aiheutti pojassani ennennäkemättömän raivon. Se tulkittiin siten, että onpa lapsella paha olla. Siis teoriassa. Minun, äidin, näkemys on, että lapseni joutui (10-vuotiaana) kokemaan törkeää sörkkimistä.
Häntä ei valmisteltu mitenkään tulevaan, vaan joutui nöyryyttävään tilanteeseen. Tuo koetilanne oli ihan väärin laadittu. Minä, äiti, olen ja olin tukenut lastani takuulla enemmän kuin keskivertovanhempi arjen sujumisessa (en aliarvioi "keskivertovanhempia). Tuo sörkintä vain ei ollut mitenkään hyväksyttävää, poikani kun on älykäs ja viisas myös. Miksi pistetään herkkä lapsi koekaniiniksi...hän koki, että ei osaa leikkiä. Hänellä on uskomaton mielikuvitus, aina ollut.
Häntä ei valmisteltu mitenkään tulevaan, vaan joutui nöyryyttävään tilanteeseen. Tuo koetilanne oli ihan väärin laadittu. Minä, äiti, olen ja olin tukenut lastani takuulla enemmän kuin keskivertovanhempi arjen sujumisessa (en aliarvioi "keskivertovanhempia). Tuo sörkintä vain ei ollut mitenkään hyväksyttävää, poikani kun on älykäs ja viisas myös. Miksi pistetään herkkä lapsi koekaniiniksi...hän koki, että ei osaa leikkiä. Hänellä on uskomaton mielikuvitus, aina ollut.
Vastaukset 16
Vanhimmat
jäänyt lapsten ja perhiden kohdalla huomioimatta.
Pitäisikö jonkun "videoanalyytikkojen" käsittelyyn joutuneen tehdä tutkintapynntö Pauniolle?
Kuka on Paunio? Olen valmis ainakin harkitsemaan saamaan oikeutta tässä härskissä tapauksessa.
http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/oikeusasiamies/paunio.htx
".....Nykyinen eduskunnan oikeusasiamies on oikeustieteen lisensiaatti Riitta-Leena Paunio......"
".....Oikeusasiamiehen tehtävät
Oikeusasiamiehen tehtävä on valvoa, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Viranomaisten ja virkamiesten lisäksi oikeusasiamiehen valvontaan kuuluvat myös muut silloin, kun he hoitavat julkista tehtävää.
Työssään oikeusasiamies seuraa erityisesti, että perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat. Hänellä on lisäksi erityistehtävänä valvoa, miten poliisi käyttää telepakkokeinoja ja peitetoimintaa. Eduskunnan toivomuksesta hän seuraa myös, että lasten oikeudet toteutuvat.
Oikeusasiamies valvoo laillisuutta etupäässä tutkimalla hänelle tulleita kanteluita. Hän voi puuttua epäkohtiin myös omasta aloitteestaan.
Oikeusasiamies tekee lisäksi tarkastuksia virastoissa ja laitoksissa, erityisesti vankiloissa, varuskunnissa ja muissa suljetuissa laitoksissa. Näin hän seuraa vankien, laitoksiin suljettujen ja asepalvelusta suorittavien sekä rauhanturvaamishenkilöstön kohtelua.
Oikeusasiamiehen tehtävät on määritelty perustuslaissa ja laissa eduskunnan oikeusasiamiehestä."
".....Lapsen oikeudet
Perustuslaki takaa lapsille tasa-arvoisen kohtelun yksilöinä ja antaa heille oikeuden vaikuttaa kehitystasonsa mukaan itseään koskeviin asioihin.
.....
.....Painopistealue oikeusasiamiehen työssä
Lapsen oikeudet ovat olleet vuodesta 1998 eduskunnan oikeusasiamiehen valvonnan yksi painopistealue. Eduskunnan esittämän toivomuksen mukaisesti oikeusasiamies valvoo viranomaisten toiminnan laillisuutta lapsiasioissa. Oikeusasiamies ottaa laillisuusvalvonnassaan lapsen oikeudet huomioon arvioidessaan kaikkea viranomaistoimintaa, jonka vaikutukset kohdistuvat lapsiin.
...."
http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/oikeusasiamies/lapsen-oikeudet.htx
Kiitos tiedoista. Olen alkanut eheytyä huostaanoton aiheuttamasta heitteillejättämisen tunteesta (ja tiedostamisesta). Olen ollut hauras kuin mankeliin kiinnijuuttunut vanha riepu. Yritän. Saada Ihmisarvoni takaisin.
lapsia huostaanotettuna tai ei.
Lastensuojelu tekee työtään väärällä periaattella ja väärillä työmenetelmillä,
jos huostaanotetun lapsen vanhemmalle jää tunne "viranomaiskäsittelyn" jäljiltä
ettei hän ole yhtä arvokas ihmisenä kuin muut
tai että hän on huonompi ihminen kuin muut.
sivulta:
"Sosiaalityö
Sosiaalityö –oppiaineessa tarkastellaan ensinnäkin ihmisten moninaisia elämänolosuhteita ja ongelmia, niiden syntyprosesseja sekä yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen liittyviä kysymyksiä niin yksilöiden kuin yhteiskuntienkin tasolla.
Toiseksi analysoidaan sosiaalityön käytäntöjä ja menetelmiä sekä erilaisten palvelu- ja auttamisjärjestelmien toimintaa.
Lisäksi pohditaan ja kehitetään sosiaalisten ongelmien ja eriarvoisuuden vähentämiseen ja poistamiseen tähtääviä (ammatillisia) toimintatapoja. ...."
et silt pohjalt sit suomalaist sosiaalityöt pitäis teherä...........
teoreettisia, eivätkä valmenna riittävästi kuitenkaan siihen käytännön työhön, johon kentällä joutuu.
Ei sossun tarvitse käytännön työtilanteessa tarkastella eriarvoisuuteen liittyviä kysymyksiä yhteiskuntien tasolla, eikä analysoida työn käytäntöjä ja auttamisjärjestelmien toimintaa. Ja eiväthän sossut ole päättäjiä, jotka kehittävät sosiaalisten ongelmien poistamiseen tähtääviä toimintatapoja. Taitaa olla monissa tehtävissä Suomessa, että ihmiset ylikoulutetaan työhönsä, josta seuraa pelkkää tyytymättömyyttä ja jatkuvaa rutinaa kehnosta palkkauksesta.
Eihän sossuille ole annettu viime vuosina edes riittäviä välineitä työhönsä, siis rahaa avohuollon tukiin. Sossujen toimintatavat ovat siis olleet aika vähissä, jos monessa tilanteessa ainoaksi välineeksi on jäänyt vain huostaanotto.
Ja tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minäkin kirjoitan asian tästä puolesta, mutta arvostelijat taitavat olla aika valikoivia lukemisessaan, kun he jättävät tällaiset tekstit omaan arvoonsa.
tällaiseen jonkin tieteen sisällä ja nimissä harjoitettavaan asiaan. Joku psykologia pystyy koska tahansa todistelemaan sossun pyynnöstä MIM-videoinnin käytön arvon muka arvioitaessa esim. sitä, miten huostaanoton jälkeen hylkiövanhemman vanhemmuutta voidaan sopivalla terapialla tukea ja vahvistaa.
Vaikka todellinen käyttöarvo olisikin hakea naurettava "muka tieteellinen" todiste olemattomista vanhemmuuden puutteista, että lasta ei tarvitsisi vahingossakaan kotiuttaa.
Toisaalta kyllä muistan jossain väitetyn, että MIM:llä on yhtä vähän tieteellistä pohjaa kuin jollain VARPU:llakin. En tiedä, mikä on asian todellinen laita, mutta arveluttavalle vaikuttaa.
Olisiko sitten TEO, Terveydenhuollon Oikeusturvakeskus, oikeampi paikka valituksille?
Kyse onkin siitä, että mitä useampi valitus tuolla Pauniolle menee, sitä useammin tulee dokumentoitua, että hän on kykenemätön tehtäväänsä, kun vastaus on aina, että mitään kyseinen oikeusasiamies ei voi tehdä lapsen hyväksi. Näinollen tulevaisuutta ja dokumentointia ajatellen valitus ei mene hukkaan.
"oikeusasiamiehiä" ja kieltäytykää videoinnista. Ei ala-arvoiseen kohteluun kannata suostua. Lakimies totesi "viranomaisen pyyntöihin ei ole pakko suostua". Käskekää tanttojen tunkea ne videot per*********nsä.
Minulle lastensuojelun asiakkaalle ei kukaan KERRO faktoista suoraan, kun asioin toimistossa. Olen pitkään ymmärtänyt, että avohuoltoon ei ole mistä laittaa. Ainoastaan perhetyöntekijämme sanoi vuosia sitten mikä on totuus. Herättää paranoiaa se, että lastensuojelutyöntekijä vetäytyy lääkärilausunnon, ikivanhan, taakse ja puhuu ympäripyöreitä, että laitoksessa on ne asiantuntijat, jotka tietävät paremmin.
Onko lastensuojelulla mitään valtuuksia tai resursseja sitten valvoa lastensuojelulaitosten oloja? Kun vanhemmat joutuvat puolustamaan lasten perushyvinvointia?
ole mihinkään muuhunkaan, ja valvonta nyt on viimeinen asia, mihin jotain uhrataan.
Itse sain painostaa sossuja tarkistuskäynnille muutaman kuukauden. Olivat itsekin nyreissään lastenkodin 'itseriittoisuudesta' siinä mielessä, että heitä ei oltu kutsuttu yhteenkään palaveriin, vaikka he olivat ilmaisseet useaan otteeseen halukkuutensa päästä paikalle. Raportoin sossuille jatkuvasti lapsen huonosta kohtelusta ja viime lopussa sossut päättivät, että: "Ei edes kutsuta ja tällaista saa kuulla jatkuvasti. Mehän MENEMME sinne, koska olemme maksajiakin!"
Lapsi sai jutella sossun kanssa, mutta ei uskaltanut puhua oloistaan, koska hänet oli peloteltu ja uhkailtu puhumasta ulkopuolisille, olin kuullut sen itse kun hoitaja suuttui lapselle kun olin paikalla. Vasta kun sossu poistui ja paikalle tuli lapsen paremmin tuntevat perhetyöntekijät, alkoi totuus paljastua. Sillä aikaa kun lapsi jutteli perhett:n kanssa, sossu oli ehtinyt jo kuuluttaa henkilökunnalle, että "kaikki tuntuu olevan hyvin ja lapsi viihtyy hyvin." Tuon jälkeen ensimmäisessä puhelinkeskustelussa kanssani perhett:n tekijä sanoi, että he eivät tiedä, mitä painoarvoa heidän puheillaan on, koska he eivät ole sossuja. Mutta kokonaispaketti laitoksen toimista oli sossujenkin korvin kuultuna lopulta niin törkeä, että he purkivat huostaanoton kun en enää palauttanut lasta lomalta laitokseen.
Kaikkein eniten minua ihmetytti sossujen vähän arasteleva asenne laitoksen johtohenkilöitä kohtaan, koska muutenhan sossut ovat hitlereitä omalla maallaan. Ja käytännössä laitos yritti hyppiä sossujen silmille monessa asiassa, jutut perusteltiin aina "näin on laitoksen käytäntö". Ainakin kerran sossu puuttui tilanteeseen ilmoittamalla laitokselle, että "ei ole oikein lastensuojelullisesta näkökulmasta toimia noin". Silloin oli osastonjohtajakin aika hiljainen likka minut tavatessaan, koska olivat luulleet, että huostaanottoäidit vaiennetaan aina "koska näin on laitoksen käytäntö".
Mutta jos sossut eivät olisi puolustaneet meitä, niin kyllä minulle totuus on valjennut, mitä kaikkea olisi pahimmillaan tapahtunut, siis vielä lapsen pahoinpitelyn lisäksi. Siihen sossut eivät voineet puuttua kuulema, koska heidän tavatessaan lapsella ei ollut näkyviä vammoja ja ne vaaditaan, että lastensuojelu reagoi asiaan. Sosiaalikasvattaja-omahoitaja osasi kyllä läimimisen taidon niin, että ihon punoitus oli häipynyt seuraavaan aamuun mennessä.
Mitäs hiivatin asiantuntijoita niissä lastensuojelulaitoksissa on? Kun lapseni lähetettiin väärällä dg:lla psykiatriselle osastolle hän sai tavata psykiatrin vasta kun soitin sairaalaan, joka lapsen oli lastenkotiin lähettänyt ja puhelimeen sattui osastonlääkäri, joka tunsi lastenkodin lääkärin kuulema vuosien ajalta. Vasta kun sairaalasta otettiin yhteyttä lastenkotiin, oli lääkäri saanut vasta kuulla, että halusin hänen tapaavan lastani. Lukemattomat pyynnöt henkilökunnan kautta eivät koskaan tavoittaneet siis lastenkodin lääkäriä.
Ainakaan sen laitoksen sisällä tieto ei kulje, eikä vanhemmilla ole mahdollisuutta vaikuttaa asioihin millään tavalla. Kun tuttavien kanssa kävin tyhjentämässä lapseni huoneen lastenkodissa kysyin ihan huvikseni, että missäs lapsen omahoitaja on, koska hän oli viime aikoina pakoillut minua (sen jälkeen kun heidän lääkärinsä myönsi hoitovirheen). Sain kuulla, että ukko oli turva-alan koulutuksessa. Ainakin siis mieshoitajilla on turva-alan koulutus, etteivät lapsensa kohtelusta liikaa järkyttyneet vanhemmat pääse liikaa hyppimään hoitajien silmille. Jos nyt lukituille osastoille olisi muutenkaan niin helppo päästä. Mutta se kuuluu vanhempien henkiseen hivutukseen nähkääs...
eduskunnan oikeusasiamies sei lainkaan tutkinut asiaamme vaan leimasi suoraan että työntekijä on toiminut oikein. halauisin tehdä valituksen siitä että oikeusasiamies toimi väärin. ,mikä on valitusosoite?
ihmisoikeustuomioistuimeen. Sinne voi kirjoittaa ihan suomeksi ja jos se on väärä instanssi niin kaipa he virkansa puolesta ohjaavat oikeaan osoitteeseen. Käsittääkseni Suomessa ei ole eduskunnan oikeusasiamiestä korkeampaa tahoa viranomaistahoa, joten Euroopan taso en seuraava. Minäkin olen sitä mieltä, että Paunio on pelkkä marionetti.
Mitä MIM-videointi tarkoittaa?