avioeroon liittyvän osituksen suorittaa heti sen jälkeen kun avioerohakemus on jätetty käräjäoikeudelle vai onko odotettava se puoli vuotta, jonka jälkeen avioero tulee voimaan ?
osituksen ajankohta
Saako
205507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ja parempikin ehkä niin. Sitten se on tehty.
Osituksen voi tehdä milloin vain, vaikkei erottaisikaan.
Minulla exä kävi varkaissa vielä ositussopimuksen teon jälkeenkin. Ei luovuttanut avaimia, vaikka sopimus sitä edellytti.
Sellaisia ovat peruskoulun luokanopettajat, kansankynttilät.
Kuten sinulle jo selkeästi kerrottu ... kyllä saa vaatia ositusta heti, periaatteessa vaikka kun I-vaiheen erohakemus on jätetty (huomaa, jo ennen kuin harkinta-aika ehtinyt alkaa). Vastaavasti, sen voi jättää vaikka tekemättä kokonaan.
Tosin, ei osituksen kanssa kannata hosuakaan, jos harkinta-aikaa ollaan todellakin käyttämässä harkitsemiseen. Nimittäin, kun ositus on kerran tehty, se on voimassa vaikka ette lopullista avioeroa hakisikaan. Käytännössä teille olisi syntynyt avioehto. Jos sitten tahdotte palauttaa "vanhan tilanteen", tarvitsee teidän tehdä ja rekisteröidä avioehto jolla PALUATATTE avio-oikeuden toistenne omaisuuksiin.
Toinen asia mitä syytä harkita, on "riidan määrän minimoiminen" ... toisen kun voi saada aivan turhaan "takajaloilleen", jos kovin uhmakkaasti vaatii ositusta nyt ja heti ... ainoana perusteluna että niin sattuu haluamaan. Usein paras ratkaisu kaikille saadaan, kun yhdessä sovitaan myös milloin se ositus lopulta tehdään (jos tehdään) ... vaikka sitten sen puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen. Tällä en tarkoita, että toisen viivyttelytaktiikkaan tarvitsee suostua... saati hyväksyä, että tuona aikana toinen tyhjentää hissukseen pesän omaksi edukseen.
Tuossa juuri iskee se paljonpuhumasi lahjavero. Omaisuuden siirrot puolisoiden välillä ovat verotettavia, ellei erota. Ei lainsäädäntö tunne aikomusta erota, tuossa mielessä.
Myös avio-oikeus säilyy. Oletko kuullut perunjaosta, jossa leski ei saisi mitään sen takia, että pari on aiemmin aikonut erota, ja sen takia leski menetti avio-oikeutensa.
Veronkierto olisikin noin menetellen helppoa.
Myös "käänteinen" avioehtosopimus on kummajainen. Sovitaan, että kummallakin puolisoista on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, ilman aiemmin tehtyä päivastaista avioehtosopimusta. Mahtaisivat maistraatissa ihmetellä.
M36:n neuvo oli ihan oikein. Puolisot voivat tehdä osituksen vaikkei liitto myöhemmin päättyisikään eroon. Osituksen teko ei poista puolison perintöoikeutta, eikä osituksella tai avio-oikeudella ole muutenkaan mitään tekemistä perintöoikeuden kanssa.
Avio-oikeus on hyvä verosuunnittelukeino. Siinä olet oikeassa.
Käänteinen avioehto menee myös juuri niin kuin M36 kertoi.
Menehän hakemaan vaikkapa lainhuutoa pelkän ositussopimuksen perusteella, ilman että eroatte.
Kaikenlaisia papereita voi kirjoitella, mutta niiden merkitys onkin eri asia.
Avioero ja kuolema. Niissä menee omaisuus jakoon. Ei riitä, että aiotaan erota tai että on vakavasti sairas.
Tietenkin lainhuudot voi hakea ositussopimuksella ja sen perusteella vaikka puolisot ovat vielä avioliitossa!
Katsos, ositusperuste syntyy kun avioerohakemuksen eka vaihe jätetty, vaikka heti sen jälkeen voidaan tehdä ositus... ja hakea mm. uudet lainhuudot. Eikä tilanne muuttu miksikään osituksen osalta, jos puolisot antaisivatkin eroprosessinsa raueta vuoden jälkeen harkinta-ajan alkamisesta.
Puolisoiden avioliitto päättyy joko avioeroon tai kuolemaan. Omaisuus ja sen osittaminen on ERIASIA kuin avioliiton päättyminen !
Omaisuutta ei ole pakko osittaa ja jakaa koskaan, ei siihen ole mitään pakkoa... olkoonkin harvinaista että niin meneteltäisiin.
Vastaavasti, omaisuuden voi osittaa ja erotella heti harkinta-aikaa haettaessa ( I-vaiheen hakemuksen jättämisen jälkeen ) ... puolisot ovat siis vielä avioliitossa, mutta ositusperuste on syntynyt kun hakemus saapunut käräjäoikeuteen. Se että ovat osittaneet omaisuutensa, ei myöskään pakota jättämään II-vaiheen avioerohakemusta. Avioliitto siis voi jatkua, mutta puolisoiden omaisuus on ositettu ja jaettu, eikä heillä ole enää avio-oikeutta toistensa omaisuuksiin.
Minä menen hakemaan lainhuutoa ositussopimuksen perusteella, niinkuin laki sen sallii. Tällä viikolla menen, avioeron I-vaihe on voimassa, toisen vaiheen hausta ei tietoa. Kun et tiedä, niin ota selvää :)
Kyllä, lahjavero iskee JOS toiselle ollaan lahjoittamassa omaisuutta osituksessa. Tehdään se ositus sitten harkinta-aikana tai sen jälkeen. Tasingon maksaminen osituksessa EI OLE lahja, vaan osuus mikä puolisolle kuuluu avio-oikeuden perusteella (ellei ole avioehtoa) eikä siitä makseta lahja- tai perintöveroa. Jos sitten toiselle kuuluisi esim. 50.000 EUR tasinko, mutta hänelle maksetaankin 150.000 EUR "tasinkona" ... on tuo 100.000 EUR lahja, ja sitä kuuluukin lahjaverottaa.
Paitsi tasinko, millä ositetaan puolisoiden nettovarallisuudet yhtä suuriksi kun ositetaan omaisuus.
Nimenomaan lainsäädäntö TUNTEE sen ... kulkee nimellä harkinta-aika (ennen oli asumusero), ellet satu tietämään. Kun avioeron I-vaiheen hakemus jätetty, syntyy ositusperuste, ja ko. päivän jälkeen toisen puolison saama, voittama, perimä, tms. omaisuus ei ole avio-oikeuden piirissä (vaikka puolisot ovat edelleen avioliitossa). Vastaavasti, he voivat tehdä omaisuutensa osittamisen ja jakamisen myös jo harkinta-aikana ... eikä se edes ole valtavan harvinaista.
No kun ei se säily, jos on harkinta-aikana tehty ositus ja siitä laadittu sopimus.
Ei ole veroa kierrettävänä... koska tasingosta ei veroa makseta. Ja kyllä tuo kieltämättä joissakin tilanteissa voi mahdollistaa myös verosuunnittelun.
Eivät he maistraatissa ihmettelisi, vaikkei varmasti harvinainen avioehto olisikin. Harvoinpa harkinta-ajan jälkeen jätetään avioeroamatta, jos välit niin kireät että osituskin tahdottu tehdä heti.
Jos puolisot kuitenkin tahtovat (tai toinen tahoo) ettei tehdäkään "anti-avioehtoa" millä kumottaisiin ositussopimus... niin menisisn varmasti rekisteröimään sen ositussopimukseni maistraattiin, jottei joskus jonkun riidan päätteeksi siippa heitä kumpaakin kappaletta saunan uuniin...
Jos I-vaiheen hakemus jätetty, sinä ja puolisosi olette tehneet ositussopimuksen, missä näkyy varallisuutenne, paljonko tasinkoa maksettu, ja paljonko olet maksanut puolisollesi hänen osuutensa lunastamisesta talosta, jne.
Niin aivan varmasti lainhuutojen haku onnistuu.... miksi ei onnistuisi?
Mutta jos ositussopimuksessanne maksettu "liikaa" tasinkoa, tai käytetty pesän ulkopuolisia varoja, tai annettu lahjoja... niitä pitäisi verottaa.
Suosittelen asioista selvää ottamista lämpimästi sinulle.
Kyllä M36 on aivan oikeassa.
Ositus voidaan toimittaa ositusperusteen syntymisen jälkeen. Ositusperuste syntyy, kun avioerohakemus on jätetty käräjäoikeuden kansliaan. Ositus siis voidaan toimittaa avioliiton aikanakin. Jos avioeroasia sitten raukeaa, toimitettu ositus jää kuitenkin voimaan. Sen lisämerkitys on, että kummallakaan puolisolla sen jälkeen ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, ellei osituksen jälkeen avioehtosopimuksella toisin määrätä.
Avioliittolaki 107 a § (16.4.1987/411):
"Kun ositus on toimitettu, ei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, ellei osituksen jälkeen avioehtosopimuksella toisin määrätä."
Niinpä ... ja hämärästi muistan sen ketjun jossa yhden jos toisenkin pykälän jouduit "copy-paste" menetelmällä luetuttamaan minulle... :-)
Silloinen harhakuvani asiasta lienee yleinen, kuin nyt "oikaistullakin".
Toivotaan että uskoo helpomamlla kuin minä...
Ilmenikö viestistäni jotenkin, että en tiedä asioista, vai onko se sinun perusoletuksesi, että muut ei nyt vaan tiedä ;)
Totta hemmetissä olen ottanut asioista selvää ja kerroin vain tuolle epäilijälle, että minä ainakin haen lainhuutoa ositussopimuksen perusteella, että HÄNEN tulisi ottaa selvää asioista.
Avioeron II-vaiheesta sanon sen verran, että sen hakeminen tehdään kun ehditään, lainhuuto tehdään nyt. Ja juuri sen ositussopimuksen perustella. Joka on myös tehty ihan asioista selvää ottaen, kiitos vain huolenpidostasi.
tahtoopi suara viimisen sanan tämä palstan
ammatti viisastelija.
Jospa tässäkin on kyseessä sellainen ettei ollakkaan edes aviossa????
AP:n avauksessahan luki:
"...avioeroon liittyvän osituksen suorittaa heti sen jälkeen kun avioerohakemus on jätetty..."
Avoerossa ei tehdä ositusta.
Tosin, on aivan mahdollista, etteivät puolisot ole enään avioliitossa (heidät jo ehditty tuomita avioeroon) ja tekevät osituksensa vasta sitten.
jos toinen on kuollut ja sillä on lapsi,ei yhteinen.
Ja vielä jos ja jos.VAI MITÄ????