metsäsuunnitelma

Noudatteko metsäsuunnitelmaanne miten tarkkaan? Harvennukset ja hakkuuthan laitetaan suunnitelmassa viiden vuoden ajalle, kuinka yleensä toimitte että teettekö heti periodin alussa, loppupuolella vai tasaisesti? Ajattelin ensin itsekin jakaa tasaisesti mutta hintahan siinä aina paranisi kun olisi 6-7 kuviota kerralla. Eri asia tietysti jos metsää olisi niin paljon että voisi joka vuosi teettää sen sen 5-6 ha
61147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei ole niin tarkkaa ajan kanssa, itse pyrin tekemään monta kuviota kerralla, heti-toimenpiteet ensimmäisenä pois...

Äänestä

noudattaa suunnitelmaa täysin pilkulleen. Monesti suositeltu päätehakkuuta, vaikka puut vielä hyvässä kasvukunnossa. Samoin taimikoiden hoidon ajankohdan kanssa pitää olla tarkkana ja ottaa paremmin huomioon hirvien määrä alueella.Ettei hirvet vie viimeisiäkin taimia.

Äänestä

metsäkeskuksen tekemä metsäsuunnitelma ei sovi ollenkaan. Sen mukaan suurin osa kuvioista pitäisi kymmenen vuoden sisällä hakata aukoksi, ja uudistuskustannukset olisivat valtavat. Olen teettänyt järkevämmän rinnakkaissuunnitelman, jonka mukaan edetään, mutta ei mitenkään kirjaimellisesti.

Äänestä
  • Ole mitään vuosimääriä milloin tehdä kyllähän se kuka metsää hoitanu osaa itsekkin päätellä. n 10v sitten suunnitelmassa oli merkitty aukoksi puu vanhaa ei kasva muutama laho viimesyksynä kaadettiin.Harvennukset luonnollisesti muiden kauppojen yhteydessä.

    Äänestä

Joopa, joo. Metsäsuunnitelma ei ole mikään ehdoton aapinen, jota täytyisi noudattaa. Elikkä siinä on hoito ja toimenpiteet suositeltu ja niitä voi kyllä järkeä käyttäen soveltaa itse. Eli jos sinne on merkitty että metsä on uudistuskypsää-se tarkoittaa sitä, että metsän VOI uudistaa, mutta ei kenenkään ole mikään pakko sitä uudistaa-se vain täyttää uudistamiskypsyyden kriteerit. Eli suunnitelman tekijä ei ole tehnyt virhettä, vaan toleranssin alaraja on saavutettu ja metsä voi siitä huolimatta vielä jatkaa kasvuaan :) Ja näissä harvennuksissa ja taimikonhoidoissa on sama homma, niitä voi siirrellä esim.hirvituho riskin vuoksi muutamia vuosia eteen päin jos siltä näyttää ja harvennukset ovat myös mahdollista siirtää jos ei ole vaarana liiallinen latvuskerroksen karsiutuminen ja siten puun kasvukunnon heikkeneminen. Suunnitelma on hyvä apuväline ja sitä kannattaa käyttää, mutta kannattaa muistaa se, että se ei ole ehdoton toteutus ohjekirja.

Äänestä
  • Suunnitelman jaksotuskin kahteen 5-vuotiskauteen yrittää viitata siihen että hommaa voi soveltaakkin.
    Jos esim. yksityistalouden tilanne on sellainen, että tarvitaan rahaa, voi hyvinkin näitäkin kausia yhdistellä, kunhan muistaa sitten myös hoitotyöt.

    Suunnitelman HETI osuus on se tärkein ajoitusten kannalta. Se on merkki myöhässä olevasta hakkuusta tai työstä. Muut ajoitukset lähinnä ohjeellisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj kirjoitti:

Noudatteko metsäsuunnitelmaanne miten tarkkaan? Harvennukset ja hakkuuthan laitetaan suunnitelmassa viiden vuoden ajalle, kuinka yleensä toimitte että teettekö heti periodin alussa, loppupuolella vai tasaisesti? Ajattelin ensin itsekin jakaa tasaisesti mutta hintahan siinä aina paranisi kun olisi 6-7 kuviota kerralla. Eri asia tietysti jos metsää olisi niin paljon että voisi joka vuosi teettää sen sen 5-6 ha

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu