Cuba libre

Mari

Se oli kauan sitten Karibialla. Tein kehitysyhteistyöhanketta Punaiselle Ristille. Oli kuumaa, hikistä ja pimeää. Meitä oli muutama eurooppalainen pienessä paikallisessa kalastajakylässä. Olimme olleet siellä jo kuukauden, ihmiset olivat tulleet tutuiksi ja aloimme viihtyä. Työtä riitti, mutta paikallinen elämäntyyli oli rentoa, paljon aurinkoa, valkoista hiekkaa ja pimeitä iltoja. Vielä kaksi päivää ja sitten tämä kaikki olisi ohi. Olisi aika palata takaisin Suomeen, kylmään kotimaahan.
Istuimme iltaa paikallisessa kuppilassa, joka tuskin oli mökkipahasta kummallisempi. Musiikki soi, oli ahdasta. Sanna oli oppinut juomaan Cuba libreä eli tummaa rommia ja kirpeää cokista. Sen eksoottinen maku sopi hyvin Karibian tummaan yöhön.
Olimme juoneet niitä jo varmaan viisi. Rommi kuumotti poskia ja nosti hien pintaan. Kuumat hikipisarat valuivat kaulaani pitkin rintojen välistä vatsalle. Se tuntui aluksi pahalta, mutta vähitellen kiihotuin. Katselin kuppilan väkeä, voimakkaasti tuoksuvia miehiä ja hehkeitä naisia, elämän vahvaa sykettä.
Sanna oli mennyt jo nukkumaan, minä jäin vielä yhdelle. Cuba libre odotti lasissa, silmäni olivat jo hieman sameat. Viereeni tuli Sam, suuri tumma mies, jonka lihakset hehkuivat hien ja tumman valon yhteisvaikutuksesta. Samin mukana oli Maja, yhtä iso ja tumma mies, mantelin ruskeissa silmissä jotain kadottaman kaukaista ja salaperäistä.
Jossain vaiheessa Cuba libre vei voiton. Mielestäni katosivat järkevät ajatukset ja varoitukset. Olin Samin ja Majan huoneessa, matalassa majassa jonka seiniä täyttivät erilaiset soittimet ja eksoottiset veistokset. Sam kurotti minua kohti, tunsin hänen huultensa kuuman tuoksun, suolaisen meren kosketuksen. Maja oli painanut päänsä rinnoilleni, suuret huulet etsivät kovia nännejäni. Tunsin leijuvani vahvoilla käsivarsilla. Sam työntyi minuun suurena ja paksuna. Hengitin syvään, tunne vei minut mukanaan. Maistoin Majan paksua tummaa penistä, sen maalta maistuvaa uhkaavaa päätä. Hurmos raastoi sisuksiani, tulin kerran ja heti perään uudelleen. Tunsin kuinka Sam laukesi sisääni valuttaen kuumaa mahlaa pitkin reisiäni. Tartuin kiinni Majaan, kun hän puolestaan tunkeutui syvälle sisääni laueten melkein heti kumeasti hengittäen.
Makasimme kaikki yhdessä kasassa. En tiedä kuinka monta kertaa miehet tulivat sisääni, se täytyi olla monta. Orgamasmiaallot tulivat ja ne jatkuivat, olin voimattoman nautinnon uuvuttama.

1

4260

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 69a

      Oisimpa saanut nuolla sun spermaa tihkuvan vitun ja puhdistaa suula ne ihanat mustat kalut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2045
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      709
      1382
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1122
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      124
      984
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      15
      622
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      563
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe