mielellään. Yhdessä asiassa lääkärit kyllä erehtyivät; he epäilivät, että joutuisin olemaan raskauden loppuajan (mahdollisesti jopa kolme kuukautta) sairaalassa. Vaan enpä onneksi joutunut, vaan ihan sovittuna päivänä menin keisarileikkaukseen ja homma hoitui molemmilla kerroilla sujuvasti.
Omat kokemukseni lasten hankkimisesta ovat siis hyviä. Ja ihan hyviksi kansalaisiksi nämä omani ainakin näyttävät kasvavan...
Moi!
Tänne kirjoittelen harvoin mutta kun bongaan mielenkiintoisen aiheen, pitäähän sitä nyt kommentoida ja kannustaa!
=)
Jos se biologinen kello tikittää, täytyy siis tehdä miten luontoäiti on asian tarkoittanu tehtäväksi;)
Älä turhaan huoli miten pärjäätte raskausajan,päivä kerrallaan ihan fiilareista riippuen etenet vointisi mukaan,vaikka istahdat pyörätuoliin ja laitat kepit nurkkaan odottamaan kevyempiä aikoja=) (varsinkin sitten ku massu pömpöttää etkä näe omia varpaitasi=))
Jos pelkäät, arvuuttelet syntymähetkeä,lääkärit kyllä osaa valita sinulle oikean synnytystavan, alateitse tai jollei onnistu nii, sitten tietenkin sektiossa.
Imetyksestä kandee ottaa kaikki hyöty irti, nautiskella hetkistä, jotka vain sinä äitinä voit vauvallesi antaa. Imetysasentoja kannattaa vaan harjoitella, läheisyys on kaikista tärkeintä.
Kunnilla on velvoite antaa apua sitä tarvitsevalle kotiin henkilökohtaisen avustajan / kodinhoidon muodossa, että saat tasavertaisena äitinä nauttia vauvastasi.
Mikä henkeäsalpaava tunne on seurata oman pikkuisen kasvamista!
Siitä riemusta ei kannata jäädä paitsi.
Kannustaen: 4 ipanan AMC-äiti
Uusi kansaneläkelaki tulee voimaan v.2008 alusta, on pelättävissä että yhä laajempi vammaisryhmä menettää sen vähäisenkin rajallisen tuen mikä on kansaneläkkeen lisäksi tullut.
Odotettavissa ovat vaikeat ajat jos vaikeavammaisesta ihmisestä tehdään pelkkä tuotantoväline kapitalisteille ilman omaa rahaa ja itsemääräämisikeuksia.
Siis mitä? Mihin suuntaan me vammaiset oikein ollaan menossa??
Ja mitenkä tämä liittyy lasten hankkimiseen?
Taloudellinen tilanne ei ainakaan helpotu lapsen myötä. Itselläni on elinikäinen kokemus nälkärajalla kituuttamisesta.
Enkä liikaa luottaisi kunnan virkamiesten oikeudenmukaisuuteen.
Miksi aina lähdetään siitä olettamuksesta, että kaikki vammaiset olisivat "kunnan elättejä".
Aloittaja ei maininnut mitään taloudellisesta tilanteestaan. Häntä kiinnosti lähinnä fyysiset tekijät.
Jokainen, joka harkitsee lapsen hankkimista, tietää, että lapsen kasvattaminen vaatii vuosi vuodelta enemmän myös rahavaroja. Oletan, että keskustelun aloittaja on sen jo ottanut huomioon. Samoin oletan, että hän ja/tai hänen puolisonsa on työelämässä.
Sehän on yksiselitteisen selvää, ettei pelkällä peruseläkkeellä ( lapsilisällä) lapsia pysty elättämään ja kouluttamaan (mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sen enemmän tarvitaan rahaa vaatteisiin, koulunkäyntiin, harrastuksiin, mutta myös ruokaan jne).
Sosiaalitoimi tulee tietenkin joissakin tapauksissa vastaan, mutta sen varaan ei lapsen tulevaisuutta kannattane laskea.
Samat lainalaisuudet koskevat tietenkin sekä vammaisia että vammattomia; jos ei ole työtä/rahaa/TOIMEENTULOA, on mietittävä äärimmäisen tarkkaan, kannattaako siihen tilanteeseen hankkia lasta.
Eikä tämä tarkoita sitä, että vain ns. rikkaat saisivat mielestäni hankkia lapsia, mutta jonkinlainen realistinen kuva lapsen tuomista menoista pitää olla ja suunnitelma, kuinka nuo menoerät katetaan siinäkin tapauksessa, että kunnat vähentävät tukia.
on yhteiskunnalle hyödyksi, jos hän perustaa perheen jossa on lapsia, nehän tulevia veronmaksajia tulevaisuudessa.
Väitän että yhteiskunta ei joudu satsaamaan suhteessa yhtään sen enempää lapsiin, kun esimerkiksi yksinhuoltajien tai mamujen lapsiin.
Eiköhän tässä maassa jo aika moni lapsi kasva sillä perustoimeentulolla, tietysti tarvitaan tiukkaa taloudenhoitoa kaikkea ei voi ostaa mitä mieli tekee ja sitä luopuu omista menoista, alennusmyynti korit ja tarjoukset kaupoissa ovat tuttuja, lapset tottuvat, että kaikkia ei voi aina saada. Liikunnalliset harrastukset eivät ole kalliimmasta päästä.
Niin et vammaiset joilla fyysiset, henkiset ja taloudelliset resurssit riittävät, vaikkapa se pysyvä työkyvyttömyyseläke tai vastaava etuus, ei muutakun perheen perustamiseen.
Lapset antavat enemmän kun ottavat.
Voishan sitä perheen perustaa, mutta kun perhe on jäänyt kymmenistä yrityksistä yhteen henkeen. Taidanpa keskittyä mieluummin töihini.
ja nyt on rv10 meneillään.
et jos miehesi kanssa kaikki ok ni ei muuta ku tuumasta toimeen :)
kyllä sulla jää 9kk aikaa miettiä kuinka pärjätä - ei kannata stressaa turhasta, vaikka kyllähän se pelottaakin kuinka sitten pärjää...
jos "värkit" toimii, ja sä itse ja poikakaverisi ootte valmiita vanhemmiksi niin ei kai siinä muuta kun hommiin vaan