Moi!
Kysyisin neuvoa miten voidaan opettajasta valittaa virallisesti?
Meitä olisi useampi perhe jotka olisi valituksen takana.
t.Kyllästynyt
Opettajasta valittaminen
81
26528
Vastaukset
- koulutoimenjohtajalle
ja hän järjesti palaverin kyseisen opettajan kanssa, johon piti osallistua me, opettaja ja tämä koulutoimen johtaja. Muttta opettaja ei uskaltanut tulla ja "sairastui" sinä päivänä, ja seuraavana päivä oli taas terve! Siirsimme kokousta parilla viikolla, ja taas tämä opettaja oli sairas sinä päivänä, joten siitä päättelimme kaikki että hän tiesi tehneensä virheen, ja häpesi. Huomautuksen sai eikä ollut enää seuraavana lukuvuotena opettajana siinä koulussa! Kyllä kannatti.
Soitat koulutoimen johtajalle tai laaditte yhteisen kirjallisen valituksen. Siitä se lähtee. - valittaa, aloita
lähimmästä esimiehestä, eli rehtorista, sitten koulu/sivistystoimenjohtaja, sitten koululautakunnan puheenjohtaja. Ellei kunnan tasolla tapahdu mitään, ja valituksen peruste on lain noudattamatta jättäminen/rikkominen, valita hallinto-oikeuteen.
- olette...
...ensin puhuneet opettajan kanssa ja sen jälkeen opettajan esimiehen eli rehtorin. Useimmiten tämä auttaa. Jos rehtorille puhuminen ei tuota tulosta, seuraava osoite on rehtorin esimies eli koulutoimenjohtaja.
- jann--
...minne voin valittaa koulun rehtorista?
- Anonyymi
jann-- kirjoitti:
...minne voin valittaa koulun rehtorista?
huuda omalle munalles jos on
- Anonyymi
jann-- kirjoitti:
...minne voin valittaa koulun rehtorista?
Minne voin valitta opetajasta
- mape
ensimmäisenä valitetaan reksille paitsi jos on reksi niin sitten koulutoimenjohtajalle joka muuten on järjestyksessä toinen. Jos juttu ei etene niin valitusta voi jatkaa lääniin tai kunnan luottamuselimiin vähän asiasta riippuen ja tahdostakin.
Opettajasta valittaminen on aika turhaa. Jos ope ei tee virkavirhettä jonka pystyy näyttämään toteen niin hän ei saa edes varoitusta. Huomautus tai nuhtelu voi ola helppo, mutta täysin hampaaton juttu saada aikaan tietyissä tilanteissa. - valivalivalitus
Opettajasta on niin helppo tehdä syntipukki. Taidat oikein nauttia, kun pääset valittamaan. Kun olet noin tarmoa täynnä, niin kokeilepa seuraaviakin valituskohteita: sairaalat, verotoimisto ja vaikka vakuutusfirmat...ihan vain näin muutamia mainitakseni.
Katos, kun minäkin oon niihin välillä kyllästyny!- kyllästyny
Moi!
Kirjoituksesta päätellen taidatte olla tosi kyllästyny. Anteeksi jos loukkasin teitä jollain lailla. Ei ole ollut tarkoitus loukata.
Pitää muistaa että yleensä kaikki ihmiset tekevät virheitä kotona työssä omassa elämässään ja jne.
Jos minun kohdalle sattuu virhe niin kyllä yleensä yritän korjata virheen, vai onko se teistä väärin.
Olen itseasiassa valittanut verotoimistoo, kelaan sairaalaan ja jne. kun on virhe sattunut. Yleensä olen saanut virheen oikastua.
Välillä näistä kirjoituksista voisi päätellä että ne olisi kirjoitettu joskus 30 luvulla kun opettajat "olivat" niin virheettömiä kansalaisten silmissä. Herätkää jo 2000 luvulle ja puuttukaa jos huomaatte selkeitä virheitä. - Ihmisiä nekin on...?
Terve,
Eihän niissä opettajissa tosiaan koskaan ole mitään vikaa. Todellisia kansankynttilöitä ja kasvatuksen ammattilaisia dekä todellisia esimerkki kansalaisia ja esimerkkejä kaikille muille myös vapaa-aikanaan. - ajaja1
Taisi osua arkaan paikkaan? Oletan että olet itse opettaja ja sinusta on tehty valitus. Katkeruus haisee!
- Anonyymi
kyllästyny kirjoitti:
Moi!
Kirjoituksesta päätellen taidatte olla tosi kyllästyny. Anteeksi jos loukkasin teitä jollain lailla. Ei ole ollut tarkoitus loukata.
Pitää muistaa että yleensä kaikki ihmiset tekevät virheitä kotona työssä omassa elämässään ja jne.
Jos minun kohdalle sattuu virhe niin kyllä yleensä yritän korjata virheen, vai onko se teistä väärin.
Olen itseasiassa valittanut verotoimistoo, kelaan sairaalaan ja jne. kun on virhe sattunut. Yleensä olen saanut virheen oikastua.
Välillä näistä kirjoituksista voisi päätellä että ne olisi kirjoitettu joskus 30 luvulla kun opettajat "olivat" niin virheettömiä kansalaisten silmissä. Herätkää jo 2000 luvulle ja puuttukaa jos huomaatte selkeitä virheitä.Lasten kanssa työskennellessä ei auta tiuskiminen eikä "opekin on ihminen" ole mikään selitys. Lapsen itsetunto voi kolhiutua moitinnoista yms.
Kasvatuksessa ei päästä hyviin tuloksiin mikäli ollaan töykeitä ja päästetään oma huono olo esille. Silloin lopputili tai sairasloma mikäli työtä ei pysty tekemään asiallisesti!!
- ensin keskustella
asianosaisen eli kyseisen opettajan kanssa, mikä ongelma nyt sitten lieneekin? Ei se, että on vain kyllästynyt, ole mikään peruste mennä heti koulutoimenjohtajalle valittamaan. Sitäpaitsi, jos opettaja ei ole selvästi tehnyt virkavirhettä (esim. lyönyt lastanne karttakepillä)niin ei siitä taida mitään hyötyä olla. Suosittelen kyseisen opettajan kanssa keskustelemista, jos että pääse yhteisymmärrykseen, voitte keskustella koulun rehtorin kanssa ja katsoa sitten mihin tulokseen tulitte.
- äiskä2
Poika on nyt neljännellä luokalla ja vieläkään opettajan kanssa yhteistyö ei toimi.
Poikaa hoitava tahokin on siinä yrittänyt auttaa, mutta eivät onnistuneet.
Tuntuu, että sitä vain hakkaa päätä seinään.
Kyseinen opettaja on myös koulu rehtori. - valituksenaiheita
äiskä2 kirjoitti:
Poika on nyt neljännellä luokalla ja vieläkään opettajan kanssa yhteistyö ei toimi.
Poikaa hoitava tahokin on siinä yrittänyt auttaa, mutta eivät onnistuneet.
Tuntuu, että sitä vain hakkaa päätä seinään.
Kyseinen opettaja on myös koulu rehtori.teillä on?
Mikäli tyytymättömyytenne kouluun liittyy lapsenne kouluarkeen, kannattaa ihan käydä seuraamassa koulupäivän kulkua ja mielummin useampina päivinä, että näkee eri oppiaineiden tunteja ja että lapsi tottuu seuraamiseen. Monet lapset kun käyttäytyvät koulussa aivan eri tavoin, kuin vanhemmat olettavat. Erityistä tukea tarvitsevia kuntouttavat tahot yrittävät usein tukea oppilaan koulunkäyntiä milloin milläkin keinoin. Kiireisessä, jatkuvasti muuttuvassa kouluarjessa ei yhden oppilaan jatkuva tavoitteiden huomioiminen ja kokonaisvaltainen tukeminen kuitenkaan ole yksinkertaista, tai edes mahdollista.
Lapsilla on myös taito imeä itseensä vanhempien kouluun kohdistamat tuntemukset. Koulussa vanhempien turhautumista oireileva lapsi ei ainakaan paranna yhteistyön sujumista. - Tasapuolinen mietiskelijä
äiskä2 kirjoitti:
Poika on nyt neljännellä luokalla ja vieläkään opettajan kanssa yhteistyö ei toimi.
Poikaa hoitava tahokin on siinä yrittänyt auttaa, mutta eivät onnistuneet.
Tuntuu, että sitä vain hakkaa päätä seinään.
Kyseinen opettaja on myös koulu rehtori.syytä? Eikö hän tulee toimeen oppilaiden kanssa ylipäätään, vai vain teidän poikanne?
- kyllästyny
valituksenaiheita kirjoitti:
teillä on?
Mikäli tyytymättömyytenne kouluun liittyy lapsenne kouluarkeen, kannattaa ihan käydä seuraamassa koulupäivän kulkua ja mielummin useampina päivinä, että näkee eri oppiaineiden tunteja ja että lapsi tottuu seuraamiseen. Monet lapset kun käyttäytyvät koulussa aivan eri tavoin, kuin vanhemmat olettavat. Erityistä tukea tarvitsevia kuntouttavat tahot yrittävät usein tukea oppilaan koulunkäyntiä milloin milläkin keinoin. Kiireisessä, jatkuvasti muuttuvassa kouluarjessa ei yhden oppilaan jatkuva tavoitteiden huomioiminen ja kokonaisvaltainen tukeminen kuitenkaan ole yksinkertaista, tai edes mahdollista.
Lapsilla on myös taito imeä itseensä vanhempien kouluun kohdistamat tuntemukset. Koulussa vanhempien turhautumista oireileva lapsi ei ainakaan paranna yhteistyön sujumista.Moi!
Ja kiitoksia kaikille vastauksista.
Olen selvitellyt asiaa aina läänin päättäviä elimiä asti ja näyttää aika mahdottomalta.
Tietenkin vikaa on myös lapsissa, kun ei ole opettajan mieleen.(Tässä tapauksessa ei kuulu oikeann uskon ryhmään).
Täytyy tyytyä helpoimpaan ratkaisuun ja muuttaa pois paikkakunnalta. - kyllästyny
Tasapuolinen mietiskelijä kirjoitti:
syytä? Eikö hän tulee toimeen oppilaiden kanssa ylipäätään, vai vain teidän poikanne?
Moi!
Vanhempien mielestä, opettaja ei tule toimeen yhden kylän oppilaiden vanhempien kanssa toimeen. Kaikissa kylän lapsissa on vikaa -> tutkimuksiin. Tietenkin vikaa on myös omassa pojassa kun ei ole "massan" mukainen yms.
Minusta on huomioitava että lapset tulevat niin monenlaisesta eri ympäristöstä ja lisäksi jokainen on vieläpä oma persoona ja jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet. - kanssakulkija
kyllästyny kirjoitti:
Moi!
Ja kiitoksia kaikille vastauksista.
Olen selvitellyt asiaa aina läänin päättäviä elimiä asti ja näyttää aika mahdottomalta.
Tietenkin vikaa on myös lapsissa, kun ei ole opettajan mieleen.(Tässä tapauksessa ei kuulu oikeann uskon ryhmään).
Täytyy tyytyä helpoimpaan ratkaisuun ja muuttaa pois paikkakunnalta.Älä muuta pois paikkakunnalta. Laita asia menemään virkamieskoneistoon ja sitten AVI:n eli aluehallintovirastoon. Äöä luovuta ja anna olla, tsemppiä ja oikeustaistelua tarvitaan, vaikka se onkin raskasta
Voimia - antiope007
valituksenaiheita kirjoitti:
teillä on?
Mikäli tyytymättömyytenne kouluun liittyy lapsenne kouluarkeen, kannattaa ihan käydä seuraamassa koulupäivän kulkua ja mielummin useampina päivinä, että näkee eri oppiaineiden tunteja ja että lapsi tottuu seuraamiseen. Monet lapset kun käyttäytyvät koulussa aivan eri tavoin, kuin vanhemmat olettavat. Erityistä tukea tarvitsevia kuntouttavat tahot yrittävät usein tukea oppilaan koulunkäyntiä milloin milläkin keinoin. Kiireisessä, jatkuvasti muuttuvassa kouluarjessa ei yhden oppilaan jatkuva tavoitteiden huomioiminen ja kokonaisvaltainen tukeminen kuitenkaan ole yksinkertaista, tai edes mahdollista.
Lapsilla on myös taito imeä itseensä vanhempien kouluun kohdistamat tuntemukset. Koulussa vanhempien turhautumista oireileva lapsi ei ainakaan paranna yhteistyön sujumista.niimpä niin ... just ja joo!!! tarkoitatko, että tapahtui mitä tahansa aina syy löytyy lapsesta ja hänen käyttäytymisestään tai vanhempien asenteesta??? uskallatko oikeasti väittää ettei opettajakunnasta löydy ihmisiä jotka kohtaavat aidon oikean elämän haasteet ja elävät niiden kanssa (esim avioeron mukanaan tuoma väsymys, päihdeongelmat, loppuunpalaminen)... jos noin on niin taidan minäkin liittyä opettajasakkiin ja lakkaan tekemästä oikeita töitä.
- wvwvw
Mä naputtelen sähköpostia rehtorille, sehän on opettajan esimies. En viitsi enää opettajalle mitään ilmoitella kun se on aina sairaslomalla. Tämän takia on ollut ihan liikaa väärinkäsityksiä.
- jkjjkljkljlk
mihin voi valittaa rehtorista ?
- vi..tuttaa
jkjjkljkljlk kirjoitti:
mihin voi valittaa rehtorista ?
Ihme kyllä mutta meillä opettajillakin olisi syytä valittaa rehtorista. Se ei vaan ole niin helppoa kun pomomme on oikea kusi.....pää. Mutta onnea vaan teille, teillä on siihen paremmat mahdollisuudet.
- kanssakulkeva
Nyt menee just niinku pitää. Ensin reksi, sitten reksin esimies, sitten sen esimies jne ja lopulta AVI
- Ekaks kannattaa
kanssakulkeva kirjoitti:
Nyt menee just niinku pitää. Ensin reksi, sitten reksin esimies, sitten sen esimies jne ja lopulta AVI
nuolla persettä, jos se ei toimi niin sitten kovemmat keinot käyttöön, jokaiselle ansionsa mukaan.
- joku123654
mistä asiasta muuten aikoisit valittaa? meidän koulussa opettajat on niin v**un korruptoituneita. passittaa jälkkään vain sen takii et sais lisää liksaa. yksi kaverini huusi englantilaiselle kouluavustajalle: busted (kiikissä)
kun hän kuunteli salaa oven läpi mitä naapuriluokassani tapahtui. hän käsitti kaverini sanoneen bastard (paskiainen) ja jälkkäähän siitä tuli. kaverini meni pyytämään anteeksi häneltä ja hän sanoi ymmärtäneensä väärin mutta jälkkää hän ei voinut perua!!!!!! myös 2 vuotta sitten kaverini oli ollut riidoissa yhden oppilaan kanssa ja päätti kostaa tönäisemällä hänet kiveltä alas. minä ja toinen kaverini katsoimme sivusta. jäätiinhän siitä kiinni ja jälkkää tuli kaikille (sivusta katsoneille "rikoskumppanuudesta"). reksi väitti minun keksineen ja suunniteleen koko jutun (vaikken ollut) ja vielä myöntäneeni sen. ja sitten kun väitin vastaan etten ollut suunnitellut mitään hän sanoi: haista paska (etunimeni sukunimeni)!!!!!!- +p
Opet eivät saa jälki-istuntojen valvomisesta palkkaa, eli lisäliksan takia eivät taida sentään jälkkää antaa.
- oho
+p kirjoitti:
Opet eivät saa jälki-istuntojen valvomisesta palkkaa, eli lisäliksan takia eivät taida sentään jälkkää antaa.
heh heh heh, pitäiskö siitä vielä erikseen maksaa??? eikö jo se peruspalkka mihin jälki-istunnon istuttaminen kuuluu riitä???
- Halusin vain apua!
Mitä teen? opettaja/vararehtori käytti asemaansa todella väärin.Huolestuin lapseni koulunkäynnistä kun, hän oli menettänyt hyvän ystävänsä draagisella tavalla.Otin ensin luokanvalvojaan yhteyden joka käski ottamaan siihen opettajaan yhteyden jonka, tunneista tyttöni oli antanut negatiivista palautetta.Pidimme kahden keskisen palaverin opettajan kanssa.En halunnut tyttäreni tietävän tästä tapaamisesta.Tapaamisestamme tulikin aivan muuta kuin olin halunnut.En saanut tukea tytölleni.Opettajalta/vararehtorilta en saanut suun vuoroa.Hän huusi ja löi nyrkkiä pöytään.Suu puhtaaksi senkin nainen,olit sanonut luokanvalvojalle että, tiedät minun perhe-elämästä jotain.Tässä vaiheessa hän oli soittanut miehelleen joka, tuli myös paikalle ns.hänen miehensä on poliisi.Sain sitten tästä ns.illasta kopion kotiin.Opettaja/vararehtori oli kopiokoneella väärentänyt nimikirjoitukseni,siihen paikkaan että, myönsin tietäväni heidän perhe-elämästa jotain.Otin rehtoriin yhteyden.Hän sanoi että, opettaja hivenen ylireakoi.Tytöltäni 16v oltiin kysytty haluaako hän että, asia viedään eteenpäin.Näin siis Orivedellä.
- Orivesipää
Kirjoituksesi oli kyllä ihmeellinen. Ilmeisesti halusit sanoa jotakin, mutta
kauheat määrät kielivirheitä söivät sanomasi.
Puhut lapsesi menettäneen ystävänsä draagisella (!) tavalla ja samassa yhteydessä syytät opea aseman väärinkäytöstä. Nämä asiat siis ilmeisesti liittyvät jotenkin toisiinsa. Eikä haluamasi palaveri mennytkään mielesi mukaan. Halusit tukea tytöllesi, mutta ehkä et itse tajua, missä vika on. Halusitko ehkä tukea tyttösi huonolle käytökselle? Siihenhän opettaja ei mitenkään voi mennä mukaan, olivatpa huonon käytöksen syyt mitkä tahansa. Joskus on tehtävä toppi, loputon ymmärtäminen ja kaiken selittäminen ikävällä kokemuksella ei ole lapsen paras.
Kuvailet open käytöstä (epämääräisesti), mutta et kerro mitään omastasi. Sinuna olisin nyt hiljaa kuin pissi sukassa, kirjoituksestasi on nimittäin henkilöt tunnistettavissa. Esität aika rumia syytöksiä, kuten asemansa väärinkäyttöä.
Kopiokoneella ei voi väärentää. Se nimensä mukaisesti vain kopioi. - just näi
Orivesipää kirjoitti:
Kirjoituksesi oli kyllä ihmeellinen. Ilmeisesti halusit sanoa jotakin, mutta
kauheat määrät kielivirheitä söivät sanomasi.
Puhut lapsesi menettäneen ystävänsä draagisella (!) tavalla ja samassa yhteydessä syytät opea aseman väärinkäytöstä. Nämä asiat siis ilmeisesti liittyvät jotenkin toisiinsa. Eikä haluamasi palaveri mennytkään mielesi mukaan. Halusit tukea tytöllesi, mutta ehkä et itse tajua, missä vika on. Halusitko ehkä tukea tyttösi huonolle käytökselle? Siihenhän opettaja ei mitenkään voi mennä mukaan, olivatpa huonon käytöksen syyt mitkä tahansa. Joskus on tehtävä toppi, loputon ymmärtäminen ja kaiken selittäminen ikävällä kokemuksella ei ole lapsen paras.
Kuvailet open käytöstä (epämääräisesti), mutta et kerro mitään omastasi. Sinuna olisin nyt hiljaa kuin pissi sukassa, kirjoituksestasi on nimittäin henkilöt tunnistettavissa. Esität aika rumia syytöksiä, kuten asemansa väärinkäyttöä.
Kopiokoneella ei voi väärentää. Se nimensä mukaisesti vain kopioi.Käytät perusteina omia mielipiteitä etkä faktoja. Sinä et ole lain edessä oikea ihminen määrittämään mikä on lapselle parasta vaan se on ennen 18 vuoden ikää huoltajat tai tarvittaessa sosiaalivirasto ja korkeammat tahot. Tuollaisia asiakirjoja ei voi vararehtori vaatia täyttämään, eikä edes poliisi ilman siihen valtuutettua lupaa, mitä tuskin tässä yhteydessä oli hankittu. Joten jopa vesipäinen periaatteita noudattava idiootti valopään pitäisi tietää, että tämä on virka-aseman väärinkäyttöä.
Nykyään kouluissa ei noudateta lakeja kuten pitäisi vaan kierretään ne "maalaisjärkeä" käyttäen tai omia periaatteita noudattaen. Tämä ei ole oikea tapa hoitaa asioita ja se on fakta, että suurin osa niistä maalaisjärkeilevistä opettajista käyttää asemaansa väärin, eikä tee sitä työtä mihin heidät on työllistetty.
Vaikka vanhemmat käyttäytyisivät itse epäasiallisesti ja kyseessä oleva oppilas olisi käyttäytynyt asiattomasti ei heitä tai heidän mielipiteitään voi laiminlyödä, kuten tässä ilmeisesti on jollain tasolla tehty ja jos näitä perusteita alunperin laimilyödään ei oppilaitos itse hoida eikä voi hoitaa asioita ns. asianmukaisin keinoin, joten tätä asiaa ei voida hoitaa koulun sisäisesti sikäli kun koko oppilaitos on korruption otteessa.
Kopiokoneella ei voi väärentää? Laittomasti kopioitu asiakirja on väärennös mikäli kyseessä ei ollut laittomasti kopioitu asiakirja se oli laiton "asiakirja".
Millä tahansa instrumentilla voi väärentää mitä tahansa.
Ja kyseinen poliisi ei ollut ilmeisesti puolueeton joten hänen lausunnot ovat siten mitätöityjä.
Länsimaisen oikeusajattelun peruslähtökohta on, ettei kenenkään tarvitse todistaa syyttömyyttään vaan ainoastaa todistaa syyllisyys joten pointti oli, ettei kyseisen vanhemman tarvitse kertoa mitään omasta käytöksestä vaan hän voi ihan rauhassa syyttää teitä mistä tahansa kunnes se todistetaan vääräksi.
Sinä voit pitää jumalauta turpasi kiinni. - Korivesipääty
just näi kirjoitti:
Käytät perusteina omia mielipiteitä etkä faktoja. Sinä et ole lain edessä oikea ihminen määrittämään mikä on lapselle parasta vaan se on ennen 18 vuoden ikää huoltajat tai tarvittaessa sosiaalivirasto ja korkeammat tahot. Tuollaisia asiakirjoja ei voi vararehtori vaatia täyttämään, eikä edes poliisi ilman siihen valtuutettua lupaa, mitä tuskin tässä yhteydessä oli hankittu. Joten jopa vesipäinen periaatteita noudattava idiootti valopään pitäisi tietää, että tämä on virka-aseman väärinkäyttöä.

Sinä voit pitää jumalauta turpasi kiinni.Mitä ihmeen yleistyksiä sinä kirjoittelet? Juttusi oli niin epämääräistä löpinää, että siitä ei edes tiedä, oliko tarkoituksesi vastata nimimerkille "Orivesipää" vai jollekulle muulle.
Ainakin kirjoituksesi ensimmäinen lause viittaa siihen, että vastauksesi oli tarkoitettu jollekulle muulle, mainittu nimimerkkihän ei kirjoituksessaan käyttänyt minkään perusteina omia mielipiteitään. Faktaosastoa sen sijaan on esimerkiksi se, että loputon ymmärtäminen ja kaiken selittäminen ikävällä kokemuksella ei ole lapsen paras. - Tanttuurakin
just näi kirjoitti:
Käytät perusteina omia mielipiteitä etkä faktoja. Sinä et ole lain edessä oikea ihminen määrittämään mikä on lapselle parasta vaan se on ennen 18 vuoden ikää huoltajat tai tarvittaessa sosiaalivirasto ja korkeammat tahot. Tuollaisia asiakirjoja ei voi vararehtori vaatia täyttämään, eikä edes poliisi ilman siihen valtuutettua lupaa, mitä tuskin tässä yhteydessä oli hankittu. Joten jopa vesipäinen periaatteita noudattava idiootti valopään pitäisi tietää, että tämä on virka-aseman väärinkäyttöä.
Nykyään kouluissa ei noudateta lakeja kuten pitäisi vaan kierretään ne "maalaisjärkeä" käyttäen tai omia periaatteita noudattaen. Tämä ei ole oikea tapa hoitaa asioita ja se on fakta, että suurin osa niistä maalaisjärkeilevistä opettajista käyttää asemaansa väärin, eikä tee sitä työtä mihin heidät on työllistetty.
Vaikka vanhemmat käyttäytyisivät itse epäasiallisesti ja kyseessä oleva oppilas olisi käyttäytynyt asiattomasti ei heitä tai heidän mielipiteitään voi laiminlyödä, kuten tässä ilmeisesti on jollain tasolla tehty ja jos näitä perusteita alunperin laimilyödään ei oppilaitos itse hoida eikä voi hoitaa asioita ns. asianmukaisin keinoin, joten tätä asiaa ei voida hoitaa koulun sisäisesti sikäli kun koko oppilaitos on korruption otteessa.
Kopiokoneella ei voi väärentää? Laittomasti kopioitu asiakirja on väärennös mikäli kyseessä ei ollut laittomasti kopioitu asiakirja se oli laiton "asiakirja".
Millä tahansa instrumentilla voi väärentää mitä tahansa.
Ja kyseinen poliisi ei ollut ilmeisesti puolueeton joten hänen lausunnot ovat siten mitätöityjä.
Länsimaisen oikeusajattelun peruslähtökohta on, ettei kenenkään tarvitse todistaa syyttömyyttään vaan ainoastaa todistaa syyllisyys joten pointti oli, ettei kyseisen vanhemman tarvitse kertoa mitään omasta käytöksestä vaan hän voi ihan rauhassa syyttää teitä mistä tahansa kunnes se todistetaan vääräksi.
Sinä voit pitää jumalauta turpasi kiinni."Vaikka vanhemmat käyttäytyisivät itse epäasiallisesti ja kyseessä oleva oppilas olisi käyttäytynyt asiattomasti ei heitä tai heidän mielipiteitään voi laiminlyödä, kuten tässä ilmeisesti on jollain tasolla tehty ja jos näitä perusteita alunperin laimilyödään ei oppilaitos itse hoida eikä voi hoitaa asioita ns. asianmukaisin keinoin, joten tätä asiaa ei voida hoitaa koulun sisäisesti sikäli kun koko oppilaitos on korruption otteessa."
Kyllä on komea virke! Mutta mitä ihmettä siinä yritetään sanoa? - pyrögraatti

Herrahyvästisiutakkoo, mitä sekalaista potaskaa! Eihän tuosta ota selvää byrokraattikaan!
Selväksi tuli ainoastaan se, että kirjoittajalla on jotakin opettajien ammattikuntaa ja peruskouluinstituutiota vastaan. Ehkäpä hänellä on ollut vaikeuksia selvitä peruskoulusta läpi, ainakin äidinkielessä on luultavasti menty ihan rimaa hipoen. - Tuohan oli jees
pyrögraatti kirjoitti:
"Vaikka vanhemmat käyttäytyisivät itse epäasiallisesti ja kyseessä oleva oppilas olisi käyttäytynyt asiattomasti ei heitä tai heidän mielipiteitään voi laiminlyödä, kuten tässä ilmeisesti on jollain tasolla tehty ja jos näitä perusteita alunperin laimilyödään ei oppilaitos itse hoida eikä voi hoitaa asioita ns. asianmukaisin keinoin, joten tätä asiaa ei voida hoitaa koulun sisäisesti sikäli kun koko oppilaitos on korruption otteessa."
Herrahyvästisiutakkoo, mitä sekalaista potaskaa! Eihän tuosta ota selvää byrokraattikaan!
Selväksi tuli ainoastaan se, että kirjoittajalla on jotakin opettajien ammattikuntaa ja peruskouluinstituutiota vastaan. Ehkäpä hänellä on ollut vaikeuksia selvitä peruskoulusta läpi, ainakin äidinkielessä on luultavasti menty ihan rimaa hipoen.Ihan hyvin oli kirjoitettu. Sen sijaan, sinun kommentointisi paljastaa erään hyvin niljakkaan ja vittumaisen ongelman: Egoistisen kaikkivoipaisuuspsykoosisi.
Viran mukanaan tuomaa hyväveli/ sisar- verkostoa käytetäänkin häikäilemättömästi väärin, pönkittämään viranhaltijan omaa mitätöntä itsetuntoa, virkavaltaa voisikin hyvällä omallatunnolla kutsua narsistin purukumiksi,
(purkallahan lapsilla on tapana yrittää paikata aika isojakin valuvikoja, ja tunnetusti helvetin huonolla menestyksellä).
- jk
ihannhyvinnvoit
Minä valitin opettajasta kun hän sanoi himputti :O
- typerille vanhemmill
Onneksi opettajalla on valtaa psyykata kersoja ja trehdä idioottimaisesti käyttäytyvien vanhempien kersojen arjesta koulussa H E L V E T T I Ä ! Älkäämme myöskään unohtako koulunkäynninohjaajia eli avustajia. He osaavat myös tosi ovelasti syrjiä ja henkisesti jopa pahoinpidellä lasta ilman, että kukaan muu tajuaa mitään. Viime kädessä jos on tilanne: lapsen sana kahden aikuisen sanaa (ope avustaja) vastaan, niin kyllähän se räkänokka siinä typerine äiteineen häviää. Hah haa. Näin ainakin täällä pääkaupunkiseudulla ja Lahden kouluissa toimitaan. Kannattaa varmaankin hieman miettiä siellä kotona ennen kuin ruvetaan leikkimään mitään imbesillejä "äiti on open pomo" -mielikuvitusleikkejä. Mielisairaaloissa tulee heti lepositeet ja lääkitys kuulemma, jos luulee olevansa presidentti tai kuningas. Ei siivoojaäidistä tai sossupummeista kakaroiden sikiäjistä saa kenenkään pomoa leivottua, ei sitten millään mielikuvituksella.
- openpomo,äiti
Heti vaan kun tekee valituksen, niin asiat hoituu. Yleensä opet väistelee ja syyttää lapsia ja heidän vanhempiaan, kun eivät kehtaa myöntää virheitään, mutta sinnikkäästi vaan, niin kyllä joku toimenpitseen ryhtyy.
- Perttuterttu
Näinhän se tietysti menee. Kun penska häiritsee kaiket tunnit eikä viitsi kaivaa kirjoja repusta sen enempää kotona läksyjen tekoa varten kuin koulussa tuntityöskentelyäkään varten, vika on tietenkin opettajassa. Hän ei selvästikään ymmärrä tätä lasta eikä osaa tai halua motivoida. Mikä siinä sitten on, että luokalla kuitenkin ne 25 muuta lasta toimivat ihan normaali-ihmisen tavoin?
- säälin teitä ja heit
Nykyajan vanhemmat ovat niin idiootteja, persuja syräytyneitä juntteja kirjoitusvirheineen ja moukkamaisine käytöstapoineen, että kyllä sääliksi käy opettajia. Ensin joutuvat alipalkattuina kasvattamaan toisten häiriintyneitä räkänokkia (joiden kasvatus on kotona yleensä täysin olematonta), ja sitten vielä näitä "äideistä parhaita" joutuu samaan hintaan kuuntelemaan ja sietämään. Tämän ketjun itkijäeukko ala-arvoisine kirjoitustaitoineen on osuva esimerkki tästä, mitä tarkoitan juuri. Ei tainnut oma koulunpenkki liikoja kulua, tai sitten oppi vain on valunut kuin vesi hanhenperseestä. Veikkaisinpa, että tää syrjäytynyt dorka on joko työtön tai siivooja (siistijä) tai lähihoitaja - näihin kun pääsee nykypäivänä lähes kuka tahansa, joka osaa oman nimensä edes sanoa. : D
- play it again, Sam
Onneksi opettajalla on valtaa psyykata kersoja ja tehdä idioottimaisesti käyttäytyvien vanhempien kersojen arjesta koulussa H E L V E T T I Ä ! Älkäämme myöskään unohtako koulunkäynninohjaajia eli avustajia. He osaavat myös tosi ovelasti syrjiä ja henkisesti jopa pahoinpidellä lasta ilman, että kukaan muu tajuaa mitään. Viime kädessä jos on tilanne: lapsen sana kahden aikuisen sanaa (ope avustaja) vastaan, niin kyllähän se räkänokka siinä typerine äiteineen häviää. Hah haa. Näin ainakin täällä pääkaupunkiseudulla ja Lahden kouluissa toimitaan. Kannattaa varmaankin hieman miettiä siellä kotona ennen kuin ruvetaan leikkimään mitään imbesillejä "äiti on open pomo" -mielikuvitusleikkejä. Mielisairaaloissa tulee heti lepositeet ja lääkitys kuulemma, jos luulee olevansa presidentti tai kuningas. Ei siivoojaäidistä tai sossupummeista kakaroiden sikiäjistä saa kenenkään pomoa leivottua, ei sitten millään mielikuvituksella.
OLKAA KIITOLLISIA, ETTÄ EDES JOKU TÄSSÄ YHTEISKUNNASSA VIITSII TEIDÄN SYRJÄYTYNEITÄ KAKAROITANNE YRITTÄÄ KASVATTAA - TEISTÄ KUN SIIHEN EI OLE. - Taliaivot
play it again, Sam kirjoitti:
Onneksi opettajalla on valtaa psyykata kersoja ja tehdä idioottimaisesti käyttäytyvien vanhempien kersojen arjesta koulussa H E L V E T T I Ä ! Älkäämme myöskään unohtako koulunkäynninohjaajia eli avustajia. He osaavat myös tosi ovelasti syrjiä ja henkisesti jopa pahoinpidellä lasta ilman, että kukaan muu tajuaa mitään. Viime kädessä jos on tilanne: lapsen sana kahden aikuisen sanaa (ope avustaja) vastaan, niin kyllähän se räkänokka siinä typerine äiteineen häviää. Hah haa. Näin ainakin täällä pääkaupunkiseudulla ja Lahden kouluissa toimitaan. Kannattaa varmaankin hieman miettiä siellä kotona ennen kuin ruvetaan leikkimään mitään imbesillejä "äiti on open pomo" -mielikuvitusleikkejä. Mielisairaaloissa tulee heti lepositeet ja lääkitys kuulemma, jos luulee olevansa presidentti tai kuningas. Ei siivoojaäidistä tai sossupummeista kakaroiden sikiäjistä saa kenenkään pomoa leivottua, ei sitten millään mielikuvituksella.
OLKAA KIITOLLISIA, ETTÄ EDES JOKU TÄSSÄ YHTEISKUNNASSA VIITSII TEIDÄN SYRJÄYTYNEITÄ KAKAROITANNE YRITTÄÄ KASVATTAA - TEISTÄ KUN SIIHEN EI OLE.Saatanan Kusipää.
Tehän olette (en tiedä oletko opettaja) siis opettajat niin saatanan sivistynyttä sakkia, että päätitte oikein ryhtyä OPETTAMAAN niitä lapsia sekä nuoria AIVAN täysin omasta tahdosta.
Millä perusteella te kuvittelette toimivanne oikein tässä yhteiskunnassa jos te rikotte sen sisimmäisiä eettisiä ihmisoikeuksia kasvaa suhteellisen vapaasti ja saada oikeus terveyteen ja elämään sekä täydelliseen mielipiteiden vapauteen (pidetään se sanavapaus erillään tästä).
"Onneksi opettajalla on valtaa psyykata kersoja" se on totta, mutta kai sinä tämän ajattelutavan edustajana ymmärrät, että se tuo myös vastuuta.
Opettajien TEHTÄVÄ kouluissa on opettaa objektiivisesta näkökulmasta eri aineita, eikä sekoittaa teidän saatanan harmaiden ja säälittävien junttien mielipiteitä niihin ja näin ollen korruptoida järkeviksi (yksilöllisten halujen ja tarpeiden mukaan) kasvavia mieliä. Tiedän suurimman osan nuorista olevan kouluhaluttomia,mutta joka on lähinnä tervettä siinä iässä. vai onko käynyt niin, että purat omia lapsuuden sisäisiä agressioita, syystä, että vihasit muita nuoria ja olit itse syrjäytynyt sisäsiittoinen narsisti nörtti lapsi.
Siis ettehän te voi olettaa opettajaksi ryhtyessänne, että edes 20% oppilaistanne tulee toimimaan teidän haluamallanne "oikealla" tavalla.
Millä oikeudella tai perusteella sinä menet leimamaan siivojat tai sossupummit? Mikä helvetin kuningas sinä itse luulet olevasi? Henkilökohtaisesti leipoisin sinua turpaan, mutta kyllä olet rauhoittavasi ansainnut.
Ei opettajan tehtävä ole moralisoida tai opettaa lasta uskomaan tai toimimaan tietyillä periaatteilla tai ehdoilla. Se on väärin.
Hyvin usein oppiminen ON opettajasta kiinni, opetustavoista ja menetelmistä.
Jos ei koe itseään päteväksi sosiaalisilta kyvyiltään tai lähtökohdiltaan ei ole suositeltavaa EIKÄ MISSÄÄN NIMESSÄ PAKKO ryhtyä opettajaksi.
Ja ihan sitten vaan tiedoksi ei kiinnosta hevon vittukaan kirjotusvirheet.
Jos niinkin sivistyneelle ihmiselle kuten opettajalle tai sinulle olit opettaja tai et
ilmeisesti määrittelet yhteiskunnallisen ihmisarvon koulutustason ja palkan perusteella niin itse olen opettajaa korkeammin kouluttautunut sekä rutkasti juridista auktoriteettia enemmän omaava henkilö ja on tämä saatanan surkeaa seurata tätä touhua. Menkää ihmiset hoitoon. Sairaalassa ne antaa teille apua. - oot dorrrrrka
Taliaivot kirjoitti:
Saatanan Kusipää.
Tehän olette (en tiedä oletko opettaja) siis opettajat niin saatanan sivistynyttä sakkia, että päätitte oikein ryhtyä OPETTAMAAN niitä lapsia sekä nuoria AIVAN täysin omasta tahdosta.
Millä perusteella te kuvittelette toimivanne oikein tässä yhteiskunnassa jos te rikotte sen sisimmäisiä eettisiä ihmisoikeuksia kasvaa suhteellisen vapaasti ja saada oikeus terveyteen ja elämään sekä täydelliseen mielipiteiden vapauteen (pidetään se sanavapaus erillään tästä).
"Onneksi opettajalla on valtaa psyykata kersoja" se on totta, mutta kai sinä tämän ajattelutavan edustajana ymmärrät, että se tuo myös vastuuta.
Opettajien TEHTÄVÄ kouluissa on opettaa objektiivisesta näkökulmasta eri aineita, eikä sekoittaa teidän saatanan harmaiden ja säälittävien junttien mielipiteitä niihin ja näin ollen korruptoida järkeviksi (yksilöllisten halujen ja tarpeiden mukaan) kasvavia mieliä. Tiedän suurimman osan nuorista olevan kouluhaluttomia,mutta joka on lähinnä tervettä siinä iässä. vai onko käynyt niin, että purat omia lapsuuden sisäisiä agressioita, syystä, että vihasit muita nuoria ja olit itse syrjäytynyt sisäsiittoinen narsisti nörtti lapsi.
Siis ettehän te voi olettaa opettajaksi ryhtyessänne, että edes 20% oppilaistanne tulee toimimaan teidän haluamallanne "oikealla" tavalla.
Millä oikeudella tai perusteella sinä menet leimamaan siivojat tai sossupummit? Mikä helvetin kuningas sinä itse luulet olevasi? Henkilökohtaisesti leipoisin sinua turpaan, mutta kyllä olet rauhoittavasi ansainnut.
Ei opettajan tehtävä ole moralisoida tai opettaa lasta uskomaan tai toimimaan tietyillä periaatteilla tai ehdoilla. Se on väärin.
Hyvin usein oppiminen ON opettajasta kiinni, opetustavoista ja menetelmistä.
Jos ei koe itseään päteväksi sosiaalisilta kyvyiltään tai lähtökohdiltaan ei ole suositeltavaa EIKÄ MISSÄÄN NIMESSÄ PAKKO ryhtyä opettajaksi.
Ja ihan sitten vaan tiedoksi ei kiinnosta hevon vittukaan kirjotusvirheet.
Jos niinkin sivistyneelle ihmiselle kuten opettajalle tai sinulle olit opettaja tai et
ilmeisesti määrittelet yhteiskunnallisen ihmisarvon koulutustason ja palkan perusteella niin itse olen opettajaa korkeammin kouluttautunut sekä rutkasti juridista auktoriteettia enemmän omaava henkilö ja on tämä saatanan surkeaa seurata tätä touhua. Menkää ihmiset hoitoon. Sairaalassa ne antaa teille apua.Idiootti. Korkea koulutuksesi ei tainnut tuoda sulle sivistystä lainkaan. Moukka. "Henkilökohtaisesti leipoisin sinua turpaan".... hoh hoo, mikä juntti. Mitä pahaa sun lapsenvuoteessas on tapahtunut, kun susta on tuollainen tullut? :D
- Kurppananpeetu
Taliaivot kirjoitti:
Saatanan Kusipää.
Tehän olette (en tiedä oletko opettaja) siis opettajat niin saatanan sivistynyttä sakkia, että päätitte oikein ryhtyä OPETTAMAAN niitä lapsia sekä nuoria AIVAN täysin omasta tahdosta.
Millä perusteella te kuvittelette toimivanne oikein tässä yhteiskunnassa jos te rikotte sen sisimmäisiä eettisiä ihmisoikeuksia kasvaa suhteellisen vapaasti ja saada oikeus terveyteen ja elämään sekä täydelliseen mielipiteiden vapauteen (pidetään se sanavapaus erillään tästä).
"Onneksi opettajalla on valtaa psyykata kersoja" se on totta, mutta kai sinä tämän ajattelutavan edustajana ymmärrät, että se tuo myös vastuuta.
Opettajien TEHTÄVÄ kouluissa on opettaa objektiivisesta näkökulmasta eri aineita, eikä sekoittaa teidän saatanan harmaiden ja säälittävien junttien mielipiteitä niihin ja näin ollen korruptoida järkeviksi (yksilöllisten halujen ja tarpeiden mukaan) kasvavia mieliä. Tiedän suurimman osan nuorista olevan kouluhaluttomia,mutta joka on lähinnä tervettä siinä iässä. vai onko käynyt niin, että purat omia lapsuuden sisäisiä agressioita, syystä, että vihasit muita nuoria ja olit itse syrjäytynyt sisäsiittoinen narsisti nörtti lapsi.
Siis ettehän te voi olettaa opettajaksi ryhtyessänne, että edes 20% oppilaistanne tulee toimimaan teidän haluamallanne "oikealla" tavalla.
Millä oikeudella tai perusteella sinä menet leimamaan siivojat tai sossupummit? Mikä helvetin kuningas sinä itse luulet olevasi? Henkilökohtaisesti leipoisin sinua turpaan, mutta kyllä olet rauhoittavasi ansainnut.
Ei opettajan tehtävä ole moralisoida tai opettaa lasta uskomaan tai toimimaan tietyillä periaatteilla tai ehdoilla. Se on väärin.
Hyvin usein oppiminen ON opettajasta kiinni, opetustavoista ja menetelmistä.
Jos ei koe itseään päteväksi sosiaalisilta kyvyiltään tai lähtökohdiltaan ei ole suositeltavaa EIKÄ MISSÄÄN NIMESSÄ PAKKO ryhtyä opettajaksi.
Ja ihan sitten vaan tiedoksi ei kiinnosta hevon vittukaan kirjotusvirheet.
Jos niinkin sivistyneelle ihmiselle kuten opettajalle tai sinulle olit opettaja tai et
ilmeisesti määrittelet yhteiskunnallisen ihmisarvon koulutustason ja palkan perusteella niin itse olen opettajaa korkeammin kouluttautunut sekä rutkasti juridista auktoriteettia enemmän omaava henkilö ja on tämä saatanan surkeaa seurata tätä touhua. Menkää ihmiset hoitoon. Sairaalassa ne antaa teille apua."Ei opettajan tehtävä ole moralisoida tai opettaa lasta uskomaan tai toimimaan tietyillä periaatteilla tai ehdoilla. Se on väärin."
Rohkenen olla eri mieltä. Joissakin kodeissa eletään sen periaatteen mukaisesti, että muiden pitää maksaa meille kaikki ja muut ovat syyllisiä meidän tekosiimme. Meillä ei ole vastuuta lastemme kasvatuksesta tai elatuksesta, vaan sen tehtävän voi delegoida yhteiskunnalle.
Tällaisia moraalin vääristymiä opettajan pitää yrittää korjata.
Maailmassa on aika paljon asioita, joista ei voi sanoa, ovatko ne oikein vain väärin. On myös joitakin asioita, joista sen voi sanoa. Osa vanhemmista ei tajua tätä. Silloin lasten moraalin vahvistaminen siirtyy automaattisesti yhteiskunnalle, ensimmäiseksi opettajalle. Hänen jälkeensä remmiin astuvat sosiaalipuoli, poliisi ja mielenterveystyö sekä rikosseuraamusviranomaiset. - hetero ope
oot dorrrrrka kirjoitti:
Idiootti. Korkea koulutuksesi ei tainnut tuoda sulle sivistystä lainkaan. Moukka. "Henkilökohtaisesti leipoisin sinua turpaan".... hoh hoo, mikä juntti. Mitä pahaa sun lapsenvuoteessas on tapahtunut, kun susta on tuollainen tullut? :D
Presidentin vaalit ovat jo ohi. Uusi presidentti on Sauli Niinistö, varatuomari ja hetero, jolla on nuori vaimo. Että hyvinhän meillä menee. Koettaisit jo tottua siihen, että se homo haavisto sai vai muruja äänisaaliista.
Keskustelu on tosi raikasta ja virkistävää. Jatkakaa samalla tavalla! - Meinäitee
Taliaivot kirjoitti:
Saatanan Kusipää.
Tehän olette (en tiedä oletko opettaja) siis opettajat niin saatanan sivistynyttä sakkia, että päätitte oikein ryhtyä OPETTAMAAN niitä lapsia sekä nuoria AIVAN täysin omasta tahdosta.
Millä perusteella te kuvittelette toimivanne oikein tässä yhteiskunnassa jos te rikotte sen sisimmäisiä eettisiä ihmisoikeuksia kasvaa suhteellisen vapaasti ja saada oikeus terveyteen ja elämään sekä täydelliseen mielipiteiden vapauteen (pidetään se sanavapaus erillään tästä).
"Onneksi opettajalla on valtaa psyykata kersoja" se on totta, mutta kai sinä tämän ajattelutavan edustajana ymmärrät, että se tuo myös vastuuta.
Opettajien TEHTÄVÄ kouluissa on opettaa objektiivisesta näkökulmasta eri aineita, eikä sekoittaa teidän saatanan harmaiden ja säälittävien junttien mielipiteitä niihin ja näin ollen korruptoida järkeviksi (yksilöllisten halujen ja tarpeiden mukaan) kasvavia mieliä. Tiedän suurimman osan nuorista olevan kouluhaluttomia,mutta joka on lähinnä tervettä siinä iässä. vai onko käynyt niin, että purat omia lapsuuden sisäisiä agressioita, syystä, että vihasit muita nuoria ja olit itse syrjäytynyt sisäsiittoinen narsisti nörtti lapsi.
Siis ettehän te voi olettaa opettajaksi ryhtyessänne, että edes 20% oppilaistanne tulee toimimaan teidän haluamallanne "oikealla" tavalla.
Millä oikeudella tai perusteella sinä menet leimamaan siivojat tai sossupummit? Mikä helvetin kuningas sinä itse luulet olevasi? Henkilökohtaisesti leipoisin sinua turpaan, mutta kyllä olet rauhoittavasi ansainnut.
Ei opettajan tehtävä ole moralisoida tai opettaa lasta uskomaan tai toimimaan tietyillä periaatteilla tai ehdoilla. Se on väärin.
Hyvin usein oppiminen ON opettajasta kiinni, opetustavoista ja menetelmistä.
Jos ei koe itseään päteväksi sosiaalisilta kyvyiltään tai lähtökohdiltaan ei ole suositeltavaa EIKÄ MISSÄÄN NIMESSÄ PAKKO ryhtyä opettajaksi.
Ja ihan sitten vaan tiedoksi ei kiinnosta hevon vittukaan kirjotusvirheet.
Jos niinkin sivistyneelle ihmiselle kuten opettajalle tai sinulle olit opettaja tai et
ilmeisesti määrittelet yhteiskunnallisen ihmisarvon koulutustason ja palkan perusteella niin itse olen opettajaa korkeammin kouluttautunut sekä rutkasti juridista auktoriteettia enemmän omaava henkilö ja on tämä saatanan surkeaa seurata tätä touhua. Menkää ihmiset hoitoon. Sairaalassa ne antaa teille apua.Ja blaa-blaa-blaa... Kirjoituksesi on täysin ala-arvoista soopaa. Samoin kielenhallintasi.
- sitä saa mitä tilaa
Mitä enemmän nämä open pomot opettajan työtä häiritsevät täysin turhanpäiväisillä valituksilla ja mitä enemmän aikaa menee heidän kanssaan tappelemiseen, sitä enemmän aika on pois kyseisen hullun lapselta. Jaan itse luokassa aikani mahdollisimman tasapuolisesti jokaiselle oppilaalle ja jos vanhemmat syövät kaiken energian saa lapsi sitten tulla toimeen vähemmällä. Ehkä epäreilua lapselle, mutta niin se menee. Nyt nousee varmaan haloo, että eihän hullut vanhemmat ole lapsen vika... Jokainen varmaan silti ymmärtää, ettei se myöskään voi mennä niin, että yksi perhe pyörittää koko showta ja muut lapset ja perheet jäävät ilman huomiota. Ei se niin mene, että open pomot tukkivat työkännyn päivän päätteeksi ja vielä tunneilla pitäisi kaikki aika paapoa heidän jälkikasvuaan muiden lasten ihmetellessä vieressä. Ei todellakaan! Aikaa on tietty määrä per muksu/perhe ja sivistyneet vanhemmat tajuavat, että kun sen saa käyttää rauhassa lapsen opettamiseen, on siitä eniten hyötyä. Toiset vanhemmat sitten kohkaavat, vaativat selityksiä, uhkailevat, terrorisoivat jne. jatkuvasti ja siinä on sitten käytetty heidän perheeseensä budjetoitu aika. Sitä saa mitä tilaa. Piste.
- Erkkaopetar
Oikeassa olet. Enpä ole tätä aikaisemmin ajatellutkaan, mutta kun pysähdyin miettimään, huomasin, että näin se kumma kyllä menee. Jos vanhemmat syövät energiaa, aikaa ja ajatusta, heidän lapsensa saattaa luokassa jäädä vähemmälle.
Oikeastaan olen sitä mieltä, että näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Oikeastihan ongelmaperheisiin pitääkin käyttää enemmän aikaa, koska heidän kanssaan on paljon enemmän asioita. Eikä lasta saisi pistää koulussakin kärsimään vanhempiensa takia. Jos se nyt sitten on lapselle mitään kärsimystä, että ope ei ehdi niin paljon kiinnittää huomiota... :-) - sitä saa mitä tilaa
Erkkaopetar kirjoitti:
Oikeassa olet. Enpä ole tätä aikaisemmin ajatellutkaan, mutta kun pysähdyin miettimään, huomasin, että näin se kumma kyllä menee. Jos vanhemmat syövät energiaa, aikaa ja ajatusta, heidän lapsensa saattaa luokassa jäädä vähemmälle.
Oikeastaan olen sitä mieltä, että näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Oikeastihan ongelmaperheisiin pitääkin käyttää enemmän aikaa, koska heidän kanssaan on paljon enemmän asioita. Eikä lasta saisi pistää koulussakin kärsimään vanhempiensa takia. Jos se nyt sitten on lapselle mitään kärsimystä, että ope ei ehdi niin paljon kiinnittää huomiota... :-)Niin, reiluahan se ei ole,että lapsi saa siitä maksaa. Siitä varmasti olemme kaikki samaa mieltä. Mutta jos yhden perheen vanhemmat (juurikin nämä mielenterveysongelmaiset open pomot) aiheuttavat aivan jatkuvasti stressiä ja harmia milloin milläkin uhittelulla, niin selvää on myös se, että opettajan energiaa tuhlaantuu järkyttävät määrät siihen. Ja se taas tarkoittaa, että tuo energia ja aika on väistämättä pois oppituntien suunnittelusta, opettamisesta ja siis ennekaikkea oppilailta.
Siinä kohtaa ei voi kyllä olla niin, että tilanteeseen täysin viattomat oppilaat ja perheet saavat maksaa jatkuvasti yhden perheen sooloiluista. Kyllä minä ainakin kanavoin jäljellä olevan motivaationi näihin muihin oppilaisiin ja heidän tukemiseen. Ei voi olla niin, että yksi perhe syö opettajan voimat tunneilla ja päivän jälkeen ja koko muu luokka saa kärsiä ja jäädä vähemmälle huomiolle yhden sekopäisen perheen takia. Kun voimavarat ovat jostain väistämättä pois, on ainoastaan reilua, että ne vähennetään ensisijaisesti sieltä mistä ne kumpuavatkin ja vasta viime kädessä syyttömiltä.
- kumma systeemi
Miten vanhemmat voi aiheuttaa harmia, jos pitää lastensa puolta? Itse he eivät osaa eikä uskalla sanoa vastaan, eikä kukaan sitä huomioisikaan, niin itsekkäitä on jotkut aikuiset ja varsinkin opettajat.
Opet syyttää aina omista ongelmista lapsia ja heidän perheitään, ei ksokaan myönnä omia vikoja.
Juuri tämäkin, jos vanhemmat valittaa opettajasta, on vanhmemmat heti häiriköitä, mutta jos se olis toisinpäin, että opettaja valittaisi lapsesta, niin se olisikin sitten asiallista ja huolta kantavaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!- ..............
Niin totta!
- fsfssfdsd
Valitettavasti näitä "lastensa puoleta pitäviä" vanhempia on nykyään ihan liian paljon, he vaikeuttavat itseriittoisella käytöksellään opettajan työtä, vievät sitä työpanosta, jonka olisi tarkoitus kohdentua oppilaiden hyväksi....Niin, ja kuvioon kuuluu
, että "eihän meidän pikku enkelissä ole mitään vikaa...". Yleensä nämä ruikuttajat ovat juuri niitä, joilla oli aikoinaan itsellä koulussa vaikeuksia ja nyt sitten kostetaan opettajalle... Huonokäytöksisillä lapsilla on usein huonokäytöksiset vanhemmat. - Temppurata-apina
Kylläjuu. Kun lapsi tekee koulussa pahojaan kerta toisensa jälkeen lukemattomista kielloista, käskyistä, puhutteluista ja keskusteluista huolimatta ja lopulta saa jälki-istuntoa, äiti tulee linjoja pitkin. Useimmiten hänellä on kaksi argumenttia: jälkkä on annettu ihan turhasta / joku muu lapsi on tehnyt enemmän pahojaan. Mistä hän voi tietää, mitä koulussa on tapahtunut? Oma lapsi on kertonut - ja tietysti ihan totuudenmukaisesti. Näin se menee, sanon minä kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Lapsen on kuitenkin se jälkkänsä istuttava, itkeköön sitten kotona tälle open pomolle, miten häntä vainotaan ja kiusataan ja pidetään silmätikkuna.
- kansankynttilänpätkä
Tiedoksi opettajaan tyytymättömille vanhemmille: Suomessa on vain oppivelvollisuus, ei koulupakkoa. Muksut voi opettaa kotonakin, jos ei ammattilaisten tarjoama opetus kelpaa omalle lapselle. Opettajat voivat sitten keskittyä työhönsä lasten parissa ilman häiriköiviä vanhempia. Kaikki voittavat! :)
- f
no huhhuh mitä porukkaa täällä kirjottelee
- Paha biologinen äiti
Ensi viikon palaveri pelottaa. Koko vuoden ajan lapseni on ollut opettajan silmätikkuna ja syntipukkina. Lukuisia kertoja olen joutunut opettajan sanomisia kotona siloittelemaan. Arviointikeskustelu meni siten, että opettaja paasasi vartin verran siitä, kuinka huonokäytöksinen lapseni on. Lapseni erinomaisesta opillisesta osaamisesta ei puhuttu sanaakaan aloitteestani huolimatta.
Lisäksi lapseni osallistui kiusaamiseen, siten, että yksi oppilastoveri jätettiin ulkopuolelle. Koska muutosta ei tapahtunut kotona käytyjen keskustelujen jälkeen, esitin että asia puitaisiin lasten kesken siten, että joku koulun aikuisista kuulisi kutakin lasta sekä yhdessä ja erikseen. Esitykseni sivuutettiin ja vain oma lapseni ohjattiin koulukuraattorin juttusille. Opettajan mukaan lapseni on kiusaamisen organisaattori ja saa muut toimintaan mukaan. Vastuu muidenkin hölmöilyistä on kaadettu lapseni niskaan.
Missään vaiheessa en ole kyseenalaistanut opettajan viestejä lapseni huonosta käytöksestä enkä missään nimessä sitä hyväksy. Kaikkien viestien jälkeen olen käynyt asioista pitkiä keskusteluja. Lapseni kokee, että opettaja on epäreilu eikä tykkää hänestä. Tähän olen kommentoinut, että kyllä ope varmasti sinusta tykkää, mutta hän ei tykkää siitä, mitä olet tehnyt. Vuoden jatkuneen opettajan viestien ja kommenttien siloittelun jälkeen lapseni on jo sitä mieltä, että minulle ei kannata kertoa hänen omaa näkemystään kun en kuitenkaan usko.
Tässä vaiheessa lähetin rehtorille ja opettajalle viestin, jossa toivoin keskusteluaikaa. Opettaja lähetti vartin mittaisen ajan, eikä osannut sanoa, pääseekö rehtori. Nyt olen kirjoittanut koko vuoden kokemuksista yhteenvedon ja lähettänyt sen sekä opettajalle että rehtorille. Rehtori varasi keskustelua varten tunnin ajan. Aika pelokkaissa tunnelmissa olen siihen menossa. Ottakaa kantaa, olenko hankala vanhempi?- Et ole hankala!!
Kuulostaapa tutulta tarinalta. Meillä oli sama tilanne keskimmäisen tyttäreni kohdalla. Minä toimin samoin kuin sinäkin, en kyseenalaistanut opettajan toimintaa ja selittelin niitä tyttärelle. Tyttärelleni jäi ikuiset arvet, jotka vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt. Hyvä kun sinä puutuit asiaan! Toivottavasti sait muutosta lapsesi koulunkäyntiin!
- kahden äiti turusta
Olet. Lapsi harvemmin kertoo totuuden, että kiusasin, haukuin, tönin jne. tänään toista oppilasta ihan vaan kun teki mieli tai kun mnei hermot. En ole vielä tavannut lasta, joka ei kääntäisi asiaa "en mää, mut ku muut, toi ärsytti/aloitti/haukkui jne". Jos lapsesi on huonokäytöksinen, on se luonnollisesti kehityskeskustelun aihe. Vai meinaatko ettei aihetta kehitykselle ole? Tiedät itsekin, että opintomenestys on hyvä, mitä sitä sitten käymään läpi lyhyen palaverin aikana. Mieluummin sen ajan käyttää mahdollisten ongelmakohtien läpikäymiseen, eikö? Näin meilläkin oli, aiheena tosin keskittyminen tunneilla. Olin tyytyväinen, että keskityimme siihen, koska tiedän ettei osaamisessa varsinaisesti ole vikaa. Lapseni vain on vilkas ja yritimme löytää siihen toimivaa ratkaisua tunteja ajatellen. no, kyllä kehitystä on lukuvuoden mittaan tapahtunutkin, että ihan hyvä oli puida sitä asiaa vanhempainvartissa.
Hyvä, että koulu puuttuu lapsesi tapaan kiusata muita. Harvemmin nykymaailmassa enää kaiketi niihin puututaan kun resurssit on mitä on. Ei se keskustelu aina auta, pitää kotona nimenomaan ottaa kovemmat otteet käyttöön, arestia, viikkoraha pois, pleikkarit pois jne. niin pitkäksi aikaa, että loppuu huonot käytösuutiset koulusta. Pitää tehdä lapselle selväksi, että tuollaista käytöstä ei hyväksytä. Kyseenalaistamalla koulun viestejä huonosta käytöksestä osoitat lapselle, ettei hänen teoistaan tule seuraamuksia ja että selittelemällä ja valhtelemalla hän pääsee pälkähästä. Koulussa on niin paljon oppilaita ja niin paljon käytös- ja oppimisvaikeuksia, tukiopetusta tarvitsevia jne., ettei opettaja huvikseen ryhdy setvimään yhtään ainoaa tapausta ja jos yhteyttä otetaan, on käytös tosiaan ollut huonoa. Näin sanoi meidän toisen lapsen opettaja vanhempainillassa ja uskon kyllä asian olevan nykymaailmassa juuri näin. - fjsdkfs
Kannattaa muistaa sitä valitusta tehdässä, että opettajakin on ihminen, vaikka onkin virkamies ja toimii virkavastuulla. Kyllä suurin osa opettajista tehdyistä valituksista on täysin aiheettomia, mutta toki joskus onkin aihetta valitukseen. Valitus voi tulla kysymykseen siinä tapauksessa, että on ensin pyritty löytämään ratkaisu esim. lähiesimieheen (rehtori) yhteydessä olemalla tms..Mutta sitten kun se valitus ei johdakaan mihinkään tai opettaja todetaankin syyttömäksi, mitenkä sitten? Kannattaa miettiä.
- Ope on inha
Vie kokonaan ilon koulunkäynnistä. Tyhmä ja tunteeton muija. Ei siinä sivistys¨
paljon auta kun ei ymmärrä lapsia. YYYääääk
Mieluumin tyhmä kuin tuommoinen narsisti. - Samaa kysyn
Miten opettajasta valitetaan? Mennäänkö opettajan sisään ja aloitetaan parku?
- Naapurin poika
itse kun olin vielä yläkoulussa, niin monasti oli mielessä valittaa eräästä opettajasta josta oli jo ennestään valitettu monesti.
Noh, neljättä adressia kun alettiin kasaamaan ysin keväällä niin en tohtinut nimeäni siihen laittaa. Se ope olisi varmasti tappanut mut
Ja se on kerran jo meinattu oikeesti erottaakki, mutta kun ei löytynyt tilalle toista
Hirveä se oli ja pilasi kaiken, minulta ja monelta muulta kaveriltani. - erkkiesimerrki
näin yleisesti tämmöset valitukset on täyttä paskaa mutta kokemuksesta voi sanoa että on opettajia jotka ei ansaitse olla opettana.
meidän koulussa opetta täys natsi yhden oppilaan vanhempien kaveri ja arvaa kenelle 10:mpiä ja 9:siä pukkaa vaikka oikeesti saa kokeista 6:tta ja 7:mää sitten
syrjii nmonia oppilaita esim: antaa herkemmin jälki istuntoja "10" oppilaalla jää läksyt tekemättä niin opettaja taputtaa päätä mutta sitten ei ns opettajan suosikilla jää läksyt tekemättä nii arvaa kummalle tulee se jälki istunto ja kotia soitta huom tämä tapahtuu saman päivän aikana.
HUOM! EN PUHU KAIKISTA OPETTAJISTA YLEENSÄ VAAN VAIN OSASTA - Omituista ja epäoike
Ihan soittamalla ensin koulutoimenjohtajalle ja kertomassa mitä on käynyt. Jos se ei tuotatulosta niin sitten opetusministeriöön.
Mutta kannattaa ottaa huomioon, että opettajissa ei ole koskaan mitään vikaa, he syyttävät AINA lasta ja hänen kotiaan omistakin ongelmistaan.
Kuten olemme lehdestä saaneet lukea keväällä. Opettja käy käsiksi ja työntää lapsen portaikkoon syyttä, ja sitten se onkin lapsen vika. Että oli kuinka raju opettajan ongelma tahansa, se on aina lapsen ja hänen vanhempien vika.- 956644
Opettajaksi haluaa nimenomaan tälläiset narsistit jotka kaipaavat tätä valtaa mikä opettajalle on annettu. Opettaja saa tehdä mitä vaan ja oppilaat "vain keksivät päästänsä pahaa opettajasta" eli aliarvioidaan ja pidetään lapsia jotenkin vähäarvoisempina joiden kertomisia ei pitäisi ottaa todesta= henkistäväkivaltaa, joka on rikos.
- nikodufva
valitan opetajasta joka uhkailee minua
- Anonyymi
Tällaisia ketjuja sitä syntyy, kun lähdetään yhden sekopäisen huoltajan porukoihin meuhkaamaan. Jos on 30 oppilasta, niin sata varmasti heidän huoltajiensa joukossa on ainakin yksi psyykkisesti sairas tai luonnevikainen.
Tässä muutama ohje huoltajalle , joilla vältät ongelmia
-kukaan opettaja ei rupea tarkoituksella härkkimään oppilaitaan, että saisi heistä hankalia, siis opettajaan kannattaa luottaa
- älä anna lapsellesi nimeä, jossa on vierasperäisiä kirjaimia (G, F, D, W, Z,X,B jne.) Kummallinen nimi ennustaa ongelmia koulussa.
(Nimi ei miestä pilaa. Ongelma on siinä, että lapsen erokoinen nimi kertoo sinun olevan narsisti tai joku muu huomionkipeä hörhö. Niin se vaan näyttää olevan.)
-Älä koskaan arvostele opettajaa lapsesi kuullen. Varmaan ymmärrät miksi niin ei saa tehdä.
-Jos olet viisas, niin yritä selittää kaikki typeryydet, mitä olet opettajasta kuullut, parhain päin. Juoru ei ole totuus, siksi sitä ei kannata levitellä. Jos sinä saisit tietää, mitä sinusta on puhuttu, niin itkisit silmät punaisena monta viikkoa.
- Alaikäisen lapsen kanssa on vaikea käydä käräjiä, koska he eivät ole oikeustoimikelpoisia. Lapsi antaa sellaisen todistajalausunnon, kuin hän kuvittelee aikuisen odottavan.
Näillä ohjeilla pääset jo hyvään alkuun huoltajan vaativassa tehtävässä. Opettajalla niitä "huollettavia" kymmenittäin, ethän halua, että sinun lapsesi olisi niistä hankalin. - Anonyymi
Moi
- Anonyymi
Miten voin tehdä vallituksen
- Anonyymi
Koulumme C luokan opettaja on perseestä
- Anonyymi
Kertokaa nyt saatana miten sen valituksen voi tehdä
- Anonyymi
Olavi ala aho puristi minua kyljestä lujaa.
- Anonyymi
Olavi alaho vei puhelimeni 1 päiväksi kun laitoin puhelimen äänettömälle ja laittoi tekemää muita hommia.
- Anonyymi
meidän sijainen ei kertonut että on 15 min aika loppunut joten joudun tekemään kokeen uudestaan vaikka olisi pitänyt lähettäää aikasemmin
- Anonyymi
meidän sijainen oli tullut päiväkodista suoraan yläkouluun ja hän katsoi ettei kukaan luntannyut ihan perseestä tämmöinen touhu!
- Anonyymi
Minna ylikärppä paiskasi kirjalla minun kaveriani pippelille
- Anonyymi
Oma opettajani on tosi tiukka
- Anonyymi
Helena vesalan kouluilta on sukupuoli rasistinen kun oli liikunnan tunti tytöt eivät tehneet mitään sittenkun oli poikien vuoro pojat pelasi aika hyvin ja helena valitti että pelattiin huonosti ja kun tytöt eivät tehneet vuorollaan mitään helena vain kannusti heitä ja otti kaikkien poikien puhelimet pois koska yksi poika katsoi kelloa ja ja ei sanonut tytille mitään ja helena valitti kaikesta
- Anonyymi
Mulla sama homma olen todella närkästynny pojan opettajaan koulun piti olla kannustava ja tukea oppilasta se oli kaikkea muuta ku sitä ja päätteeksi poika sai lähdöt koulusta aivan käsittämätöntä t 😡
- Anonyymi
Opettajani pakotti jäämään välkän alussa sen takia kun en ymmärtänyt ja kysyin apua jne sitten openi sanoi että jää tähän tekemään vaikka kysyin jne ja ei edes auttanut minua
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391